KooKoolle kolme pistettä ja titteli sarjan parhaasta vierasjoukkueesta

Kuva: Teemu Saari

Lauantai-iltana Porin West Areenalla nähtiin tiukka kamppailu, joka kääntyi lopulta kolmannessa erässä KooKoon eduksi 1–3-lukemin (1–1, 0–0, 0–2).

Isännät aloittivat ottelun vahvasti ja ensimmäiset minuutit mentiin tiukasti porilasten komennossa. Vahvaa alkurynnistystä esittänyt Ässät pääsi välittömästi testaamaan KooKoo maalilla torjuneen Oskari Setäsen virettä, joka venyi heti muutamaan todelliseen paraatipelastukseen.

Isäntien vahva startti tuotti kuitenkin lopulta tulosta, kun puolustaja Aleksi Heimosalmen viivalaukaus upposi vahvasti ottelun aloittaneen Setäsen selän taakse. Ässien osuman jälkeen KooKoo pääsi peliin mukaan ja painetta saatiin luotua myös isäntien päädyssä. Erän puolessa välissä Ässien Roope Talaja passitettiin istumaan korkeasta mailasta, mutta ylivoimalla KooKoo ei onnistunut ohittamaan Ässä-vahti Niklas Rubinia.

Pelin hallinnasta kiinni pitänyt KooKoo sai lopulta maalihanat auki ajassa 13.44. Charle-Edouard D´Astous nousi mukaan hyökkäykseen ja pääsi vispaamaan lähietäisyydeltä kiekon ohi Rubinin. Syötöt maaliin tarjoilivat Joose Antonen ja Emil Molin.

Toinen erä oli tasaista kamppailua kummaltakin osapuolelta. Maalintekopaikkoja siunaantui molemmille joukkueille, mutta sekä Setänen että Rubin pitivät luukut kiinni. Erän ainoat tilastomerkinnät saatiin jäähyistä, joita Ässille vihellettiin kaksi ja KooKoolle yksi.

Kolmannesta erästä ei tapahtumia puuttunut. Heti erän alkuun Ässien Joachim Rohdin passitettiin jäähylle kiinnipitämisestä, mutta yrityksestä huolimatta oranssimustien illan neljäs ylivoima ei sekään tuottanut tulosta.

Erän puolessa välissä nähtiin erikoinen episodi, kun Ässien puolustaja Aleksi Laakso törmäsi puolustusalueella tuomarin kanssa. Lopulta tilanteesta tuomittiin Laaksolle henkilökohtainen käytösrangaistus tuomarin koskemattomuuden rikkomisesta ja Laakso joutui poistumaan pukusuojiin.

Ajassa 53.56 nähtiin Liiga-uran ensimmäinen osuma, kun pirteästi koko viikon KooKoon riveissä pelannut slovenialaishyökkääjä Matic Török iski upean kuvion päätteeksi KooKoon 1–2-johtoon. Syötöt Törökin maaliin tarjoilivat Kasperi Ojantakanen ja ensimmäisen tehopisteensä oranssimustissa merkkauttanut Samuel Valkeejärvi.

Vain hetki KooKoon johto-osuman jälkeen oranssimustat tarjoilivat isännille mahdollisuuden tasoittaa ottelu. Ensin Miska Kukkonen passitettiin jäähylle laitataklauksesta ja vain parikymmentä sekuntia tästä Stefan Warg teki Kukkoselle seuraa katsomoon lentäneen purkukiekon seurauksena. KooKoo kuitenkin taisteli uhrautuvasti, eivätkä isännät onnistuneet iskemään kiekkoa KooKoon verkkoon kahden miehen ylivoiman aikana.

Ottelun lopulla Ässät yritti vielä hakea tasoitusta ilman maalivahtia, mutta takaa-ajo päättyi ennenaikaisesti Ässien otettua jäähyn liian monen pelaajan ollessa kentällä.

Ottelun lopullinen ratkaisu saatiin oranssimustien viidennellä ylivoimalla, kun ajassa 59.10 Miska Siikonen ohjasi Wargin lähettämän laukauksen ohi maalille palanneen Rubinin. Näin ollen Porista Kouvolaan KooKoon Liiga-junan mukana lähti kolme pistettä ja KooKoo nappasi runkosarjasta sijan neljä. KooKoosta tuli samalla tällä hetkellä Liigassa parhaiten pelannut vierasjoukkue.

KooKoon pelit jatkuvat keskiviikkona 5. lokakuuta, kun Lumon Areenalle vierailemaan saapuu Lahden Pelicans.

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

1–0 Aleksi Heimosalmi
(Lenni Hämeenaho, Jan-Mikael Järvinen)

1–1 Charle-Edouard D'Astous
(Joose Antonen, Emil Molin)

2. erä

Ei maaleja.

3. erä

1–2 Matic Török
(Kasperi Ojantakanen, Samuel Valkeejärvi)

1–3 Miska Siikonen
(Stefan Warg, Heikki Liedes)

TORJUNNAT:

Ässät Niklas Rubin 8 + 9 + 8 = 25

KooKoo Oskari Setänen 12 + 7 + 3 = 22


KOVIN LAUKAUS:

Nikolas Matinpalo
Ässät
131,2 km/h

Charle-Edouard D'Astous
KooKoo
131,9 km/h
​​​​​​

NOPEIN LUISTELIJA:

Derek Barach
Ässät
35,1 km/h

Linus Andersson
KooKoo
35,3 km/h
​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

Jan-Mikael Järvinen
Ässät
4609 m​​​​​​​

Heikki Liedes
KooKoo
4369 m