Kolmas toden vahvistaa?

KooKoon seuraava kotipeli kamppaillaan keskiviikkona Pelicansia vastaan.

KooKoon seuraava kotipeli kamppaillaan keskiviikkona Pelicansia vastaan.

Kauden kolmannesta kotipelistä haetaan kauden kolmatta voittoa.

Keskiiviikona Lumon Areenan lehtereille kerääntyy jälleen kiekkokansaa, kun oranssimustat nähdään kotiyleisön edessä ja Pelicans vierasjoukkueena.

Pelicansin kauden alku ei ole ollut ruusuinen, sillä joukkue on voittanut neljästä pelaamastaan ottelustaan yhden ja hävinnyt kolme: Voitto Sportista kauden ensimmäisessä ottelussa, mutta sen jälkeen tappiot Liigan koville joukkueille Tapparalle, HIFKille ja Kärpille. Pussinokat onkin ärsytetty ja janoaa pisteitä paikallisvastustajaltaan.

KooKoon kaudella on tähän mennessä aherrettu kolmen ottelun verran. Kauden ensimmäisessä kouvolalaisryhmä hävisi Kärpille Oulussa, mutta kolmen kotiottelun putken kaksi ensimmäistä voitti Lumon Areenalla viime viikonloppuna, kun JYP ja Ilves kaatui upeasti kotiyleisön kannustamana.

– Kyllä kotona on aina kivempi pelata kuin lähteä johonkin kauemmas reissuun ja omat kannattajat on täällä aina tukena, KooKoo-puolustaja Martin Berger kommentoi.

KooKoo on siis voittanut molemmat kotona tällä kaudella pelatut ottelut ja keskiviikkona hakee tälle putkelle myös jatkoa.

– Pelicans on tällä kaudella paljon kovempi vastus kuin viime kaudella, joten meidän pitää olla valmiita.

Työteliääksi, varmaksi ja kaikkensa antavaksi joukkueeksi KooKoota luonnehtiva puolustaja näkee, että viime viikonloppuna voitetuista otteluista voidaan ottaa mukaan myös kaikkia hyviä asioita.

– Kun meidän piti ratkaista, me saatiin tarvittavat maalit tehtyä ja puolustettiin hyvin. Toki pieniä merkkausvirheitä tuli, mutta kyllä pelin ratkaisutahto voidaan ottaa mukaan myös tuleviin peleihin.

– Hei kaikki katsomaan meidän pelejä. Pidetään yhdessä hauskaa turvallisesti, Berger päättää.



TURVALLISESTI LUMON AREENALLA

Tavoitteemme ja velvollisuutemme on huomioida ja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet tartuntariskin hallitsemiseksi ja minimoimiseksi ottelutapahtumissa viranomaismääräyksiä (THL, AVI, Poliisiviranomaiset) ja ohjeistuksia noudattaen ja täydentäen.

– Toivomme, että katsojat eivät saavu otteluihimme kipeänä tai edes oireellisina otteluihin. Näin voimme edesauttaa turvallisen ja vastuullisen tapahtumanjärjestämisen sekä onnistuneen tapahtuman läpiviennin, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.

  • Saavu otteluun VAIN TERVEENÄ
  • Käytä KASVOMASKIA (Katsojille jaetaan kertakäyttömaski otteluun saapuessa)
  • Pidä TURVAVÄLI muihin ihmisiin (jonottaessa, katsomossa – JOKA PAIKASSA!)
  • Pese kädet ja käytä käsidesiä (desejä löytyy Lumon Areenalta)
  • Saavu paikalle ajoissa
  • Noudata rauhallisuutta – jonot näyttävät pitkiltä turvavälein
  • Lataa puhelimesi Koronavilkku-sovellus ja käytä sitä

Muut yleisön turvalliseen vaikuttavat asiat:

  • Suosittelemme käyttämään maksutapana korttimaksua ja erityisesti lähimaksua
  • Isot liput ja heilutettavat banderollit on toistaiseksi kielletty
  • Fanitapaamisia ja aitiovierailuja tai vastaavia ylimääräisiä kontakteja aiheuttavia tilaisuuksia ei voida toistaiseksi järjestää
  • Median liikkumista jäähalleilla rajoitetaan – Medialle on toimitettu erikseen omat ohjeet

Henkilökuntamme on ohjeistettu toimimaan kiinnittäen erityistä huomiota hygieniaan sekä turvaväleihin tapahtumassamme turvavarusteita käyttäen. Pyydäthän apua ja neuvoa, mikäli tarvitset. Yhdessä luomme turvallisen ottelutapahtuman kaikille. Tervetuloa seuraamaan Liiga-kiekkoa!