30.11.2018 10:26
Sarjakärki Kärpät vierailee Kouvolassa
KooKoo saa perjantaina vieraita pohjoisesta, kun Oulun Kärpät saapuu Lumon Areenalle.
KooKoolla on takanaan 13 edellisestä ottelusta 10 voittoa ja 3 tappiota. Edellinen kamppailu tiistaina Lappeenrannassa SaiPaa vastaan päättyi 3–1-tappioon, mutta syyskauden ajan KooKoo on kuitenkin esittänyt hyviä otteita ja pisteitä on ropissut 38, tuoden sarjataulukkoon sijan seitsemän.
KooKoon kokoonpanossa on viime aikoina nähty viilauksia suuntaan jos toiseen. Valmennuksen tekemiä viilauksia on nähty isompien ja pienempien kolhujen takia ja perjantaina iltapäivällä selviää, saadaanko illan kamppailuun sairastuvalta helpotusta.
Kärpät on sarjan piikkipaikalla – mutta myös viime kauden mestari. KooKoon kunto mitataankin perjantaina kovatasoisella vastustajalla. Kärpät pitää runkosarjan kärkipaikkaa kahdeksan pisteen erolla Turun Palloseuraan ja illalla kaukalossa kamppailevien joukkueiden piste-ero on 19 pistettä. Kärpistä tekee inhottavan vastustajan se, että joukkue on hävinnyt tällä kaudella ainoastaan vain neljä kertaa ja jokainen tappio on tullut vain maalin erolla.
Kärppien kokoonpanossa nähdään myös miltei uunituoretta verta, sillä Oskar Osala pelaa toisen ottelunsa kärppäpaidassa.