Järvenpään paluu taipui tappioksi
Huono avauserä maksoi KooKoolle voiton Imatran Bauer-turnauksen avausottelussa.

Perjantain merkittävin KooKoo-uutinen oli maalivahti Juha Järvenpään paluu kaukaloon. Veskari loukkaantui 17. elokuuta viime vuonna, kävi läpi pitkän kuntoutuksen ja palasi perjantaina viimein maalille - vuotta ja yhtä päivää myöhemmin.

- Vähän jännitti, mutta olisin odottanut, että olisi jännittänyt vieläkin enemmän ennen peliä. Päällimmäinen olo on helpottunut ja onnellinen, että paikat on ehjät ja kaikki tuntui hyvältä, Järvenpää purki tuntojaan KooKoon somekanavissa julkaistussa videossa.

- Pelistä en muista juurikaan mitään, mikä on ehkä ihan hyväkin merkki, koska silloin on ainakin ollut täysin keskittynyt omaan hommaansa.

Ottelun avauserästä ei jäänytkään KooKoo-leiriin paljoa muisteltavaa: JYP oli selvästi pelin päällä ja latoi taululle 3–0-lukemat. Maaleista yksi syntyi ylivoimalla.

KooKoo sai pelin uomiinsa vasta ensimmäisellä erätauolla ja pelasikin kaksi vahvaa 20-minuuttista.

- Ensimmäinen erä oli huono. En tiedä mistä johtui, mutta emme olleet valmiita kamppailemaan, vaan olimme aika pahasti telineissä. Kahdessa seuraavassa erässä pelaaminen oli paljon parempaa ja miehekkäämpää, arvioi KooKoon valmentaja Simo Mälkiä.

Hyökkääjä Mikko Virtanen teki kouvolalaisten ensimmäisen osuman toisessa erässä, mutta JYP kuittasi taas kolmen maalin karkumatkalle siirretyn rangaistuksen aikana.

Päätöserässä KooKoo sai kiekon kolmesti JYP-maaliin, mutta osumista vain yksi hyväksyttiin. Yksi tilanne hylättiin potkuna ja yksi päätössummerin jälkeen syntyneenä. Vain Jake Newtonin ylivoimamaali jäi aikakirjoihin todellisena maalina. Virtasen maalin syöttivät Newton ja Santeri Salmela, Newtonin osuman Emil Kristensen ja Miikka Pitkänen.

- Kahden erän osalta jäi kaikkineen ihan hyvä fiilis. Asiat rupeavat pikkuhiljaa menemään eteenpäin, Mälkiä sanoi.

Myös maalivahti Järvenpään 28 torjunnan esitys sai valmennukselta kehuja.

- Tunneskaala oli hänellä varmasti aamusta asti aikamoinen, kun pääsee noin pitkän huilin jälkeen pelaamaan. Itsellänikin on samanlaisesta tilanteesta kokemusta omalta pelaajauralta, eli uskon osaavani vähän samaistua niihin ajatuksiin. Se ei ole helppo tilanne, mutta hienosti Järvenpää sen klaarasi ja jätti positiivisen kuvan.

KooKoo pelaa Imatran Bauer-turnauksessa vielä lauantaina SaiPaa vastaan. Lappeenrantalaisjoukkue voitti perjantaina KalPan 4–3.

- Energiaa löytyy varmasti huomennakin. Sen takiahan tässä on koko kesä pelattu, että päästään pelaamaan. Emme me tänäänkään väsyneitä olleet.

Lue myös

Ennakko
22.11.2017
Torstain KalPa-ottelu ei ole mikä tahansa kiekkomatsi, sillä KooKoo juhlii pelissä 52-vuotissyntymäpäiviään! Otteluun on muun muassa lippupakettitarjous.
Uutinen
22.11.2017
Kauppakeskus Veturin Black Friday on mustan sijaan oranssimusta!
Uutinen
21.11.2017
Lumon Areenalla juhlistetaan torstaina oranssimustia syntymäpäiviä. Neljä istumapaikkalippua 52 eurolla.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018