KooKoo katkaisi KalPan voittoputken!

KooKoo klaarasi 3–5-voiton KalPasta tiistaina. Kuva: Ella Taponen

KooKoo matkusti Kuopioon tavoitteenaan katkaista KalPan viiden ottelun voittoputki – ja siinä KooKoo myös onnistui.

KooKoo haki upean 3–5 (1–1, 1–1, 1–3) -voiton KalPasta tiistaina pääsiäisen jälkeen. KalPa pelasi runkosarjan viimeisen kotiottelunsa ja KooKoo onnistui viemään siitä mukanaan kolme pistettä.

Ottelun kaksi erää pyöri samassa tahdissa – ensimmäisessä erässä molemmilta nähtiin ylivoimamaalit ja toisessa erässä molemmilta nähtiin maalit tasaviisikoin. Kolmannessa erässä KooKoo porhalsi voittoon kolmella maalilla.

Ottelun avausmaali nähtiin KooKoon Kasper Björkqvistin ylivoimaosumalla, kun KooKoo luisteli hienosti kolmen rintamana kohti KalPan maalia. Ensimmäistä erää oli jäljellä 6.40, kun Kyle Platzer pääsi alivoimalla läpiajoon, mutta kova veto kimposi tolpasta ulos.

KalPa onnistui tasoittamaan ottelun 1–1:een saman ylivoiman aikana maalin edustalta Aleksi Klemettin osumalla.

Toisessa erässä isännät siirtyivät maalin johtoon, kun Tommi Jokinen iski kiekon maalinedustahässäkästä ohi KooKoo-vahti Oskari Salmisen. Toisen erän puolivälin jälkeen KooKoon kannattajat saivat haukkoa henkeä, sillä KooKoo pelasti kumilätkän maaliviivalta ja lukemat pysyivät 2–1:ssä.

Tahtomaali-osaamista osoitti Vilmos Galló, kun unkarilaishyökkääjä teki pukukoppimaalin kun erää oli jäljellä 1.35.

Kolmannessa erässä puolustaja Juho Rautanen sai vuoron onnistua, kun ylivoimalla 100:nnen Liiga-pisteensä viimeistellyt Ahti Oksanen syötti kiekon Rautaselle, jonka veto upposi KalPan maaliin. Lisää KooKoo-ilotulitusta nähtiin, kun Kasper Björkqvist tarjoili maalin kulmalle Kyle Platzerille kiekon ja hyökkääjä viimeisteli lukemiksi 2–4.

KalPa tuli vielä maalin päähän poikittaissyötön jälkeen ylivoimalla, kun ex-KooKoo Miika Pitkänen kavensi lukemiksi 3–4.

Ottelun lopussa tyhjien maalien erikoismies "hyeena" Oksanen niittasi tyhjiin lukemiksi 3–5 ja kolme pistettä matkasi KooKoon mukana Kouvolaan.

– Tiukka ja tasainen kamppailu ja ensimmäisessä erässä ei laskettu KalPaa 1-2-alueelle. Toisessa erässä molemmilla oli omat jaksonsa ja kolmannessa erässä katkaistiin KalPan momentumit, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas summasi ottelun.

Hyvän ottelun pelasivat myös puolustaja Joni Tuulola ja hyökkääjä Kimi Koivisto.

– Tästä on hyvä lähteä kehittämään peliä playoffseja kohti.

KooKoon kausi jatkuu viikonloppuna kahdella ottelulla SaiPaa vastaanm kun back-to-back-viikonloppu starttaa perjantaina Lappeenrannassa klo 18.30.

Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot tarjoaa www.mtvuutiset.fi/liiga.



MAALIT:

1. erä

0–1 YV Kasper Björkqvist
(Erik Karlsson, Ahti Oksanen)

1–1 YV Aleksi Klemetti
(Miikka Pitkänen, Jeremy Bracco)

2. erä

2–1 Tommi Jokinen
(Tuomas Vartiainen, Roope Laavainen)

2–2 Vilmos Galló
(Kimi Koivisto, Joni Tuulola)

3. erä

2–3 YV Juho Rautanen
(Ahti Oksanen, Kyle Platzer)

2–4 VM Kyle Platzer
(Kasper Björkqvist, Joni Tuulola)

3–4 YV Miikka Pitkänen
(Jeremy Bracco, Lasse Lappalainen)

3–5 TM Ahti Oksanen
(Kyle Platzer, Juho Rautanen)

Torjunnat:

KalPa
Matej Tomek 7+11+4=22

KooKoo
Oskari Salminen 12+5+8=25​​​​​​​


Kovin laukaus:

KalPa
Lasse Lappalainen
133,2 km/h

KooKoo
Juho Rautanen
137,0 km/h

Nopein luistelija:

KalPa
Alexander Ruuttu
​​​​​​​35,35 km/h

KooKoo
Nikita Alexandrov
35,83 km/h

Pisin luisteltu matka:

KalPa
Balaźs Sebok
5051 m

KooKoo
Ahti Oksanen
5181 m



SARJATALULUKKO (PÄIVITTYY AUTOMAATTISESTI LIIGAN SIVUJEN MUKAan):

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 59 37 7 15 201 114 6 124 2,10
2. HIFK 49 25 11 13 149 113 7 93 1,90
3. TPS 58 27 18 13 165 137 7 106 1,83
4. Kärpät 57 25 12 20 141 130 10 97 1,70
5. Pelicans 57 25 11 21 166 145 9 95 1,67
6. Ilves 53 25 10 18 161 142 3 88 1,66
7. Tappara 58 25 13 20 167 149 8 96 1,66
8. KalPa 57 24 15 18 146 124 7 94 1,65
9. KooKoo 54 24 11 19 161 124 5 88 1,63
10. Sport 53 19 12 22 123 136 6 75 1,42
11. HPK 56 16 18 22 139 167 6 72 1,29
12. Ässät 57 15 15 27 149 187 6 66 1,16
13. JYP 58 13 12 33 138 207 4 55 0,95
14. Jukurit 56 13 9 34 118 196 5 53 0,95
15. SaiPa 52 13 8 31 90 143 2 49 0,94