Green: ”SaiPa-pelit ovat erityisen tärkeitä”
KooKoo avaa uuden Liiga-kauden herkullisella #KaakonDerby-tuplalla. Joukkue kohtaa SaiPan perjantaina Kouvolassa ja lauantaina Lappeenrannassa.

Tällä erää toinen KooKoon Liiga-kausi käynnistyy perjantaina oranssimustien kotihallista Lumon Areenalta. Rakas paikallisvastustaja SaiPa vierailee Kouvolassa perjantaina ja joukkueet kohtaavat uudelleen heti lauantaina Lappeenrannassa.

- Koko joukkue on innoissaan siitä, että kausi viimein alkaa. Edellisistä tosipeleistä on pitkä aika, mutta toisaalta se on antanut meille aikaa levätä ja ladata akkuja kautta varten. Uskon, että nyt olemme valmiita aloittamaan, KooKoon kapteeni Josh Green naulaa.

KooKoo pelasi kesällä kahdeksan harjoituspeliä, joista se voitti kolme. Yhtään edelliskesän kaltaisia rökäletappioita ei tullut ja viimeisin esitys Forssassa HPK:ta vastaan päättyi ehjään esitykseen ja 4–1-vierasvoittoon.

- Harjoituspelit menivät koko ajan paremmin ja paremmin. Kotipelien tulokset olivat laihoja, mutta onneksi niissä ei menetetty vielä yhtään sarjapistettä. Olemme harjoitelleet koko ajan tehokkaasti ja viimeisestä harjoituspelistä jäi hyvä maku.

Uusi Liiga-kausi alkaa samaan tapaan kuin edellinen: tuplapeleillä paikallisvastustaja SaiPaa vastaan.

- Viikonlopusta tulee hieno! Aloitimme samalla tavalla viime vuonna ja on hienoa, että myös tällä kaudella kausi alkaa ”back to back”–peleillä SaiPaa vastaan. Paikallispelit ovat erityisen tärkeitä faneille ja myös joukkueelle.

Edelliskaudella KooKoo oli SaiPaa vastaan pariin otteeseen pahasti jyrän alla, mutta uusi kausi tuo mukanaan uuden mahdollisuuden napata Kaakkois-Suomen kiekkovaltikka.

Kesän keskinäisistä harjoituspeleistä ensimmäinen päättyi SaiPan jatkoaikavoittoon, mutta toisen KooKoo väänsi Lappeenrannassa selvästi edukseen.

- SaiPa-pelit ovat tunnerikkaita pelejä. Kaikilla on jo muutenkin paljon energiaa, koska on kauden ensimmäinen peli, joten on tärkeää kanavoida se oikeisiin asioihin. Meidän täytyy pelata kovalla tunteella, mutta samaan aikaan fiksusti.

Edelliskaudella KooKoon varakapteenina toiminut Green valittiin alkavalle kaudelle oranssimustien kippariksi. Pelisysteemissä sen sijaan ei ole tapahtunut muutoksia, sillä KooKoo uskoo yhä kovaan työntekoon.

- Pelisysteemi ei ole muuttunut paljoa viime kaudesta. Pääpiirteet ovat pysyneet samoina; haluamme pelata energisesti emmekä koskaan lopeta työntekoa. Oli vastassa kuka tahansa, haluamme olla enemmän töitä tekevä joukkue, koska se antaa meille parhaan mahdollisuuden voittaa.

Oranssimusta joukkue luisteluttaa perjantaina jäälle viime kauteen nähden lukuisia uusia pelaajia. Muun muassa paluumuuttaja Jarkko Immonen, maalivahdit Niklas Treutle ja Samu Perhonen sekä voimahyökkääjät Eero Savilahti ja Kai Kantola esiintyvät ensi kertaa tositoimissä uudelle kotiyleisölleen.

- Uudet pelaajat ovat hyviä jätkiä sekä pukukoppiin että kaukaloon. Tuntuu siltä, että joukkue on vielä vähän parempi kuin viime vuonna, vaikka eihän pelejä paperilla voiteta.

KooKoo lähtee parantamaan edelliskauden 11. sijaansa.

- Haluamme olla parempia, eli päästä pudotuspeleihin, kapteeni linjaa.

#KaakonDerby avaa kauden! KooKoo–SaiPa Lumon Areenalla perjantaina 16. syyskuuta kello 18:30. Osta lippusi nyt!

Lue myös

Uutinen
25.4.2017
Tampereen Ilves liittyy kausikorttilaisten lippuvaihtoon ja Kouvolan sekä Kotkan Amarillot tarjovat kausikorttilaisille alennusta.
Uutinen
24.4.2017
KooKoon puolustusosasto vahvistuu kahden kauden ajaksi Henrik Forsbergilla ja Ville Järvisellä.
Uutinen
13.4.2017
Lumon Areenalla rokataan Laura Voutilaisen, Lauri Tähkän ja Popedan tahtiin marraskuussa. Lipunmyynti alkaa tiistaina.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017