Paluu tositoimiin – Pelicans vieraana Lumonilla

Maaottelutaukoviikko on saatu onnellisesti pakettiin ja on aika palata tositoimiin.

Jälleen jaossa on kolme pistettä, kun maaottelutauon jälkeen pelataan ensimmäinen Liiga-kierros. KooKoo palaa tauolta kahden ottelun voitot takanaan ja seitsemästä edellisestä ottelusta voittoja tilillä on kuusi. Tappio tuli kotona Jukureille kaksi viikkoa sitten.

Illan vastustajaa Pelicansia KooKoo ei ole tällä kaudella kohdannut vielä kertaakaan. Lahtelaisryhmä tiedotti tiistaiaamuna purkaneensa Keni Karalahden pelaajasopimuksen, joten molemmissa joukkueissa on nähty muutoksia, sillä KooKoo puolestaan vahvisti rivejään laitahyökkääjä Kim Strömbergillä.

Pelicans pelaa maaottelutauon jälkeen neljä peliä viiteen päivään, joten joukkueen ruuhkainen viikko alkaa Kouvolasta. Pelicans pitää sarjataulukossa sijaa viisi, joten tiukka kamppailu pisteistä nähdään tiistaina. KooKoo on nimittäin tiukassa sarjassa kolmen pisteen päässä sijasta neljä ja varsinaisella peliajalla voitetusta ottelusta pisteitä saa saman verran.

Ennen ottelun alkua nähdään kaksi palkitsemista, joten saavuttehan ajoissa paikalle!

Ottelu Lumon Areenalla alkaa klo 18.30 ja ovet avataan klo 17.30. Tervetuloa!

Huom! VMP-klubi on varattu tiistaina yksityistilaisuutta varten.


TIISTAIN PELICANS-OTTELU ON #FILLARILLAMATSIIN-TEEMAOTTELU!

KooKoo, Kouvolan kaupunki, Pyöräliitto ja Liikenneturva järjestävät yhteistyössä tiistain Pelicans-matsiin tempauksen #fillarillamatsiin! Sadalle ensimmäiselle pyörällä matsiin saapujalle luvassa valoisa yllätys!

Tempaus on osa Pyöräliiton #pyöräilytalvi-kampanjaa muistuttaa kaikkia siitä, ettei pyöräily talvellakaan ole mitenkään erikoista tai vaativaa. Valtakunnallista Pyöräilytalvi-viikkoa vietetään 12.-18.11.2018 ja se järjestetään Suomessa jo neljännen kerran.

– Tempauksella halutaan kannustaa katsojia ympäristöystävälliseen liikkumiseen ja hyötyliikunnan pariin. Samalla haluamme yhdessä muistuttaa, että pimeällä pyöräilevän on muistettava näkyä pimeässä, KooKoon yhteisöpäällikkö Nita Ahola kommentoi tempausta.

Tervetuloa matsiin!


KOUVOLA ON URHEILUKAUPUNKI – KOOKOO, KOUVOT JA KOUVOTTARET TODISTAVAT SEN YHDESSÄ!

Kouvola on tunnettu kaupungin urheilumenestyksestä ja nyt KooKoo, Kouvot ja Kouvottaret haluavat näyttää omalla esimerkillään kouvolalaista kannatuskulttuuria: Tiistaina Kouvot ja Kouvottaret saapuvat kannustamaan KooKoota Pelicans-otteluun ja vastavuoroisesti KooKoo jalkautuu keskiviikkona Jatke Areenalle Kouvot – Kobrat -Korisliigaotteluun.

Kouvojen ja Kouvottarien edustusjoukkueet esitellään tiistaina Lumon Areenalla ensimmäisellä erätauolla ja keskiviikkona KooKoon pelaajat vuorostaan Korisliigaottelun puoliajalla. Luvassa saattaa olla myös pienimuotoinen heittokilpailu... Tule siis tapaamaan joukkueiden pelaajia!

Yhteistyön myötä Kouvot tarjoaa 2 lippua 1 hinnalla KooKoon kausikorttilaisille keskiviikon Korisliigaotteluun! Ottelu Kouvot – Kobrat alkaa Jatke Areenalla klo 18.30.
*Etu voimassa Jatke Areenan ovilipunmyynnissä KooKoon kausikorttia näyttämällä.