KooKoon anniskeluravintolapalveluihin käyttöön koronapassi lauantaista alkaen

Kymenlaakso siirtyi leviämisvaiheeseen, joten ravintolarajoitusten tullessa voimaan ne koskevat myös KooKoon anniskeluravintoloiden liiketoimintaa.

Kymenlaaksossa siirryttiin koronapandemian leviämisvaiheeseen keskiviikkona 3. marraskuuta ja valtioneuvosto tiedotti torstaina 4. marraskuuta alueen uusista ravintolarajoituksista, jotka astuvat voimaan perjantaina 5. marraskuuta. Rajoitukset koskevat samalla myös KooKoon liiketoimintaa Lumon Areenan ravintoloiden osalta (Orpe-klubi, aitiot, Ratabaari, Parviravintola, Sporttivartti ja Grilli-Ravintola Alakulma, B1–B2 anniskelukatsomot).

Uusien rajoitusten mukaan rajoitusten kohteina olevat toimijat voivat vaihtoehtoisesti ja oman valintansa mukaan edellyttää asiakkailtaan tai osallistujilta koronapassin käyttöä, jolloin koronapassilla korvataan voimassaolevat rajoitukset.

KooKoo on päättänyt ottaa koronapassin käyttöön kotiotteluissaan lauantaista 6. marraskuuta KooKoo–HIFK -ottelusta alkaen.

– Meidän on pakko ottaa käyttöön koronpassi nyt voimassa olevat rajoitukset välttääksemme. Tällä aikataululla me emme pysty hankkimaan 1500 tuolia ja pöytätasoa anniskeluravintoloihimme, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi päätöksen taustaa.

– Koronapassit tullaan tarkastamaan anniskeluravintoloidemme sisäänkäynneillä, koska rajoitukset kohdistuvat ravintolaliiketoimintaamme.

Tämä tarkoittaa sitä, että saavuttaessa KooKoon ravintoloihin Orpe-klubille, aitioihin, Parviravintolaan, Ratabaariin, Sporttivarttiin ja Grilli-Ravintola Alakulmaan saavuttaessa koronapassit tullaan tarkastamaan sisäänkäynneillä kaikilta yli 16-vuotiailta. Saavuthan ajoissa – passien tarkastus voi aiheuttaa ruuhkaa.

KooKoo muistuttaa, että koronapassi on vaihtohto rajoituksille. Passi toimii terveysturvallisuustoimena silloin, kun kyseistä tilaisuutta tai tilaa koskevia rajoituksia on voimassa.

Koronapassi Lumon Areenalla

  • Koronapassi tarkastetaan Lumon Areenalla ravintolapalveluiden sisäänkäynneillä (Orpe-kubin ovilla, aitiokäytävällä, Ratabaarin sisäänkäynneillä, Parviravintolan sisäänkäynnillä, SporttiVartin sisäänkäynneillä ja Grilli-Ravintola Alakulman ja B1–B2-anniskelukatsomoiden sisäänkäynnillä).
  • Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu kolmesta osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:
    • koronarokotustodistus (2 rokoteannosta) TAI
    • testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin) TAI
    • todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista.
  • Koronapassina toimii Omakanta-sivulta ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka voi ladata osoitteesta kanta.fi (kirjautuminen sivun yläreunassa).
  • Koronapassin voi näyttää puhelimen tai muun älylaitteen ruudulta tai printattuna paperilla. Otathan huomioon, että pelkkä QR-koodi ei riitä, vaan asiakkaalla tulee olla koronapassista koko todistuksen ensimmäinen sivu näytettävissä.
  • Passia voidaan vaatia 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
  • KooKoolla on oikeus evätä asiakkaan pääsy Lumon Areenan ravintolapalveluihin, mikäli asiakkaalla ei ole voimassa olevaa koronapassia.

Lisätietoja:

Mikäli ravintolat eivät käytä koronapassia, uusien rajoituksien mukaan ravintoloiden anniskelu on sallittu klo 07.00–24.00 ja avoinna ravintolat voivat olla klo 05.00–01.00. Jos ravintolan päätoimiala on anniskelu, asiakaspaikoista saa olla käytössä vain puolet. Muissa ravintoloissa sisätiloissa voi olla käytössä vain 75% asiakaspaikoista.

Lähde: Valtioneuvosto

Kymsote: https://korona.kymsote.fi

THL: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tilannekatsaus-koronaviruksesta

Valtioneuvosto: https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta

STM: https://stm.fi/koronapassi