KooKoo jäi maalin päähän Oulussa
Vierasjoukkueen taistelu kantoi tiistaina Oulussa lähelle, muttei aivan riittänyt. Kärpät voitti kotonaan maalein 3–2.

KooKoon neljän päivän ja kahden matsin vieraskiertue alkoi tiistaina niukalla maalin tappiolla. Oulun Kärpät oli kotikaukalossaan KooKoota vahvempi loppulukemin 3–2 (1–1, 2–0, 0–1).

- Peli oli meiltä tyypillinen, jollaisia matsimme ovat tämän kalenterivuoden puolella tupanneet olla. Maalin tappiosta on tietysti vielä pitkä matka maalin voittoon. Edesautoimme kaveria liian paljon ottamaan karkumatkaa, kertasi KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.

Kärpät karkasi vierailtaan kahdella nopealla maalilla toisessa erässä kirmaten 3–1-johtoon. KooKoo otti ensimmäisen 30 minuutin aikana yhteensä 10 rangaistusminuuttia.

- Istuimme liikaa boksissa. Emme olleet riittävän nälkäisiä maalintekoon, kuten täällä pitäisi olla. Maalin edustalla möyhiminen ja maalille toimittaminen jäi vajaaksi. Kaikkemme yritimme, mutta ei ihan riittänyt, KooKoo-kippari Ari Vallin näki.

KooKoolla on jäljellä vielä kahdeksan runkosarjakamppailua. Torstaina edessä on iso peli Vaasassa Sportia vastaan ja lauantaina niinikään tärkeä matsi Lumon Areenan kotijäällä. Kouvolassa vierailee tuolloin Lahden Pelicans.

Tappio pudotti KooKoota sarjataulukossa pykälän verran sijalle 12.

Laiha lohtu

KooKoon illan toinen rangaistus kostautui seitsemännellä peliminuutilla, kun viimeiset kaksi ja puoli kautta sivussa ollut Joni Pitkänen osui.

- Aika paljon energiaa meni erätuomaritoiminnankin parissa. Pelin jälkeenkin puhuimme paljon Kärppien ensimmäisestä maalista. Erotuomarivalvojallakin oli sellaista näkemystä, että maali olisi ehkä pitänyt hylätä maalivahdin häirintänä, KooKoo-luotsi Mattila kertoi.

- Jossain vaiheessa kautta maalivahdin alue oli maalivahdin torjuntatyöskentelyä varten. Turha siitä on kuitenkaan enää purnata, tilanne on mikä on.

KooKoo tasoitti vielä ennen erätaukoa Jarkko Malisen kauden yhdeksännellä maalilla. Syöttöpisteet kirjattiin Ryan O’Connorille sekä Marlo Koposelle.

Kärpät teki toisessa erässä lyhyessä ajassa kaksi osumaa Esa Pirneksen ja Sebastian Ahon toimesta. Ahon 3–1-maali syntyi vain vähän KooKoon rangaistuksen päättymisen jälkeen.

- Annoimme jäähyihin aihetta, siellä oli korkeaa mailaa ja muita, mitkä vaan täytyisi pitää poissa. Jäähyjen myötä peli lähti pyörimään väärään suuntaan ja Kärpät sai vahvan otteen. Tuollaiset jäähyt pitää pystyä kitkemään pois. Jos otetaan jäähy, niin otetaan sitten jostain hyödyllisemmästä tilanteesta, päävalmentaja Mattila puhisi.

Vierasjoukkueen toiveet heräsivät vielä päätöserän lopulla, kun illan toinen KooKoo-ylivoima tuotti tulosta. Kultakypärä Josh Greenin rystypommi yläkulmaan oli ehdottomasti kauden komeimpia! Lopulta vain laihaksi lohduksi jääneen osuman alustivat Malinen ja Juha-Pekka Haataja.

KooKoo haki tasoitusta viimeisen minuutin ilman maalivahtia, mutta miesylivoimakaan ei auttanut murtamaan Kärppien muuria.

RUNKOSARJAN JÄLJELLÄ OLEVAT KOTIOTTELUT:
La 20.2. klo 17:00 KooKoo–Pelicans –
osta liput!
Ke 24.2. klo 18:30 KooKoo–JYP –
osta liput!
Ti 1.3. klo 18:30 KooKoo–Lukko –
osta liput!
To 3.3. klo 18:30 KooKoo–Ässät –
osta liput!

Lue myös

Uutinen
15.11.2017
KooKoo-lounas muuntautuu kaakkoisen Suomen komeimmaksi joulupöydäksi kahtena joulukuun perjantaina.
Raportti
14.11.2017
KooKoon ja JYPin maajoukkuetauko päättyi tiistaina Jyväskylässä, missä JYP ratkaisi voiton salamamaaleilla päätöserässä.
Ennakko
14.11.2017
Vähän yli viikon mittainen maajoukkuetauko on vietetty ja Liiga jatkuu KooKoon osalta taas tiistaina.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018