KooKoo toistamiseen voittoon Sportista

Kuva: Ella Taponen

KooKoo oli kova isäntä, eikä antanut Sportin horjuttaa lopputulosta tasaisessa taistossa.

Sport vieraili kuluvalla kaudella ensimmäistä kertaa Lumon Areenalla, eikä KooKoo luovuttanut isännän etua antamalla pistettäkään vierailijoillensa. KooKoo voitti Sportin jo toisen kerran kuluvalla kaudella. Edellinen ottelu Vaasan Sähkö Areenalla marraskuussa päättyi KooKoon voittoon 0–4 ja perjantaina Lumon Areenalla pelattu päättyi KooKoon voittoon kahden ylivoimamaalin turvin lukemiin 4–3.

Sport saapui Kouvolaan vieraskiertueen kolmanteen otteluun. Vierailijat olivat hävinneet perjantaina Pelicansille Lahdessa 5–0, joten voitontahto oli kova. Ottelun avausmaali syntyikin jo ajassa 01.20, kun Niclas Lucenius vei kotkapaidat maalin johtoon.

Kahdeksannen minuutin kohdalla Vilmos Galló ohjasi maalin kulmalta Ahti Oksasen vedon maaliin. Vain puolentoista minuutin kuluttua tästä Sport-vahti Niko Hovinen joutui nöyrtymään uudelleen, kun Aleksi Ainalin tahtomaali löysi tiensä Sportin verkkoon. Ja ei mennyt aikaakaan, kun KooKoon maalilaulu soi Lumon Areenalla jo kolmatta kertaa illan aikana. Tällä kertaa Peetro Seppälän maalilletulon jäkitilantesta onnistui ensimmäisen KooKoo-ottelunsa ja ensimmäisen Liiga-ottelunsa pelannut Christian Thomas.

Ensimmäisessä erässä nähtiin myös peräti illan viides maali, kun Sportin Roope Talaja onnistui kaventamaan lukemiksi 3–2.

Toinen erä oli KooKoolta sekavaa ja aivan erän alkuun Talaja toi illan toisella osumallaan vieraat tasoihin.

– Oli tiukka ja tasainen Liiga-ottelu. Ensimmäisessä erässä 5vs5-pelissä meidän paketti pysyi hyvin kasassa ja saatiin hyvä 3–1-johto, mutta toiseen erään Sport tuli kovaa ja pääsi peliin mukaan, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi ottelun alkua.

Kolmannessa erässä KooKoo otti kuskinpaikan, kun ylivoimalla Ahti Oksanen viimeisteli paluukiekosta kauden kahdeksannen maalinsa. Oksasen osumalla KooKoolle kolme pistettä lukemin 4–3.

– Lopussa tylysti pois ja pelattiin hyvin johtoasemassa. Tänään myös kaksi ylivoimamaalia, mikä on hieno juttu. Otettiin ne pinnat, mitkä oli saatavissa.

Katso ottelun lehdistötilaisuus ja maalikooste alta. Kaikki Liiga-videot tarjoaa www.mtvuutiset.fi/liiga.

KooKoon kausi jatkuu jo tiistaina lumon areenalla HPK:ta vastaan. ottelu pelataan ilman yleisöä, mutta orpe-klubi palvelee ravintolana. Illalliskortit tulossa myyntiin pian!



MAALIT:

1.

0–1 Niclas Lucenius
(Mihcael Keränen, Stuart Percy)

1–1 YV Vilmos Galló
(Ahti Oksanen, Kyle Platzer)

2–1 Aleksi Ainali
(Juho Rautanen Alexander Bonsaksen)

3–1 Christian Thomas
(Peetro Seppälä, Kyle Platzer)

3–2 Roope Talaja
(Michael Keränen, Victor Westermark)

2.

3–3 Roope Talaja
(Ari Gröndahl, Michael Keränen)

3.

4–3 YV VM Ahti Oksanen
(Kyle Platzer, Christian Thomas)


Torjunnat:

KooKoo
Victor Brattström 11+9+5=25

Sport
Niko Hovinen 9+6+8=23

Kovin laukaus:

KooKoo
Oskari Manninen
140,2 km/h

Sport
Michael Keränen
​​​​​​​138,3 km/h

Nopein luistelija:

KooKoo
Joonas Oden
34,84 km/h

Sport
Simon Suoranta
37,75 km

Pisin luisteltu matka:

KooKoo
Arttu Pelli
4977 m

Sport
Stuart Percy
5679 m



# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 43 27 5 11 147 79 4 90 2,09
2. HIFK 43 22 10 11 136 102 6 82 1,91
3. TPS 44 19 15 10 125 103 6 78 1,77
4. KalPa 45 20 11 14 119 99 6 77 1,71
5. Pelicans 44 21 7 16 134 114 6 76 1,73
6. Tappara 42 19 10 13 131 108 7 74 1,76
7. Kärpät 42 19 9 14 106 96 8 74 1,76
8. Ilves 43 21 7 15 135 119 2 72 1,67
9. KooKoo 42 17 10 15 124 102 5 66 1,57
10. Sport 43 14 11 18 100 115 6 59 1,37
11. Ässät 45 12 15 18 122 146 6 57 1,27
12. HPK 45 10 16 19 107 142 5 51 1,13
13. SaiPa 44 12 7 25 79 117 2 45 1,02
14. JYP 44 10 8 26 105 159 2 40 0,91
15. Jukurit 45 10 7 28 94 163 3 40 0,89