Tuplaviikonloppu päättyi jatkoaikatappioon
KooKoon ja Sportin toisesta peräkkäisestä kohtaamisesta muodostui jälleen tasainen jännäri, joka päättyi tällä kertaa jatkoajalla Sportin eduksi.

Tuplaviikonlopun toisessa kohtaamisessa jatkettiin edellisen kaltaisissa merkeissä – Lumon Areenan yleisö näki tasaisen väännön. Sport vei lopulta lisäpisteen mukanaan Vaasaan lukemin 1–2 (0–0, 1–0, 0–1, 0–1). Näin ollen viikonlopun pisteet jakautuivat tasan 3–3.

– Vaihteleva matsi, eriskummallinen rytmi ja kulku. Sport teki enemmän maaleja ja oli parempi. Me emme missää nimessä olleet huonoja tänään, sillä olimme pelissä kiinni, mutta Sport pelasi ja puolusti hyvin, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi.

Lumon Areenan mediakuutiokin koki kovia, kun toimitsija-aitioon lentänyt kiekko rikkoi kellon ohjausyksikön toisessa erässä.

– Pelikellon rikkoutuminen teki illasta taas hieman normaalia erikoisemman.

Ensimmäisessä erässä ei erikoisuuksia nähty. Torjunnat jakautuivat tasan ja erän ainoa tilastomerkintä oli Ville Järvisen saama koukkaamisrangaistus.

Maaleja jouduttiinkin odottamaan aina toiseen erään asti.  KooKoo avasi maalitilin toisen erän viidennellä minuutilla, kun Malte Strömwall jatkoi Michael Keräsen laukauksesta kimmonneen irtokiekon verkon perukoille. Maali oli Strömwallin KooKoo-uran avausmaali pelurin toisessa matsissa.

KooKoo sai kiekon maaliin jo hetkeä aiemminkin, tällöinkin asialla tutkapari Keränen-Strömwall, mutta lopulta ”osuma” hylättiin Tomek Valtosen tekemän haaston jälkeen maalivahdin häirintänä.

Sportin jenkkihyökkääjä Sam Povoroznioukilla pimeni toisessa erässä totaalisesti, kun hän ensin keihästi Miikka Pitkästä ja tämän jälkeen puski kypärällä samaa kohdetta. Keihästämisestä tuomittiin kahden minuutin jäähy, puskemisesta ansaittu ulosajo.

KooKoon ruuti oli kuitenkin pitkällä seitsemän minuutin ylivoimalla märkää, eikä kotijoukkue saanut ylivoimaa hyödynnettyä.

– Meidän etsikkoaika oli se seitsemän minuutin ylivoima, mutta se oli aivan täyttä paskaa, suoraan sanottuna. Se on fakta, Me jähmetyimme emmekä tehneet mitään ja se määräsi ottelun kulkua siitä eteenpäin.

Sport tuli kolmanteen erään vahvalla ilmeellä ja painoi peliä rajusti KooKoon päätyyn. Vaikka KooKoo saikin erän puolivälissä peliä enemmän hallintaan, iski Sport silti tasoituksen. Michael Parks karkasi KooKoon pyörityksen jälkeen puolittaiseen läpiajoon ja ujutti kiekon Juha Järvenpään jalkovälistä sisään.

Aivan erän viimeisillä sekunneilla KooKoolla ja Mikko Virtasella oli vielä oiva paikka iskeä ottelun voittomaali, mutta Virtasen laukaus läpiajosta viuhui ohi maalin.

Ottelun ratkaisu nähtiin jatkoajan puolivälissä. Sport pääsi pyörittämään ylivoimaa Patrick Bjorkstrandin kampitusjäähyn myötä, eivätkä vaasalaiset paikkaa hukanneet. Olavi Vauhkonen sai kiekon maalin kulmalle ja kiepautti pelin pakettiin.

– Sportin tasoitusmaali oli hieman harmittava, kun pomppasi lavan yli ja siitä kaveri läpiajoon, mutta tulosta täytyy kunnioittaa. Sport oli tänään tuon verran parempi. Ylivoimapelaaminen on meidän seuraava projekti. Tämä on projektia projektin perään.

­– Tänään päästimme yhden maalin varsinaisella, joten siihen täytyy olla tyytyväinen. Pelin kulku oli tänään tavanomaista erikoisempi. Oli pitkiä katkoja ja meillä paljon ylivoimaa. Nämä ovat aina erilaisia iltoja, emmekä me tänään olleet tuon parempia. Ei siinä sen kummempaa.

Seuraavat kotiottelut:

Ke 1.11. klo 18:30 KooKoo–HPK – osta liput!
La 18.11. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!

Lue myös

Ennakko
22.11.2017
Torstain KalPa-ottelu ei ole mikä tahansa kiekkomatsi, sillä KooKoo juhlii pelissä 52-vuotissyntymäpäiviään! Otteluun on muun muassa lippupakettitarjous.
Uutinen
22.11.2017
Kauppakeskus Veturin Black Friday on mustan sijaan oranssimusta!
Uutinen
21.11.2017
Lumon Areenalla juhlistetaan torstaina oranssimustia syntymäpäiviä. Neljä istumapaikkalippua 52 eurolla.

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018