Pisteet jäivät Kuopioon – revanssi heti lauantaina
KooKoon ja KalPan välinen tuplaviikonloppu alkoi Kuopiossa, minne jäivät myös ensimmäiset jaossa olleet kolme pistettä.

Liigassa vietetään tänä viikonloppuna back-to-back-viikonloppua, missä joukkueet kohtaavat perättäisinä päivinä molempien kotikaukaloissa. KooKoon ja KalPan viikonloppu alkoi Kuopiosta ja voittajaksi kruunattiin KalPa lukemin 4–2 (1–1, 2–1, 1–0).

– Otimme aivan liikaa jäähyjä, emmekä olleet valmiita maksamaan voittamisen vaatimaa hintaa, summasi KooKoon valmentaja Lovro Bajc.

– Teimme kyllä kaksi maalia, mutta kun katsotaan laukaisukarttaa, niin KalPa oli paljon aggressiivisempi. Meillä oli koko ottelussa kaksi laukausta parhaasta sektorista

KalPa kaatoi heti alkumetreillä KooKoon niskaan saavillisen kylmää vettä suoraan Kallavedestä. Balasz Sebok nimittäin täräytti kuopiolaiset johtoon, kun avauserää ja ottelua oli pelattu vasta hieman vajaat kaksi minuuttia.

KooKoo kuitenkin kuittasi KalPan johto-osuman muutamaa minuuttia myöhemmin ylivoimalla, kun Michael Keränen löysi maalille unohtuneen Toni Hyvärisen, joka ohjasi kiekon verkon perukoille. Hyvärinen katkaisi samalla 25 ottelua kestäneen maalittoman putkensa.

Jos oli KalPan ensimmäisen erän aloitus räväkkä, niin sitä oli myös toisen erän avaus. Alexander Ruuttu unohtui täysin yksin maalin eteen ja hyökkääjä siirsi KalPan johtoon juuri kun kauden ensimmäistä otteluansa pelannut Robin Jacobsson vapautui jäähyaitiosta.

KalPa sai maalista ja hieman myöhemmin tulleesta ylivoimasta energiabuustin, jonka turvin kuopiolaiset pyörivät ensimmäiset kuusi minuuttia hurrikaanin lailla KooKoon puolustusalueella. Myllytys tuotti myös lisäosuman Kai Kantolan vietyä KalPan kahden maalin karkumatkalle.

Kantolan maalin jälkeen pelattiin vain 23 sekuntia, kunnes kiekko oli jälleen maalissa – tällä kertaa kuitenkin KalPan verkossa. Puolustaja Jake Newton löysi vapaana olleen Keräsen lavan ja hyökkääjä ohjasi ohi KalPa-veskari Denis Godlan.

Erän aikana KooKoo pääsi kertaalleen pyörittämään ylivoimaa, mutta sortui myös itse liikaa jäähyihin.

– Aina kun saimme jonkinlaisen positiivisen vaihteen peliin ja hallinnan itsellemme, niin otimme jäähyn. Rangaistuksen jälkeen meidän täytyi aina taas taistella pelin hallinta itsellemme, mutta sitten otimme taas uuden boksin.

Jäähyily kostautui kertaalleen vielä kolmannen erän alussa, kun kahden tehopisteen Keränen istui jäähyaitiossa ja Alexander Ruuttu tälläsi illan toisensa maalin edestä.

KooKoolle siunaantui paikka kaventaa ottelu ylivoimalla Mikael Seppälän revittyä Mikko Virtasen kypärän pois päästä, mutta mustaoranssi vierasjoukkue ei pystynyt tätä hyödyntämään.

Viimeiset kaksi minuuttia KooKoo pelasi ilman maalivahtia yrittäen kavennusosumaa, mutta KalPa kesti rynnistyksen ja pisteet jäivät Kuopioon. KooKoo saa revanssin heti lauantai-iltana, kun Lumon Areenalla pelataan ilmaisottelu Mustaoranssi-peli.

– Jotain jäi tänään puuttumaan. Jonkinlainen viimeinen kipinä ja halu taistella. Siitä meidän pitää puhua joukkueen kesken aamupalaverissa, koska näin ei tietenkään koskaan saisi tapahtua.

KooKoon pakistossa nähtiin perjantai-iltana Robin Jacobssonin lisäksi toinenkin uusi kasvo. Turun Palloseurasta puolentoista viikon lainalle saapunut Martin Berger debytoi mustaoranssissa sotisovassa.

– Kaverista jäi positiivinen kuva, kun ottaa huomioon, että hän tuli toisesta organisaatiosta, eikä hänellä ollut kovinkaan paljon aikaa tutustua meidän pelisysteemiimme. Kaiken kaikkiaan hän pelasi hyvän pelin.

Seuraavat kotiottelut:

La 10.2. klo 17:00 KooKoo–KalPa – Mustaoranssi-ilmaisottelu!
La 17.2. klo 15:00 Perhepeli: KooKoo–Ilves – osta liput!

Lue myös

Uutinen
23.2.2018
Hyökkääjä Michael Keränen ei jatka KooKoossa.
Uutinen
20.2.2018
Tanskalaispuolustajan lisäksi myös Miro Keskitalo ja Juha Järvenpää nähdään oranssimustissa ensi kaudella.
Uutinen
19.2.2018
Hyökkääjän pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018