Syyskausi pakettiin – ”Joulun viettoon voitto takataskussa!”
KooKoon kauden ensimmäinen puolisko päättyy tiistain kotimatsiin, kun Lumon Areenalla vastaan luistelee Rauman Lukko.

KooKoo pelaa tiistaina viimeisen ottelunsa ennen viikon mittaista joulutaukoa. Kouvolan Lumon Areenalla vierailee tällä kertaa Rauman Lukko, joka on napsinut sarjassa kahdeksan pistettä kouvolalaisia enemmän.

Sarjasijoituksista huolimatta Lukko on ollut KooKoolle tällä kaudella hyvä vastustaja, sillä oranssimustat ovat voittaneet molemmat aiemmat kohtaamiset.  Ensin Lukko kaatui Kouvolassa syyskuussa 3–2 ja toisen kerran marraskuun lopulla Raumalla lukemin 4–2.

– Lukko on tosiaan sopinut meille, sillä otimme niistä peleistä hyvät voitot. Itse en Lukosta hirveästi pysty sanomaan, sillä en ollut kokoonpanossa kummassakaan näistä otteluista. Jatketaan huomenna samalla linjalla ja lähdetään joulun viettoon voitto takataskussa, naulaa KooKoo-hyökkääjä Sami Tamminen.

Oranssimustien kokoonpanossa on tämän kauden aikana nähty jo kahdeksan kymenlaaksolaiskasvattia. Tamminen, 20, on yksi heistä.

Tällä kaudella KooKoo-kasvatti on pelannut 10 Liiga-matsia tehoin 2+1=3 sekä 26 nuorten SM-liigaottelua takoen näissä pisteitä 7+13=20.

– En voi olla tyytyväinen siihen, miten kausi on mennyt. Tasaisuus on puuttunut täysin. Välillä on pelannut Liigassa hyvin, mutta seuraava peli A-junnuissa on mennyt päin helvettiä. Tasaisuutta vaatisi ja eiköhän se maltin sekä työnteon kautta tule, Tamminen kertaa.

KooKoon viimeiset matsit Liigassa ovat menneet mollivoittoisesti, sillä joukkue seilaa tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa. Loukkaantumiset ovat kiusanneet joukkuetta viime aikoina, mutta Tamminen peräänkuuluttaa joukkueelta valmiutta ja uskoa tekemiseen.

– Viime matsit ovat olleet meille vaikeita. Emme ole saaneet hyvää täyttä 60-minuuttista vaan pelkästään osittain hyviä pätkiä.

– Jokaisen täytyy huolehtia, että on valmiina pelaamaan heti kun kiekko tippuu jäähän. Se ei myöskään saa vaikuttaa meidän pelaamiseen, vaikka vastustaja tekisi avausmaalin.

Lukko-matsin jälkeen KooKoo vetäytyy viikon mittaiselle joulutauolle, jolta se palaa tapaninpäivän Kaakon Derbyyn, joka tällä kertaa otellaan Lappeenrannassa. Tammisen joulusuunnitelmat ovat jo selvät.

– Eiköhän tauko mene Pellin Artun ja Virtasen Mikon laatuseurassa. Joulu sitten tietysti perheen kanssa aikaa viettäen. Maha täyteen kinkkua, joten saa nähdä mahtuuko sitä enää vaihtoaition luukusta sisään! 

Seuraavat kotiottelut:

Ti 19.12. klo 18:30 KooKoo–Lukko – osta liput!
To 28.12. klo 18:30 Perhepeli: KooKoo–TPS – osta liput
Ke 3.1. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!

Lue myös

Uutinen
16.5.2018
KooKoo pelaa kesällä kuusi harjoitusottelua, joista kaksi ajoittuu joukkueen ulkomaan leiriviikolle.
Uutinen
14.5.2018
Savulohikeittoa, merimiespihvejä, lasagnea, jauhelihapihvejä ja ylikypsää possua...
Uutinen
8.5.2018
Lähestyvän äitienpäivän kunniaksi KooKoo-shopin yli 50 euron tilaukset ilman postituskuluja!

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018