Raportti | 29.09.2018 21:07
KooKoo piti lopussa pintansa – Haatajan maali ratkaisi voiton
KooKoo nappasi kolmannen peräkkäisen kotivoittonsa, kun se kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen JYPin.
Lumon Areenalla pelattiin kauden ensimmäinen Perhepeli, kun JYP saapui Kouvolaan. KooKoo karkasi ottelussa kahden maalin johtoon, mutta JYP kiri tasoihin. KooKoo kuitenkin nousi vielä kertaalleen johtoasemaan ja voitti lukemin 4–3 (1–1, 2–0, 1–1).
– Tiesimme, että JYPillä oli eilen peli ja tykkäsin tuosta raikkaudesta ja liikkeestä, millä lähdimme peliin. Tykkäsin myös tuosta meidän maltista, että ei ollut pakko ratkoa ottelua joka tilanteesta vaan pysyimme kiekossa ja veimme peliä. Pelaamisessa oli koko ajan hyvä fiilis, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola iloitsi.
KooKoon tehomiehenä lauantai-iltana hääri ruotsalaishyökkääjä Erik Karlsson, joka teki itse yhden ja alusti lisäksi kaksi maalia.
– Karlssonilta oli tasapainoisin peli kahteen suuntaan. Hän tarvitsee aikaa, että pääsee noihin vastustajiin kiinni ja oppii koko ajan lisää. Taitohan siellä on olemassa, esimerkiksi ylivoimalla syöttötaito on jäätävä.
KooKoo sai otteluun, kun nimenomaan Karlsson iski ottelun avausmaalin jo ottelun kolmannella minuutilla. Juha-Pekka Haataja taisteli maalin takana ja löysi namupassilla Karlssonin, joka ei paikasta erehtynyt.
Erän puolivälin tienoilla KooKoo sortui jäähyilyyn ja JYP pääsi kahden miehen ylivoimalle. JYP myös tasoitti ottelun ylivoimalla, kun kiekko pomppi KooKoon kannalta epäonnisesti Toni Kähkösen luistimesta maaliin.
Jos oli ensimmäisen erän alku KooKoon puolelta räväkkä, niin vielä räväkämpi oli toisen erän alku. Mustapaidat pääsivät heti erän alkuun pyörittämään ylivoimaa, eikä sitä myöskään tuhlannut.
Toni Suuronen nousi hyvin laidalta ja pääsi yllättämään jäänuoliaisella JYP-veskari Eetu Laurikaisen, joka odotti syöttöä Malte Strömwallille.
KooKoon maalin jälkeen kaukalossa alkoi melkoinen hässäkkä, kun jäähyjä vihelleltiin milloin mistäkin. Lopulta KooKoo taisteli kahden miehen alivoimalla hieman yli parin minuutin ajan ja myös kesti alivoimat hienosti.
Jäähyjen jälkeen kotijoukkue sisuuntui ja hyvässä pelivireessä ollut ykköskenttä namutteli upean osuman. Ykköskenttä pyöritti peliä hyökkäysalueelle ja lopulta Karlsson petasi lähes tyhjän maalin Anrei Hakuliselle, joka löi mustaoranssit kahden maalin johtoon.
– Jäähythän tuota peliä vähän rikkoi. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun kolme 5-3 alivoimaa napsahtaa peräkkäin ja pelasimme yli kaksi minuuttia kahden miehen alivoimalla. Tapoimme kuitenkin sen ja se seuraava vaihto oli aivan loistava, se kiekossa pysyminen ja maltti. Upeaa pelaamista siinä.
Kolmannen erän puolivälissä kouvolalaisten päälle kaadettiin saavillinen kylmää vettä, kun JYP tuli tasoihin kahdeksan sekunnin sisään. Molemmat JYP:n maalit menivät Jarkko Immosen nimiin.
– Kolmannen erän alussa olimme hyvin pelissä kiinni, puolustimme tiiviisti ja pysyimme kiekossa. Sitten yksi aloitustappio ja siitä pieni miehen merkkausunohdus ja kiekko pussiin. Siinä ei sitten kovin montaa sekuntia kerennyt mennä, kun Immonen pamautti toisen laidasta.
KooKoo ei kuitenkaan tasoitusosumista hetkahtanut vaan jatkoi hyvää pelaamista. Ottelun ratkaisuosuma nähtiin kolmisen minuuttia ennen loppua Juha-Pekka Haatajan toimesta. Ed Wittchow löysi Haatajan aivan yksin maalin edestä, eikä konkarihyökkääjä erehtynyt.
– Meidän ykköskentän pelaaminen tänään oli aivan loistavalla tasolla. Karlsson pelasi ylivoimaisesti parhaan pelinsä kiekollisesti. Samalla, jos pelaajia nostetaan, niin Alexander Bonsaksenin panos puolustukseen oli järjettömän iso ja Juha Järvenpää vielä maalissa hyvä.
JYP rynnisti lopussa toden teolla ja pelasi yli kaksi minuuttia ilman maalivahtia. KooKoo kuitenkin kesti viimeisen kaksi minuuttia upeasti ja kolme pistettä jäivät Kouvolaan.
– Koko ajan oli todella rauhallinen olo, vaikka ne tulivatkin tasoihin, koska olimme nyt siinä ytimessä kiinni. Maalit tuli, mutta silti juna meni koko ajan eteenpäin ja tuo on se olotila, mikä meidän on saatava kaikkiin otteluihin. En tiedä, johtuu varmaan pelaajien hyvyydestä, että koutsilla oli niin rauhallinen fiilis.
– Iso arvo tämä oli meille. Mietitään historiaa, että kuinka monta noita pelejä on kääntynyt meitä vastaan tässä minunkin aikana, kun olemme taistelleet ja vääntäneet. Nyt teemmekin sen johtomaalin itse siihen ja samalla pystymme estämään ne kaksi viimeistä minuuttia, ottaen huomioon, ettei meillä ihan huono vastustajakaan ollut.
KooKoon kausi jatkuu keskiviikkona Kuopiossa KalPaa vastaan. Seuraavan kerran KooKoo kotiyleisön edessä ensi viikon perjantaina, kun HPK vierailee Lumon Areenalla.