To 1.9. 18:30 VS.

Kahden matsin vieraskiertueelle

KooKoo aloittaa tulevan viikkonsa vieraskentillä, kun bussin nokka suuntaa keskiviikoksi HPK:n vieraaksi Hämeenlinnaan ja torstaina jatketaan Turkuun, jossa joukkuetta isännöi TPS.

Viime viikon otteluista täydet kuusi pistettä napannut KooKoo keikkuu yhä Liigan piikkipaikalla tasapisteissä Kärppien kanssa. Lauantaina Lumonilla vakuuttavasti Jukurit kaatanut kouvolalaisryhmä on ollut maajoukkuetauon jälkeen terävässä iskussa. Joukkueen hyökkäyspeli on toiminut tehokkaasti ja siitä on löytynyt tarvittavaa röyhkeyttä. Nick Malikin ollessa maajoukkueen mukana torjuntavastuun kantanut Oskari Setänen on ollut muun joukkueen ohella erittäin vakuuttavassa iskussa.

Tällä viikolla joukkue joutuu kuitenkin kovaan testiin heti alkuviikosta, kun vastaan luistelee viiden ottelun voittoputkessa seilaava HPK sekä sarjataulukon piikkipaikasta taistelevat TPS. Lauantaina sen sijaan KooKoon kotiyleisön edessä haastaa Ilves.

Hämeenlinnassa keskiviikkoiltana KooKoota isännöivä HPK on saanut kurssinsa käännettyä Jarno Pikkaraisen astuttua päävalmentajan paikalle. Kurinalaista ja taistelevaa jääkiekkoa pelaava HPK oli jo ennen maajoukkuetaukoa kovassa vireessä ja vire on tauon jälkeen jatkunut.

Kuudesta viimeisimmästä pelistä taskussa on kuusi voittoa ja päästettyjä maaleja vain neljä. Huomioitavaa on myös se, että kolme kertaa voittoputkensa aikana HPK on onnistunut jättämään vastustajansa nollille. HPK:n ja KooKoon keskiviikon kohtaaminen on joukkueiden ensimmäinen kuluvalla kaudella.

Keskiviikon jälkeen KooKoon matka jatkuu Turkuun, jossa KooKoota isännöi TPS. Läpi kauden sarjan kärjen tuntumassa keikkunut turkulaisseura palasi KooKoon lailla maajoukkuetauolta voitokkaasti. Ässät sekä Tapparan viime viikolla kaatanut TPS on ollut koko kauden hankala vastustaja ja etenkin puolustuspäässä peli on toiminut erinomaisesti.

Alle kahden päästetyn maalin keskiarvolla operoiva TPS on selkeästi vähiten maaleja päästänyt joukkue Liigassa. Toisaalta hyökkäyspeli on joukkueessa hieman yskähdellyt, sillä tehtyjen maalien vertailussa TPS on Liigan kolmanneksi viimeinen 47 osumallaan. TPS ja KooKoo ovat tällä kaudella iskeneet kertaalleen yhteen syyskuussa, kun TPS joutui poistumaan Lumonilta KooKoon vietyä pisteet lukemin 2–1.

Vieraspelireissua ennakoi KooKoon valmentaja Jukka Aho.

Tämän viikon ottelut:

Ke 24.11. klo 18.30 HPK–KooKoo, Pohjantähti Areena, Hämeenlinna
To 25.11. klo 18.30 TPS–KooKoo, Gatorade Center, Turku

La 27.11. klo 17.00 KooKoo–Ilves, Lumon Areena, Kouvola, OSTA LIPUT TÄSTÄ!


Sarjataulukko:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 31 13 16 188 120 9 115 1,92
2. Jukurit 60 31 12 17 166 138 8 113 1,88
3. Ilves 60 28 17 15 191 168 10 111 1,85
4. TPS 60 29 9 22 151 137 6 102 1,70
5. HIFK 59 27 13 19 174 146 5 99 1,68
6. Kärpät 60 24 16 20 171 141 7 95 1,58
7. HPK 60 24 14 22 147 135 9 95 1,58
8. KooKoo 60 25 14 21 148 141 5 94 1,57
9. Pelicans 60 25 14 21 142 142 4 93 1,55
10. Lukko 58 24 12 22 169 151 5 89 1,53
11. KalPa 60 19 22 19 167 159 9 88 1,47
12. Sport 59 18 15 26 120 155 8 77 1,31
13. JYP 60 14 12 34 139 221 8 62 1,03
14. SaiPa 60 15 10 35 128 193 3 58 0,97
15. Ässät 60 11 13 36 127 181 7 53 0,88