Leikkilä – Lasten oma maailma

KooKoon kotiotteluissa on vauhti päällä paitsi kaukalossa, myös Lumon Areenan toisen kerroksen juoksusuoralla. Siellä näet sijaitsee yli 3-vuotiaille lapsille suunnattu toiminnallinen leikkipaikka – Leikkilä.

– Ottelutapahtumaa kehitetään koko ajan. Lapsiystävällisyys on meille tärkeä teema ja Leikkilä onkin meille tärkeä projekti, sanoo KooKoon myynti- ja viestintäpäällikkö Matti Lindholm.

Leikkilä on KooKoon ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kymen piirin yhteinen projekti. Leikkilää kokeiltiin muutamassa pelissä jo kaudella 2017–2018, mutta täksi kaudeksi Leikkilä tuli jäädäkseen ja se onkin käytössä kaikissa KooKoon kuluvan kauden kotiotteluissa.

– Viime kauden kokemukset Leikkilästä olivat järjestäen positiivisia. Täksi kaudeksi olemme vielä hioneet konseptia ja erityisesti tilaa paremmaksi.

Lumon Areenan Leikkilä on yli 3-vuotiaille suunnattu toiminnallinen lasten maailma. Leikkilässä lapset saavat leikkiä ja puuhaillaan turvallisessa ympäristössä joko yhdessä huoltajiensa tai MLL:n koulutettujen hoitajien kanssa.

– Leikki on yhteisen ilon jakamista. Siinä kaikki on mahdollista, eikä sitä voi tehdä väärin. Leikkilä tekee hyvää myös aikuiselle, muistuttaa MLL Kymen piirin toiminnanjohtaja Christa Carpelan.

Ammatillisen vastuuhoitajan lisäksi lapsia leikittää MLL:n koulutetut lastenhoitajat, joista valtaosa on kouvolalaisia nuoria. Leikkilällä on siten tärkeä rooli myös nuorten työkokemuksen mahdollistajana.

Leikkilä viihdyttää perheen pienimpiä turvallisessa ja valvotussa ympäristössä sekä mahdollistaa kaikenlaisille perheille mukavan kiekkokokemuksen KooKoon kotiotteluissa.

– Ottelutapahtumista tulee entistä vahvemmin koko perheen yhteisiä tapahtumia, kun lapset huomioidaan yhä paremmin. Jos lapsi ei jaksa istua katsomossa, pääsee hän leikkimään ja pelailemaan, Carpelan iloitsee.

Leikkilä on maksuton!

Leikkilän säännöt

  1. Leikkilä on valvottu leikkitoimintapalvelu 3-7 vuotiaille lapsille.
  2. Leikkilä avaa ovensa 30 min ennen pelin alkua ja sulkeutuu pelin päätyttyä.
  3. Leikkilään otetaan lapset ilmoittautumisjärjestyksessä.
  4. Huolehdithan siitä, että nälkä tai vessahätä ei yllätä lasta kesken Leikkilän.
  5. Muistathan täyttää lapsen tiedot osallistujalomakkeelle.
  6. Huomaathan, että lapsi on Leikkilässä aina huoltajansa vastuulla.
  7. Huoltajan on pysyttävä hallissa.
  8. Mikäli lapsi on Leikkilässä koko ottelun ajan, käythän erätauolla tervehtimässä häntä.
  9. Tarvittaessa Leikkilä-ohjaaja ottaa puhelimitse yhteyttä pelin aikana. Pidäthän puhelimessa äänet päällä.
  10. Ilmoittaudu ohjaajalle, kun noudat lapsen.
  11. Lapsi luovutetaan sille henkilölle, joka lapsen on Leikkilään tuonut, ellei muuta ole osallistumislomakkeelle kirjattu.


KooKoon isoon yhteistyöhön MLL:n Kymen piirin kanssa. Kuvassa vasemmalta Nita Ahola (KooKoo), Virpi Meriläinen (MLL), Julia Lyytinen (MLL), Taina Salomäki (MLL), Maiju Vesa (MLL), Christa Carpelan (MLL), Sanna Kytö (MLL), Joonas Kojo (MLL), Matti Lindholm (KooKoo) ja Marjaana Peronmaa (MLL). ​​Kuva: MLL Kymen piiri

KooKoo ja MLL Kymen piiri yhteistyöhön!

KooKoon ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kymen piirin iso yhteistyö näkyy muun muassa Lumon Areenan Leikkilässä ja KooKoon koulukiertueella.

Lue lisää