08.09.2022 21:57
Kenraaliharjoituksen voitto KooKoolle
KooKoo kaatoi preseasonin viimeisessä ottelussaan HIFKin lukemin 5–0.
Ottelun tunnelma oli odottava, olihan edessä viimeinen preseason-ottelu ennen Liigan runkosarjan alkua. Alku olikin tasainen ja molemmilta joukkueilta tunnustelevaa pelaamista, eikä ensimmäisessä erässä päästy kuin maalivahtien hienojen torjuntojen maailmaan.
Toisessa erässä KooKoo avasi maalihanat Heikki Liedeksen osumalla, jonka hyökkääjä laukoi tyylipuhtaasti vieraiden verkkoon.
Kolmannessa erässä maalihanat vasta kunnolla repesivätkin, sillä KooKoo iski erään neljä maalia.
Seuraavana oli Joose Antosen vuoro onnistua – ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Leevi Aaltonen heilutteli maaliverkkoja.
Kun ottelu oli kääntynyt viimeiselle kymmenminuuttiselleen, Miska Siikonen räväytti Lumon Areenan kuutiolle jo lukemiksi 4–0 tarkalla sijoituksellaan ja illan viimeiset numerot 5–0 kirjautti Linus Andersson.
Erikoista ottelussa on myös se, että kaikki KooKoo-maalit syntyivät tasaviisikoin. KooKoon maalit syntyivätkin hyvän yhteispelin lopputuloksena. Aika näyttää, nähdäänkö sitä myös ensi viikolla alkavassa runkosarjassa.
Lisäksi Nick Malikin nollapeli kruunasi KooKoon voiton.
Runkosarja alkaa keskiviikkona 14.9. Mikkelissä Jukureiden vieraana. Ensimmäisen kerran kotiyleisön edessä kamppaillaan sen sijaan perjantaina 16.9., kun SaiPa saapuu back-to-back-ottelusarjassa ensin Kouvolaan ja lauantaina matka jatkuu Lappeenrantaan.
Maalit:
1. erä
Ei maaleja.
2. erä
1–0 Heikki Liedes
(Joose Antonen, Charle-Edouard D'Astous)
3. erä
2–0 Joose Antonen
(Heikki Liedes, Leevi Aaltonen)
3–0 Leevi Aaltonen
(Stefan Warg, Kalle Loponen)
4–0 Miska Siikonen
(Linus Andersson, Teemu Rautiainen)
5–0 Linus Andersson
(Juho Rautanen)
Torjunnat:
Nick Malik 7+4+4=15
Niilo Halonen 5+13+7=25