Lipunmyynti LIVE!:en alkoi!

<p>Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani viihdyttää LIVE!:n yleisöä.</p>

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani viihdyttää LIVE!:n yleisöä.

Lumon Areenalla rokataan taas marraskuussa kolmen huippuartistin voimin.

KooKoo LIVE! täyttää Lumon Areenan jälleen marraskuussa. Jo kolmatta kertaa järjestettävä musiikkitapahtuma järjestetään Kouvolassa perjantaina 8. marraskuuta.

Festivaalin lavalla nähdään kolme kotimaista huippunimeä: Jannika B, Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani sekä Apulanta!

Apulanta ei kaipaa esittelyjä: yhtye on takonut hittejä jo miltei kolme vuosikymmentä. Apulannan levyjä on myyty yli 500 000 kappaletta ja yhtye on tykittänyt peräti 21 Suomen virallisen singlelistan ykköseksi noussutta biisiä.

Apulanta huipentaa KooKoo LIVE!:n illan viimeisenä esiintyjänä.

Kouvolasta kotoisin oleva Tuure Kilpeläinen on noussut viime vuosina koko kansan rakastamaksi artistiksi yhdessä Kaihon Karavaani -bändinsä kanssa. Kävipä Tuure taannoin myös Vain Elämää -ohjelmassa, joka nosti miehen suosiota entisestään.

”Eloon!”, ”Valon pisaroita” ja ”Autiosaari” ovat takuuvarmoja radiohittejä.

Jannika B on hyvää vauhtia nousemassa kotimaisten naisartistien kärkijoukkoon. Laulajan tuorein single ”Kaksi jotka pelkää” on tehnyt hyvää jälkeä listoilla. Jannika on tehnyt itseään tutuksi muun muassa ”Tähdet, tähdet”-ohjelmassa sekä viimeisimmän Idols-tuotantokauden tuomarina.

KooKoo LIVE!:n lipunmyynti käynnistyi perjantaina 12. huhtikuuta kello 10 Ticketmasterin kanavissa! Lippuja myydään Ticketmasterin verkkokaupan lisäksi myös KooKoon toimistolla.

KooKoo LIVE! (K18) pe 8.11.2019

Klo 18.30 Ovet avataan
Klo 20.00 Jannika B
Klo 22.00 Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani
Klo 00.00 Apulanta
Klo 01.30 Valomerkki

*Alustava ohjelma. KooKoo pidättää oikeuden muutoksiin.

LIPUT


KAUSIKORTILLA*

ENNAKKOON VERKKOKAUPASTA

OVELTA / TOIMISTOLTA

PERMANTOLIPPU (K18)

39 €

44 €

49 €

ISTUMAPAIKKALIPPU (K18)

34 €

39 €

49 €

*Kausikorttihinta KooKoon kausikorttilaisille KooKoon toimistolta tai ovimyynnistä.

VIP-lippu (sis. ruokailun) Orpe-klubille 89 euroa (+alv.)
VIP-lippu (sis. ruokailun) VMP-klubille 69 euroa (+alv.)


AITIOT

Aitio 12 hengelle 1250 euroa (+alv.)
Aitio 24 hengelle 2500 euroa (+alv.)

Aitiot ja VIP-liput: Ota yhteyttä KooKoon myyntiin.