2017 päättyi vaikeissa merkeissä
KooKoon viimeiset viikot vuodesta 2017 olivat synkät. IFK voitti oranssimustat kouvolalaisten kalenterivuoden viimeisessä ottelussa.

Mustaoranssi ryhmä matkasi Helsinkiin vain reilun kolmen kentällisen voimin, eikä vajaamiehinen vierasjoukkue kyennyt isäntiään kanveesiin taittamaan. IFK oli kotiluolassaan voittoisa luvuin 4–0 (1–0, 1–0, 2–0).

– Kolmella kentällä revimme ja raastoimme viikon kolmannessa pelissä. Tepsi-peli oli meiltä huono esitys, mutta tänään oli paljon hyvää, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.

HIFK otti peliin vahvan startin ja loi painetta KooKoon maalille. Vierasjoukkueen maalilla Juha Järvenpää pelasi kuitenkin loistavasti ja tylsytti IFK-hyökkääjien yritykset muutamalla paraatipelastuksella.

Kaikkeen Järvenpääkään ei pystynyt venymään, sillä IFK-kapteeni Lennart Petrell siirsi kotijoukkueen johtoon ylivoimalla aivan maalin edestä.

Toisessa erässä KooKoo otti pelin hallintaan varsinkin erän jälkimmäisellä kympillä. Vierailijat saivat luotua muutamia maukkaita maalipaikkoja, mutta kun maalit karttavat, niin ne karttavat.

Vahva erä sai kuitenkin karun päätöksen, kun Oliwer Kaski siirsi IFK:n kahden maalin johtoon ylivoimalla, kun pelikellossa oli jäljellä vain kuusi sekuntia. Kun Patrik Carlsson iski vielä kolmannen erän alkuun tarkalla laukauksella petopaitojen kolmannen maalin, oli KooKoolla liian suuri este ylitettävään.

– IFK tuli alun todella lujaa ja jäimme vähän paineen alle. Toisessa erässä otimme jopa peliä hallintaan ja oikeutetummat lukemat olisivat olleet 1–1 kuin 2–0. Se oli meille raaka paikka.

– Kolmannen erän alkuun kolmas maali, jonka myötä urakka meni mahdottomaksi. Tällä viikolla kulutetut energiat loppuivat vääjäämättä.
 
Tuokkola veti Järvenpään ulos maalilta pelikellon näyttäessä viittä jäljellä olevaa minuuttia, ja KooKoo saikin hyvin pelin pyörimään IFK-alueella. Lopulta kuitenkin Juhani Tyrväisen heittämä roikkukiekko lipui tyhjään KooKoo-maaliin ja loppulukemat sinetöityivät.

– Tänään pelissä oli enemmän hyvää kuin huonoa. Ryhdikäs esitys torstaihin verrattuna. Parhaimmillaan tänään nähdyt taistelu ja energia – puolustuspeliä unohtamatta – mahdollistaa sen, että voimme vielä joskus voittaakin. Tämä oli meille kova viikko. Kovat jengit vastassa ja koko ajan äijiä vähemmän ja vähemmän.

KooKoon viiden viimeisen pelin periodi on synkkä, sillä joukkue on tehnyt näissä peleissä vain kaksi maalia ja saalistanut yhden sarjapisteen.

– Maalittomuuteen on monia syitä. Ensin meiltä loppui äijät ja sen jälkeen hukkasimme jäljellä olleilla vähillä äijillä pelin. Nyt yhtä aikaa yritämme parsia pelaajia sekä peliä kasaan. Totta kai teemme parhaamme joka päivä, mutta kun pelaamme joka toinen päivä, niin arki on hektistä.

Myös ensi viikko KooKoolla on kolmen pelin viikko, kun keskiviikkona ja lauantaina pelataan Kouvolassa ja näiden matsien välissä matka käy Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Valoa näkyy kuitenkin tunnelin päässä ja sairastuvalta on palaamassa useita pelaajia.

– Ensi viikon suhteen näyttää hyvältä myös sairastuvan puoli, sillä sieltä saadaan apuja. Pitkästä aikaa ensi viikolla meillä on ylitarjontaa kokoonpanoon, mikä on äärettömän suotavaa, koska on kolmen pelin viikko. Neljään päivään tulee taas kolme peliä.

Seuraavat kotiottelut:

Ke 3.1. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!
La 6.1. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!
La 13.1. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!

Lue myös

Uutinen
11.7.2018
Oranssimustat ovat valinneet pelinumeronsa tulevalle Liiga-kaudelle.
Uutinen
9.7.2018
Terveystalo, TT-Monitoimipalvelut Group ja Madmix nousevat pääyhteistyökumppaneiden joukkoon.
Haastattelu
2.7.2018
Yhdysvaltalainen Ed Wittchow vahvistaa KooKoota 1+1-vuotisella sopimuksella.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2018-2019