Kuuden pinnan peli Raumalla
Sarjassa peräkkäisillä sijoilla olevat KooKoo ja Lukko kohtaavat perjantaina Rauman Äijänsuolla.

KooKoo pyrkii pitämään pudotuspeliunelmansa elossa perjantaina vierasottelussa Rauman Lukkoa vastaan. Peli on molemmille iso matsi, sillä joukkueet ovat sarjassa sijoilla 13 ja 14. Pudotuspeleihin pääsee runkosarjan 10 parasta joukkuetta.

Vieraille oman haasteensa otteluun tuo kokoonpano: Raumalla on mukana vain yhdeksän hyökkääjää.

- Yksi peli kolmella kentällä ei ole mikään ongelma. Pelasimme vuoden alussa yhden kolmen pelin viikonkin kolmella ketjulla, kun flunssa-aalto oli pahimmillaan päällä, sanoo KooKoo-hyökkääjä Jan-Mikael Juutilainen.

Oranssimustien sarjaohjelma on ollut viime viikkoina karu. KooKoo on kuudessa viime ottelussaan kohdannut sarjakolmosen kahdesti ja kertaalleen Liigassa ykkösenä, kolmosena, viidentenä ja kuudentena olevat joukkueet. Jäljellä oleviin 11 matsiin mahtuu sarjanelonen JYP ja kuudentena oleva Pelicans kertaalleen, mutta muut pelit ovat tiukasti samoista sijoista pelaajia joukkueita vastaan.

KooKoo on kärsinyt viime aikoina tehottomuudesta ja viimeiseen kolmeen peliin joukkue onkin tehnyt vain yhden maalin.

- Teemme enemmän maaleja, kun lauomme enemmän ja tehokkaammin maalia kohti. Tukitoimia pitää parantaa, trafiikkia maalille ja irtokiekot sisään.

- Rennosti vaan, niin saadaan paikoista myös tulosta. Ei saa jännittää niin, että paikat tippuu hampaista!

Keskiviikon kotiottelusta TPS:ää vastaan vierasjoukkue haki pisteet 1–2-lukemin. Turkulaisryhmä pelasi 100-prosenttista ylivoimaa ja teki molemmat maalinsa sen turvin.

- Eilen TPS rokotti ylivoimalla tehokkaasti ja he pelasivat muutenkin hyvää ylivoimaa. Alivoima suhteutuu aina vastustajaan, Tepsiä vastaan meni pari sisään, mutta Lukko-peli on taas ihan oma juttunsa. Katsomme Lukon pelaamista tarkemmin läpi perjantaiaamuna.

KooKoo matkasi Raumalle kuten muihinkin pitkän matkan vieraspeleihin jo päivää aiemmin. Torstai-ilta kului muun muassa KooKoo-pakki Mikko Lehtosen maajoukkue-edesottamuksia katsellen.

- Saavuimme Raumalle juuri sopivasti, jotta ehdimme katsomaan, kun ”Bobi” dominoi maajoukkueessa. Sen jälkeen illalla vielä pihvi-illallinen ja pieni sauna, niin kaikki on valmiina!

Seuraavat kotiottelut:

Ti 14.2. KooKoo–Sport – osta liput!
To 16.2. KooKoo–Kärpät – osta liput!
La 25.2. KooKoo–Pelicans – osta liput!

Lue myös

Uutinen
25.5.2017
Helatorstaina vietetään kansallista pihapelipäivää, joka näkyy myös Kouvolan urheilupuistossa.
Haastattelu
12.5.2017
Laitahyökkääjä Eetu Pöysti karistaa KHL:n pölyt jaloistaan ja siirtyy ensi kaudeksi KooKoon oranssimustiin väreihin.
Uutinen
12.5.2017
Viime kaudet KHL:ssä pelannut Eetu Pöysti ja tuore SM-hopeamitalisti Miikka Pitkänen siirtyvät Kouvolaan.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2016-2017