Blues nurin myös Espoossa
KooKoo venytti voittoputkensa tiistaina jo kolmen ottelun mittaiseksi. Joukkue kaatoi Josh Greenin johdolla vieraskaukalossa Bluesin jatkoajalla 3–4.

KooKoo nappasi tiistaina Espoon Bluesilta kaksi sarjapistettä ja kasvatti pisteputkensa jo kahdeksan ottelun mittaiseksi. Vaiheikkaan ottelun loppulukemat Espoossa kirjattiin jatkoajan jälkeen KooKoolle 3–4 (0–1, 2–2, 1–0, 0–1).

- Oli aika kaksijakoinen peli. Välillä mentiin ylös, välillä alas. Voittoja pitää kuitenkin tässä sarjassa aina arvostaa, erityisesti vierasvoittoja, KooKoon päävalmentaja Petri Mattila ynnäili.

Joukkueet kohtasivat tiistaina toisen kerran kolmen päivän sisään. Sunnuntaina lukemat olivat Kouvolassa KooKoon eduksi puhtaasti 3–0.

- Viisi pistettä kuudesta näistä kahdesta ottelusta Bluesia vastaan, siihen pitää tietenkin olla tyytyväinen. Pelillisesti meille jäi tästä pelistä vielä reilusti petrattavaa. Pystymme parempaan ja haluamme esiintyä paremmin.

Voitto oli KooKoolle jo kolmas peräkkäinen, mutta ensimmäinen vieraskaukalossa pitkään aikaan. Edellinen vierasvoitto oli Ilves–KooKoo-ottelusta lokakuun viimeiseltä päivältä, eli kahden kuukauden takaa.

KooKoo jatkaa sarjassa kymmenentenä. Joukkue urakoi perjantaina Jyväskylässä ja lauantaina ohjelmassa on huikea #KaakonDerby-paikallispeli SaiPaa vastaan Lumon Areenalla.

Green, Green, Green

Vierasjoukkueen suurin sankari Espoon tiistai-illassa oli kolmessa maalissa neljästä mukana ollut kanadalaissentteri Josh Green. Konkarihyökkääjä syötti kaksi maalia ja viimeisteli jatkoajalla voitto-osuman.

Laitahyökkääjä Petri Lammassaari päätti pitkän kuivan kautensa avauserässä 1–0-johtomaalin muodossa. Jan-Mikael Juutilainen ja kauden ensimmäisen tehopisteensä kirjauttanut Julius Nyqvist alustivat osuman.

Blues tuli toisen erän puolivälissä ensin rinnalle ja kolmea minuuttia myöhemmin ohi.

- Kärsivällisyytemme ei ollut sillä tasolla, kuin sen pitäisi olla. Teimme huonoja valintoja ja annoimme huonoja syöttöjä, mistä peli aaltoili väärään suuntaan ja meni meidän osalta kiekon perässä ravaamiseksi.

- Kontrolli ja rauhallisuus jäi kauas siitä, millä tasolla ne ovat parhaimmillaan olleet. Hyvä asia on tietenkin, että pystyimme siitä huolimatta voittamaan. Ylivoima- ja maalivahtipeli oli tänään erinomaista.

KooKoo vastasi Bluesin pikamaaleihin Juha-Pekka Haatajan ylivoimamaalilla ja Ossi-Petteri Grönholmin kauden ensimmäisellä täysosumalla vielä ennen toista erätaukoa. Green ja Jarkko Malinen syöttivät Haatajan osuman, Green ja Mikko Lehtonen Grönholmin maalin.

Kotijoukkue tasoitti KooKoon oman alueen kiekonmenetyksen jälkeen päätöserän puolivälissä ja venytti pelin jatkoajalle. Blues-rangaistus kostautui jatkoajalla Josh Greenin voittomaalina, jonka syöttivät Malinen ja Haataja.

KooKoon maalilla Frédéric Cloutier torjui ottelussa yhteensä 24 kertaa.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 9.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
Pe 15.1. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!

Lue myös

Uutinen
25.5.2017
Helatorstaina vietetään kansallista pihapelipäivää, joka näkyy myös Kouvolan urheilupuistossa.
Haastattelu
12.5.2017
Laitahyökkääjä Eetu Pöysti karistaa KHL:n pölyt jaloistaan ja siirtyy ensi kaudeksi KooKoon oranssimustiin väreihin.
Uutinen
12.5.2017
Viime kaudet KHL:ssä pelannut Eetu Pöysti ja tuore SM-hopeamitalisti Miikka Pitkänen siirtyvät Kouvolaan.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017