Tampereella kova, mutta hyvä haaste
KooKoo mittaa iskukykynsä tiistaina Tampereella hallitsevaa Suomen mestaria Tapparaa vastaan.

Edellisviikolla peliään löytänyt KooKoo urakoi tällä viikolla viiteen päivään kolme ottelua. Ensimmäinen koetus on ohjelmassa tiistaina, jolloin joukkue matkaa Tampereelle Tapparan vieraaksi.

- Näyttöhaluja piisaa, totta kai. Aina edellisvuoden menestyjiä vastaan haluaa menestyä. Varsinkin, kun he olivat meille viime kaudella paha vastustaja. Tappara on taas hyvässä iskussa ja meille senkin puolesta hyvä mittari, puolustaja Marlo Koponen naulaa.

- Fyysisesti viikko on rankka, mutta pelaamisen takiahan tätä hommaa tehdään. On myös kiva, kun pääsee keskittymään vain peleihin ja palautumiseen.

KooKoo lähtee uuteen viikkoon sarjataulukon 14. sijalta. Matkaa pudotuspeliviivaan ja kymmenenteen sijaan on kahden voiton, eli kuuden pisteen verran. Hallitseva mestarijoukkue Tappara on jatkanut vahvasti, sillä se johtaa turvallisen tuntuisesti koko Liigaa.

Viime kauden kohtaamisissa KooKoo kiusasi Tapparaa kahdesti jatkoajalle, muttei kyennyt voittamaan yhtään neljästä kohtaamisesta.

KooKoo kohtaa tiistain Tappara-pelin jälkeen torstaina Lumon Areenalla Oulun Kärpät ja matkaa vielä lauantaina Poriin Ässien vieraaksi.

Viime viikolla KooKoo katkaisi tappioputkensa ja voitti Kouvolassa Ilveksen sekä Jyväskylässä JYPin.

- Tulokset olivat jo sinne päin ja pelillisesti otimme ison harppauksen eteenpäin. Nyt peli alkoi näyttää jo vähän siltä, miltä sen kuuluukin. Viime viikon esitysten päälle on hyvä rakentaa.

- Saimme kaivattuja onnistumisia ja niiden kautta oivalluksia, että mikä se meidän juttu on ja mitä se meiltä vaatii.

Kahdella voitolla alkanut viime viikko päättyi karvaaseen viimeisen minuutin tappioon SaiPaa vastaan.

- Ei se enää syö mies, mutta olihan se äärimmäisen kettumainen tapa pelille ratketa. Peli oli tosi tasainen ja olisi voinut ratketa kummalle vain, mutta emme saaneet siitä pistettäkään. Pettymys pitää vaan kääntää lisäpotkuksi tälle viikolle.

Koposen nykyinen KooKoo-sopimus kestää lokakuun loppuun saakka. Asia ei romuluista puolustajaa mietitytä.

- Oli kädessä yhden pelin tai viiden vuoden pahvi, niin aina sitä koettaa vain tehdä parhaansa. Asiaa ei auta miettiä sen enempää, tai muuten homma menee ihan läskiksi. Tekee vain joka päivä parhaansa.

Seuraavat kotiottelut:
To 27.10. klo 18:30 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Ke 9.11. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!
La 12.11. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!

Lue myös

Raportti
21.10.2017
KooKoo kaatoi lauantaina Lumon Areenalla Helsingin IFK:n ja nappasi vähintään pisteen jo kuudennesta peräkkäisestä ottelusta.
Ennakko
20.10.2017
KooKoo on pelannut kuluvalla viikolla kaksi todella maalirikasta ottelua. Viikko huipentuu kotimatsiin HIFK:ta vastaan.
Raportti
20.10.2017
KooKoo jatkoi Lahdessa siitä, mihin se tiistaina Ilvestä vastaan jäi. Maaleja mätettiin jälleen liukuhihnalta.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018