Draaman kautta voittoon

Oranssipaidat kampesivat voiton ottelusta, josta ei draamaa puuttunut.

KooKoon Tampereen matkasta ei draamaa puuttunut, sillä joukkue joutui vaihtamaan aloittavaa maalivahtia juuri ottelun alla. Itse ottelussa KooKoo meni jo kolmen maalin johtoon, mutta Ilves kiri tasoihin. Lopulta voitto matkasi kuitenkin Kouvolaan lukemin 3–4 (0–2, 0–1, 3–0, 0–1).

– Kyllähän se aikamoinen ottelu oli. Tunnelataus oli todella kova ja siihen olen tyytyväinen. Kaikilla oli todella hyvä fiilis, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kuvaili ottelun jälkeen.

KooKoo sai jobinpostia juuri ottelun alla, kun maalivahti Juha Järvenpää talutettiin alkulämmöltä koppiin. Aloittavaksi maalivahdiksi nostettiin täten 19-vuotias Oskari Salminen, jolle kyseessä oli uran ensimmäinen Liiga-startti.

– Salmiselle hyvä tuleminen, muutama hyvä torjunta alkuun, jolla pääsi sisään peliin. Toki Salmisen aloittaminen tuli meille kaikille yllättäen ja vastoinkäymisiä ollut paljon, mutta hyvä esitys.

Joukkue sai kuitenkin tilanteesta vain voimaa, sillä ottelun avausmaali nähtiin oranssipaitojen osalta jo erän kolmannella minuutilla.

800:tta Liiga-peliään pelannut Juha-Pekka Haataja teki aikoinaan uransa ensimmäisessä Liiga-vaihdossaan maalin juuri Ilvestä vastaan. Nyt kyseessä oli hyökkääjän ottelun toinen vaihto, kun Haataja nosti maalin edestä uransa 234. Liiga-maalin.

Haatajan maalista ei peli ehtinyt kulua kuin neljä minuuttia ja kiekko oli jälleen Ilves-maalissa. Malte Strömwall pelasi kiekon Peetro Seppälälle, joka laukoi omasta rebound-kiekostaan uransa ensimmäisen maalinsa Liigassa.

– Seppälän Liiga-uran ensimmäinen tehopiste ja maali niin ikään kertoi hyvin ottelun luonteesta. Hieno onnistuminen!

Ottelun toinen erä oli KooKoon, eikä Ilves saanut kuin kolme laukausta kohti Salmista, vaikka Ilves pääsi erän aikana kolme kertaa ylivoimalle.

Erän puolessa välissä KooKoo pääsi kolmen maalin johtoasemaan. Pitkän hyökkäyksen jälkeen Anrei Hakulinen syötti upeasti vaihdosta tulleelle Strömwallille, joka tälläsi suoraan syötöstä kiekon Riku Heleniuksen puikoista sisään.

– Ei me olla blokattu noin paljon kiekkoa kuin herra ties koska. Se kertoo paljon joukkueen tämän illan mentaliteetista, Tuokkola kiitteli.

Kolmas erä olikin sitten täysin päinvastainen kuin kaksi aiempaa. Ilves avasi Erno Hopposen uran ensimmäisellä liigamaalillaan maalihanat, kun erää oli pelattu seitsemän minuuttia.

Lisää vettä KooKoon niskaan satoi muutama minuutti myöhemmin. Erikoisten tapahtumien jälkeen ja KooKoon maalinedustahärdellin jälkeen Ilves tuli maalin päähän ylivoimalla. Eemeli Suomelle merkattua maalia tarkisteltiin videolta erittäin kauan ja lopulta tuomari näytti keskelle maalin merkiksi.

Kun erää oli jäljellä vain kolme minuuttia, tuli Ilves tasoihin Teemu Rautiaisen maalilla. KooKoolla oli heti maalin jälkeen tuhannen taalan paikka mennä uudestaan johtoon, mutta Helenius ryösti maalin huipputorjunnalla ja ottelu eteni jatkoajalle.

Kolmas kerta toden sanoi, kun Liigan paras ylivoimajoukkue pääsi jatkoajalla ylivoimalle. KooKoo hukkasi varsinaisella peliajalla kaksi ylivoimaa, mutta kolmannessa verkko helähti.

Kukapa muukaan ottelun ratkaisijana olisi ollut, kuin illan juhlakalu Juha-Pekka Haataja, joka laukoi Strömwallin syötöstä KooKoolle yhden lisäpisteen.

– Olihan ottelulla aika amerikkalainen käsikirjoitus. Haatajalla uran 800. Liiga-ottelu ja pelin ratkaisija jatkoajalla. Iso respekti. Onhan Hadella aikamoinen ura ja ura jatkuu. Jotta jäällä pärjää, on laitettava itsensä likoon ja sen Hade ja joukkue tänään teki.

– Kuten sanoin, tykkäsin siitä, että tunnetta oli. Ollaan hävitty matseja ja voitettu matseja ja kun on vastoinkäymisiä, otteluita ei voiteta tuosta noin vaan. Tunnetta on oltava, jotta niitä voittoja kaivetaan, Tuokkola päättää.


seuraava kotiottelu lauantaina 5.1.2019 – mustaoranssi-ilmaisottelu! lisätietoja ottelusta alta.

Kaikki, mitä sinun tulee tietää Mustaoranssi-ilmaisottelusta!

Mustaoranssi ilmaisottelu lauantaina - lue tästä kaikki, mitä sinun tulee tietää ennakkoon juhlaottelusta!

Lue lisää