04.12.2018 20:24
KooKoo matkaa Ilveksen kaatoon
KooKoo avaa joulukuun matkaamalla Tampereen Ilveksen vieraaksi Hakametsään.
KooKoon katseet käännetty tähän uuteen viikkoon, uuteen kuukauteen ja keskiviikkona pelattavaan Ilves-matsiin. Matsi on pisteiden kannalta erittäin tärkeä, sillä Ilves vaanii KooKoota kolmen pisteen päässä 10. sijalla.
– Odottavaisilla fiiliksillä olemme huomiseen peliin. Meillä on ollut hyvät treenipäivät ja olemme hyvin valmistautuneita matsiin, KooKoon varakapteeni Alexander Bonsaksen kommentoi.
– Tulee olemaan vaikea vierasmatsi. Ilves on hyvä joukkue, eikä ole ikinä helppo voittaa Hakametsässä, mutta olemme valmiita ja lähdemme hakemaan pisteet.
Ilves aloitti kautensa erittäin pirteästi ja kolkutteli jopa sarjakärjen sijoituksia, mutta marraskuu oli tamperelaisille erittäin vaikea. Ilves otti marraskuun aikana vain yhden voiton ja kertaalleen yhden pisteen jatkoaikatappiosta.
Joulukuun Ilves kuitenkin aloitti voitolla, kun Ässät kaatui Porin lauantai-illassa jatkoajalla.
– Ilves on aina ollut kovasti töitä tekevä joukkue. Tällä kaudella he ovat pärjänneet paremmin kuin viime vuosina, vaikka heillä onkin vaikeampi jakso menossa ja ovat hävinneet muutamia pelejä. Ilves on kuitenkin erittäin hyvä joukkue.
Tampereen Hakametsä on Bonsaksenille tuttu halli, sillä norjalaispuolustaja pelasi Tapparan takalinjoilla kahden ja puolen kauden ajan kausina 2014-2017. Kouvolassa Bonsaksen on ehtinyt tottua yhteen Liigan parhaista jäistä, ellei jopa parhaaseen, mutta keskiviikkona on paluu toisenlaiselle alustalle.
– Hakametsä on tunnettu Liigan huonoimmasta jäästä, mutta se on hieno halli ja vielä vanhin Suomessa. Siellä on siis paljon historiaa ja hallissa on aina hieno tunnelma.
Kahden ja puolen kauden aikana sosiaalinen Bonsaksen kerkesi luomaan Tampereella monia kaverisuhteita.
– Ilveksessä ei ole enää tuttuja, mutta Tapparassa pelaa vielä muutamia kavereita, vaikka sielläkin on pelaajia vaihtunut. Muita kavereita Tampereella on jonkin verran, ja siksi kaupungissa on aina hieno pelata.
Bonsaksen on tähän mennessä pelannut kauden kaikki ottelut KooKoo-paidassa. Norjalainen on varsinkin alivoimapelissä ollut mustaoransseille erittäin arvokas, pelaten välillä ottelussa lähes jokaisen alivoimaminuutin. Pisteitä Bonsa on kerännyt kahden syöttöpisteen verran.
– Minulla on pelissäni, kuten on koko joukkueella ollut liikaa ylä- ja alamäkiä. Pystyn olemaan parempi. Jokaisen vain täytyy tehdä parhaansa ja kaikkensa sen eteen, että on valmiina pelaamaan ja taistelemaan pisteistä täysillä. Yritän myös tätä kautta johtaa joukkuetta, että kaikki olisivat valmiina.
– Juuri nyt on henkisesti vaikea jakso menossa, koska ulkona on koko ajan pimeä, eikä aurinkoa näe juuri lainkaan. Välillä on hankala saada energiatasoja täyteen. Toisaalta juuri nyt pelataan kaudesta pelejä, kun pitää olla ekstraterävänä, koska pelataan niin tärkeistä pisteistä.
Bonsaksen on Brett Carsonin Kouvolaan saapumisen jälkeen muodostanut KooKoon ykköspakkiparin jykeväotteisen kanadalaispuolustajan kanssa.
– Brettin kanssa on kiva pelata. Hän on erittäin varma puolustaja, jolla on paljon kokemusta. Yritämme pelata hyvin puolustussuuntaan, mutta uskon, että pystyisimme pelaamaan vielä paremmin myös hyökkäyssuuntaan, jotta pystyisimme auttamaan joukkuetta vielä enemmän.
Maanantai-iltapäivänä tuli tietoon, että KooKoo-hyökkääjä Anrei Hakulinen tekee ensi viikolla maajoukkuedebyyttinsä, mutta Hakulinen ei ollut ainoa KooKoo-peluri, joka sai kutsun maajoukkuepaitaan.
Bonsaksen nimittäin pukee Norjan pelipaidan päälle samalla tavalla ensi viikonloppuna, kun Norja pelaa kotiturnauksen Oslossa Itävaltaa, Puolaa sekä Tanskaa vastaan.
– Olen menossa maajoukkueen mukaan ensi viikolla, kun meillä on kotiturnaus Oslossa. Joudun sen takia valitettavasti jättämään kaksi peliä väliin.
– En kuitenkaan ollut heidän mukana marraskuussa, joten valinta oli mennä sinne joko nyt tai helmikuussa ja uskon, että minua tarvitaan helmikuussa enemmän täällä.