HPK oli Kotkan herra
KooKoon Kotkan-vierailu päättyi mollivoittoisesti, kun vierailija HPK lähti Hämeenlinnaan voitto taskussaan.

KooKoon tämän kesän ensimmäinen kotiottelu - tiistaina Kotkassa pelattu matsi - päättyi vierasjuhliin. Hämeenlinnan Pallokerho haki Ilona Areenalta 0–4 (0–0, 0–2, 0–2)-voiton.

- Kuten tähän kauden vaiheeseen yleensä kuuluu, niin tänäänkin pelissä oli sekä hyvää että huonoa, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.

Ottelun avauserä oli tasainen ja vielä maaliton, mutta kahdessa seuraavassa HPK laittoi kiekon kahdesti nuottaan. Maaleista yksi syntyi ylivoimalla, yksi juuri ylivoiman päättymisen jälkeen ja viimeinen tyhjään maaliin.

- Ensimmäisessä erässä kamppailu- ja karvauspelaamisemme oli hyvää, ja ylipäätään se, miten olimme matkassa mukana. Toiseen erään se tuntemattomasta syystä lopahti.

- Tänään mentiin järkyttävän lujaa, emmekä antaneet tuumaakaan periksi siitä, miten haluamme pelata. Välillä onnistuimme, välillä emme, mutta nämä ovat juuri niitä kokemuksia, joita tarvitsemme. Saimme hyvän oppitunnin siitä, että meille ei riitä jos teemme sovittuja asioita vain hetkittäin, vaan niitä on tehtävä koko ajan viisikko kerrallaan.

Ilona Areenan kaukalo on pieni; kolme metriä Lumon Areenan askia kapeampi ja kaksi metriä lyhyempi. Neliössä se tekee parin omakotitalon verran.

- Pienessä kaukalossa meidän olisi pitänyt pystyä puolustamaan aggressiivisemmin, jolloin olisimme myös päässeet hyökkäämään enemmän ja laadukkaammin. Olimme askeleen jäljessä puolustusnopeudessa ja kaksinkamppailujen voittamisessa. Välillä oli parempia hetkiä, mutta HPK oli askeleita edellä, kun mietitään 60 minuutin kokonaisuutta.

- Puolustaminen vei niin paljon energiaa, että emme päässeet hyökkäämään laajalla rintamalla koko aikaa. HPK:n viisikkotiiviys oli hyvä ja he pysyivät koko ajan pelissä kiinni. Kun haluamme voittaa pelejä, niin meilläkin on oltava kaikkien 19 jätkän mukana pelissä. Se on raakaa, mutta samalla hienoa.

KooKoosta parasta esittivät maalivahti Samu Perhonen 28 torjunnallaan sekä Patrick Bjorkstrandin vaarallisin ketju. Yhdysvaltalais-tanskalaisen sentterin laidoilla viilettivät Toni Kähkönen ja Michael Keränen.

- Samun pelaaminen mahdollistaa meille joka ilta voittamisen. Bjorkstrandin kolmikko loi hyvin maalipaikkoja ja pysyi kiekossa, joskin he myös päästivät omiin vähän liikaa maalipaikkoja.

KooKoon viikko jatkuu viikonloppuna Imatran Bauer-turnauksessa, jossa joukkue kohtaa perjantaina JYPin ja lauantaina SaiPan.

Lue myös

Ennakko
22.11.2017
Torstain KalPa-ottelu ei ole mikä tahansa kiekkomatsi, sillä KooKoo juhlii pelissä 52-vuotissyntymäpäiviään! Otteluun on muun muassa lippupakettitarjous.
Uutinen
22.11.2017
Kauppakeskus Veturin Black Friday on mustan sijaan oranssimusta!
Uutinen
21.11.2017
Lumon Areenalla juhlistetaan torstaina oranssimustia syntymäpäiviä. Neljä istumapaikkalippua 52 eurolla.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018