KooKoo hakee ensimmäistä vierasvoittoa – "Molemmat joukkueet fressinä matsiin"

Kolmen ottelun viikko alkaa keskiviikkona Kuopiosta, kun KooKoo matkustaa KalPan vieraaksi.

KooKoo on napannut viidestä edellisestä pelistään kolme kolmen pisteen voittoa, kun oranssimustat ovat kaataneet Tapparan, KalPan ja JYPin kotiyleisönsä edessä. Vierasotteluissa sen sijaan tulos ei ole ollut kuluvalla kaudella yhtä hyvä, sillä KooKoo ei ole saalistanut vielä pistettäkään vieraspelimatkoilta. Keskiviikkona tilanteeseen yritetään muutosta, kun KooKoo matkustaa Kuopioon KalPan vieraaksi.

Kyllä se on taas hienoa päästä Kuopioon pitkästä aikaa ja pelata vanhoja joukkuekavereita vastaan. Siinä tulee vielä sellainen ekstralataus verrattuna muihin peleihin, KalPa-kasvatti Miikka Pitkänen hymyilee.

KalPa kävi Kouvolassa kärsimässä tappion puolitoista viikkoa sitten lauantaina. KooKoo oli Lumon Areenan kohtaamisessa parempi maalein 2–1. KooKoon kohtaamisen jälkeen kuopiolaisryhmä on ottanut tililleen kaksi voittoa, sillä KalPan jalkoihin jäivät Tappara ja IFK, helsinkiläisryhmä toki vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. KalPa hakee keskiviikkona KooKoosta kolmatta peräkkäistä voittoaan – ja KooKoo KalPasta ensimmäistä vierasvoittoaan.

Viimeksi, kun KalPa tuli tänne, KalPa oli edellisenä päivänä pelannut JYPiä vastaan voittolaukauksille venyneen matsin. Silloin meillä oli etu, että saimme peliä edeltävän päivän pelistä huilipäiväksi.

– Nyt molemmat joukkueet pääsevät fressinä keskiviikon matsiin.

Kouvolalaisryhmällä on seitsemän pelatun ottelun jälkeen tilillä pisteitä tasan 10. Pisteiden perässä joukkue lähteekin haastamaan KalPaa myös keskiviikkona.

– Molemmat ovat hyvin luisteluvoimaisia joukkueita ja tykkäävät pelata kiekon kanssa, joten huomisesta kohtaamisesta tulee mielenkiintoinen peli varmasti, täsmentää 5+4-tehot viimeistellyt hyökkääjä.

Pitkänen on kuluvalla kaudella väläytellyt omaa osaamistaan ja kantaa keskiviikkona joukkueensa kultakypärää yhdeksällä tehopistellään.

Malte (Strömwall) ei varmastikaan tykkää siitä, että kultakypärä siirtyy minulle huomenna. Ei varmaankaan syöttele paljoa, vitsailee Pitkänen hyvästä ketjukaveristaan.

Myös Strömwallilla on tilillään yhdeksän tehopistettä, mutta ruotsalaishyökkääjän pisteet ovat syntyneet neljällä maalilla ja viidellä syötöllä, joten Veikkauksen kultakypärän kantaja oranssimustissa vaihtuu.

En sitä kultakypärää erityisesti mieti, onko se minun vai Malten päässä vai jonkun muun päässä. Ihan samanlainen kypärä se on kuin muutkin, vain eri värinen. Ehkä sillä saa vähän erikoishuomiota maalin edessä ja kulmissa, mutta ei sillä nyt niin suurta merkitystä ole, Pitkänen kommentoi nöyränä.

Pitkäsen toinen kausi Kouvolassa on yllättänyt hyökkääjän itsensäkin, mutta paluu vieraspaidassa Niiralan monttuun luo silti pieniä perhosia 22-vuotiaan vatsanpohjaan.

Onhan se hienoa päästä kamppailemaan kavereiden kanssa ja vanhojen pelikavereiden kanssa. Hienoa päästä pelaamaan Kuopioon ja varmasti yleisöön tulee katsomaan ainakin äiti ja iskä, joten niitäkin pääsee moikkaamaan pelin jälkeen, lähettää Pitkänen terveisiä kotipuoleen.

KalPa – KooKoo alkaa keskiviikkona Niiralan Montussa klo 18.30.
​​​​​​​Ottelu on nähtävillä Telia TV:stä.