Tauko ohi ja taas mennään – ”Jatketaan siitä mihin jäimme!”
Vähän yli viikon mittainen maajoukkuetauko on vietetty ja Liiga jatkuu KooKoon osalta taas tiistaina.

KooKoo jäi Liigan mukana maajoukkuetauolle reilu viikko sitten lauantaina pelatun Ässät-ottelun jälkeen, josta mustaoranssit nappasivat hienon päänahan lukemin 0–4. Maajoukkueisiin KooKoon edustusmiehistöstä valittiin kolme pelaajaa, joten joukkue pääsi viikon aikana harjoittelemaan lähes koko rosterin voimin.

– Pelejä ei tosiaan ollut, mutta meillä oli todella hyvä harjoitusviikko ja saimme valmistautua lähes koko joukkueen voimin tulevaan viikkoon, tuore ruotsalaisvahvistus Malte Strömwall kertaa.

–Kävin myös kotonani Tukholmassa menneenä viikonloppuna katsomassa perhettäni ja vanhoja ystäviäni. Siitä sai hyvää henkistä lepoa.

Lokakuun lopussa KooKoon joukkueeseen liittynyt Strömwall ehti pelata neljä ottelua ennen maajoukkuetaukoa. Näistä tuloksena oli kaksi voittoa ja kaksi tappiota jatkoajalla.

KooKoo ei siis ole kertaakaan jäänyt nollille Strömwallin ollessa kokoonpanossa – ja muutenkin joukkue on napsinut vähintään pisteen 10 kertaa viimeisestä 11 ottelustaan.

– Ensimmäiset neljä peliä ovat olleet hienoja. Joukkueena kehityimme ja olimme vahvoja juuri ennen taukoa ja toivottavasti pystymme jatkamaan siitä mihin jäimme.

– Joukkue on ottanut minut hyvin vastaan ja olen tuntenut itseni tervetulleeksi. Tunnen olevani osa joukkuetta ja se on mukavaa. Kaikki on sujunut hienosti.

Strömwall on istutettu kakkoskentän vasempaan laitaan ja tutkapariksi on löytynyt KooKoon tämänhetkinen pörssikärki Michael Keränen. Senttereinä laitureilla ovast toimineet Siim Liivik ja Jan-Mikael Juutilainen. Tutkapari oli liekeissä varsinkin Ässät-ottelussa, jossa Strömwall nakutti kolme ja Keränen neljä tehopistettä.

– Omat pelitkin ovat sujuneet oikein hyvin. Olen saanut luottoa ylivoimalla ja saanut pelata omalla pelityylilläni hyvien ketjukaverien kanssa. Minulle ja Michaelille on muodostunut hyvä kemia ja olemme pelanneet kahden erityyppisen sentterin vierellä. On ollut hyvä alku ja olen iloinen ollessani täällä.

Strömwall on viimeksi pukenut kolmen kruunun maajoukkuepaidan päällensä kaudella 2013-2014, jolloin ruotsalaiselle kertyi neljä ottelua alle 20-vuotiaiden peleissä. Miesten maajoukkuepelejä 23-vuotias Luulajassa syntynyt Strömwall ei ole vielä päässyt kokemaan. Ehkä ensi maajoukkuetauolla?

– Vaikea sanoa, koska sinne pääsee. Teen toki parhaani täällä, mutta veikkaan sen olevan vielä pitkän matkan päässä. Toivottavasti he näkevät, että pelaan hyvin ja kutsu kävisi. Minä en siihen pysty tietenkään vaikuttamaan, muuten kuin pelaamalla hyvin, joten katsotaan.

KooKoon maajoukkuetauko päättyy tiistaina, kun joukkue matkaa Jyväskylään JYP:n vieraaksi. Hyvän alkukauden pelannut JYP joutui ennen taukoa pieneen alavireeseen, sillä viimeisestä kahdeksasta matsista jyväskyläläiset ovat napanneet vain yhden voiton.

Hetken jopa sarjan kärkipaikkaa hallussaan pitänyt JYP on valahtanut sarjataulukossa kuudenneksi, KooKoon vaaniessa kolmen pisteen päässä yhdeksäntenä.

– En tiedä JYPistä mitään muuta kuin, että he ovat nopea ja hyvä joukkue. Meillä oli hyvä matsi juuri ennen taukoa ja se yhdisti meitä joukkueena. Meidän täytyy tulla otteluun vahvoina ja jatkaa siitä mihin jäimme Ässiä vastaan ennen taukoa.

Seuraavat kotiottelut:

La 18.11. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!
To 23.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!
La 25.11. klo 17:00 KooKoo–Kärpät – osta liput!

Lue myös

Ennakko
22.11.2017
Torstain KalPa-ottelu ei ole mikä tahansa kiekkomatsi, sillä KooKoo juhlii pelissä 52-vuotissyntymäpäiviään! Otteluun on muun muassa lippupakettitarjous.
Uutinen
22.11.2017
Kauppakeskus Veturin Black Friday on mustan sijaan oranssimusta!
Uutinen
21.11.2017
Lumon Areenalla juhlistetaan torstaina oranssimustia syntymäpäiviä. Neljä istumapaikkalippua 52 eurolla.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018