Uusinta Espoossa
KooKoo ja Espoo Blues kohtasivat toisensa edellisen kerran sunnuntaina Kouvolassa. Joukkueet iskevät uudelleen yhteen heti tiistaina, tällä kertaa Espoossa.

KooKoo urakoi kuluvalla viikolla kolme kovaa ottelua, joista ensimmäisen tiistaina Espoossa. Viikko päättyy huimaan #KaakonDerby-kotipeliin SaiPaa vastaan, mutta ennen sitä edessä on tehtävät Espoossa ja perjantaina Jyväskylässä.

Oranssimusta jengi kohtasi Espoon sinisen porukan sunnuntaina Kouvolassa, missä KooKoo nappasi arvokkaan kotivoiton puhtaasti lukemin 3–0. Tiistaina Espoossa Bluesilla on varmasti näytettävää omalle yleisölleen.

- Sunnuntain peli ei varmastikaan ollut kummaltaan parasta mahdollista. En tiedä johtuiko se pitkistä pakollisista joulun ja uudenvuoden välipäivistä vai mistä, mutta ei tuntunut normaalilta. Kiekollinen peli ei ollut niin hyvää, kuin olisimme halunneet, KooKoo-kultakypärä Jarkko Malinen tuumasi maanantaina.

- Emme olleet vielä eilen valmiita, vaikka voitto tulikin, eli meillä on joukkueena varaa parantaa. Annoimme Bluesille helppojen virheiden kautta kiekkoa ja paikkoja. Molemmat joukkueet parantavat varmasti.

Vaikka Blues kaatui Kouvolassa komeasti jäi esimerkiksi ylivoimatehokkuuden suhteen hampaankoloon. Blues napsi ottelussa peräti seitsemän kaksiminuuttista, mutta KooKoo osui ylivoimalla vain kertaalleen. Malisen kapellimestaroima ykkösylivoima jäi ilman maalia.

- Eihän ylivoima missään nimessä ollut tarpeeksi hyvää. Saimme minuutteja enemmän kuin monessa muussa pelissä, mutta joku tökki. Kuvioita pitää saada yksinkertaisemmiksi ja äijiä enemmän maalille, kultakypärä Malinen suunnittelee.

Malisen ja Juha-Pekka Haatajan kentällisen kolmanneksi lenkiksi istutettiin sunnuntaina ensimmäistä kertaa uusi KooKoo-hyökkääjä Anrei Hakulinen.

- Pystymme ketjuna varmasti parantamaan, jos saamme pelata yhdessä pidempään. Alkuun on totta kai aina hakemista uusilla ketjuilla, ja itse pelasin eilen huonon pelin.

KooKoo kohtasi Bluesin vasta toisen kerran tällä kaudella. Ensimmäinen mittelö pelattiin jo lokakuussa, eli edellisestä tapaamisesta oli kulunut tovi.

- Bluesilla oli aika paljon vaihtunut äijiä siitä, kun viimeksi kohtasimme. Tiesimme, että se on kovasti yrittävä ja kamppaileva joukkue, mihin pitää olla erityisesti heidän kotikaukalossa valmis vastaamaan.

- Mielestäni tämä on hauska systeemi, että pelaamme heti vastakkain uudestaan. Taistelemme samoista sijoista, joten nämä ovat tosi tärkeitä pelejä.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 9.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
Pe 15.1. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!

Lue myös

Raportti
18.8.2017
Huono avauserä maksoi KooKoolle voiton Imatran Bauer-turnauksen avausottelussa.
Uutinen
18.8.2017
Juha Järvenpää palaa KooKoo-maalille perjantaina pelattavassa Imatran Bauer-turnauksen avausottelussa!
Ennakko
17.8.2017
”Toivottavasti Bjorkstrand löytää minut vasemmasta laidasta, niin homma on selvä!”

Pääyhteistyökumppanit kaudella 2017-2018