KooKoon maalihanat aukesivat KalPaa vastaan – Lumon Areenalla 11 maalin ilta

KooKoo osui KalPaa vastaan seitsemän kertaa ja voitti kotiyleisön edessä lukemin 7–4 (2–0, 2–2, 3–2).

KooKoo ja KalPa kohtasivat Lumon Areenan keskiviikkoillassa.

Kahden samoissa pisteissä ennen ottelua olleen joukkueen kohtaaminen alkoi vauhdikkaasti ensimmäisessä erässä. Ajasss 8.51 nähtiin illan avausmaali, kun Heikki Liedes ohitti osumallaan KalPa-vahti Eero Kilpeläisen. Erän lopulla Liedes iski illan toisensa tarkalla laukauksella ja Lumon Areenan mediataululle kirjattiin lukemat 2–0, minkä jälkeen KalPa vaihtoi tolppien väliin Henrik Tikkasen.

Toista erää oli ehtinyt vanheta 4.35, kun KalPa kavensi lukemiksi 3–1. Osuman viimeisteli ex-KooKoo Roope Laavainen.

KalPan kavennusmaalin jälkeen KalPa sai otetta ottelusta ja KooKoo oli hetkittäin pulassa hyvin liikkuvan kuopiolaisryhmän kanssa, mutta lisää bensaa koneeseen loi ylivoimalla Joose Antonen, jonka tulikuuma pyssy viimeisteli lukemiksi 3–1. Vain kaksi minuuttia myöhemmin oli seuraavaan KooKoo-pelaajan vuoro onnistua, kun Eetu Paasovaara ujutti kiekon lähietäisyydeltä vieraiden maaliviivan yli. Maali oli Paasovaaralle Liiga-uran ensimmäinen!

Toisen erän maalit eivät suinkaan jääneet tähän, vaan ajassa 39.09 KalPan hyökkäyksessä kiekko muutti suuntaa KooKoo-pelaajan luistimesta ja kimposi Matti Järviselle, joka toi vieraat kahden maalin päähän.

Kolmannessa erässä ehdittiin pelaamaan miltei erän puoliväliin asti, kun Kim Strömberg kuljetti kiekon hyökkäysalueelle ja laittoi kiekon KalPan verkkoon Henrik Tikkasen kainalosta. Maali oli KooKoolle jo illan viides.

Pari minuuttia myöhemmin Juuso Mäenpää kavensi jälleen vieraat kahden maalin päähän (5–3), mutta Samuli Ratinen onnistui viimeistelemään isäntien illan kuudennen osuman.

Parituhatpäinen yleisö joutui jännittämään kuitenkin runsasmaalisen ottelun loppuun, sillä ylivoimalla KalPa tuli jälleen kahden maalin päähän Aleksi Klemetin osumalla ajassa 54.20. Kavennuksen jälkeen vieraiden maali loisti tyhjänä ja Teemu Rautiainen viimeisteli tyhjiin päätöslukemiksi 7–4 ja Lumon Areenan illassa nähtiin kaikkiaan peräti 11 maalia. Koko ottelukooste maaleineen katsottavissa alta!

KooKoon seuraavat Liiga-ottelut pelataan jo tulevana viikonloppuna, kun orassimustien bussin nokka kääntyy kohti Vaasaa ja Oulua. Perjantaina 24. syyskuuta KooKoo kohtaa Sportin Vaasassa Vaasan Sähkö Areenalla klo 18.30ja lauantaina 25. syyskuuta KooKoo kohtaa Kärpät Oulussa Oulun Energia Areenalla klo 17.00. Kaikki KooKoon vierasottelut ovat katsottavissa www.cmore.fi/liiga.

Katso ottelukooste ja lehdistötilaisuus alta. Kaikki Liiga-videot www.cmore.fi/liiga.


Maalit:

1. erä

1–0 Heikki Liedes
(Kasperi Ojantakanen, Oskari Manninen)

2–0 Heikki Liedes
(Petteri Nikkilä, Kasperi Ojantakanen)

2. erä

2–1 Roope Laavainen
(Aapeli Räsänen)

3–1 YV Joose Antonen
(Petteri Nikkilä, Teemu Rautiainen)

4–1 Eetu Paasovaara
(Leevi Aaltonen, Juho Rautanen)

4–2 Matti Järvinen
(Juuso Könönen, Joona Riekkinen)

3. erä

5–2 Kim Strömberg
(Joose Antonen, Alexander Bonsaksen)

5–3 Juuso Mäenpää
(Sami Tavernier, Aleksi Klemetti)

6–3 Samuli Ratinen
(Ville Meskanen, Juho Rautanen)

6–4 YV Aleksi Klemetti
(Tuomas Kiiskinen, Miikka Pitkänen)

7–4 TM Teemu Rautiainen
(Miska Siikonen)

Torjunnat:

KooKoo Nick Malik 10+2+14=26

KalPa Eero Kilpeläinen 6+0+0=6
KalPa Henrik Tikkanen 0+5+0=5



KOVIN LAUKAUS:

KooKoo
Petteri Nikkilä
128,1 km/h

KalPa
Hugo Gallet
139,9 km/h

NOPEIN LUISTELIJA:

KooKoo
Kasperi Ojantakanen
35,00 km/h

KalPa
Benjamin Korhonen
​​​​​​​ 35,5 km/h

PISIN LUISTELTU MATKA:

KooKoo
Petteri Nikkilä
5170 m

KalPa
Miikka Pitkänen
5173 m


Sarjataulukko:

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. TPS 13 9 1 3 28 20 0 28 2,15
2. Kärpät 13 7 5 1 42 24 2 28 2,15
3. KooKoo 15 8 2 5 35 31 0 26 1,73
4. Sport 14 8 1 5 37 36 1 26 1,86
5. Pelicans 13 7 2 4 37 33 1 24 1,85
6. HIFK 15 6 4 5 42 35 1 23 1,53
7. Ilves 13 6 3 4 37 33 1 22 1,69
8. JYP 14 5 3 6 37 40 3 21 1,50
9. KalPa 16 3 8 5 46 46 4 21 1,31
10. Lukko 14 5 3 6 40 37 2 20 1,43
11. Tappara 14 5 3 6 38 34 1 19 1,36
12. SaiPa 14 3 4 7 28 34 2 15 1,07
13. HPK 13 3 3 7 27 38 2 14 1,08
14. Jukurit 14 3 3 8 35 50 2 14 1,00
15. Ässät 15 3 3 9 33 51 2 14 0,93