Pohjanmaan tupla starttasi täyspotilla

KooKoon Pohjanmaan kiertue starttasi täydellä kolmen pisteen pistepotilla Vaasan Sportista kannattajaryhmä Kuudennen kenttäpelaajan säestämänä.

Pohjanmaalta alkaa olemaan KooKoolla paljon hyviä muistoja, sillä Pohjanmaan tupla starttasi Vaasasta täyden pistepotin turvin lukemin 3–6 (0–2, 2–1, 1–3).

Ottelu alkoi vauhdikkaasti, sillä ensimmäistä erää oli pelattu vain vajaa viisi minuuttia, kun Linus Andersson vei valkoisella vieraspaidalla pelanneen kouvolalaisryhmän johtoon illan avausmaalilla. Pohjatyöt maaliin tekivät Axel Ottosson, joka kiersi maalin takaa, löytäen maalin toiselle kulmalle kiertäneen Emil Molinin. Sport-vahti Rasmus Reijonen kuitenkin torjui Molinin vedon, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Andersson, joka lopulta viimeisteli Vaasan illan avausmaalin.

Kahdeksan minuuttia myöhemmin oli Miska Kukkosen vuoro onnistua, kun puolustaja teki kauden avausmaalinsa B-pisteeltä Charle-Edouard D'Astousin hienon levityksen jälkeen. Maalin toinen syöttäjä Teemu Rautiainen.

Toinen erä alkoi Kookoon osalta huonosti, sillä omissa soi jo 21 sekunnin pelin jälkeen. Sebastian Stålberg ohjasi kiekon ohi Oskari Setäsen jalallaan, joka oli liikkeessä – maali tarkistettiin tuomarin toimesta videolta, mutta seeprojen mukaan maali ei ollut ohjattu liikkeessä ja lukemat olivat 1–2.

Seuraava KooKoon illan onnistuja oli Molin, joka siirsi jälleen Rasmus Reijolan torjuman kiekon isäntien verkkoon maalin edustalta. Syöttäjät Stefan Warg ja Ottosson – tässä vaiheessa oli jo selvää, että KooKoon ulkomaalaiset pelasivat hyvää ottelua. Molinin maali pysäytti Vaasan Sähkö Areenan digitaalit aikaan 25.36.

Molinin osuman jälkeen Sport-käskyttäjä Risto Dufva päätti vaihtaa maalivahtia ja käskytti tolppien väliin Niko Hovisen. Sport tästä piristyikin, sillä isännät nousivat jälleen maalin päähän ylivoimalla ajassa 26.59 Emil Johanssonin osumalla Miska Siikosen istuessa koukkaamiskakkosta.

Kahdella erän osumalla Sport voitti toisen erän ja kolmanteen erään siirryttiin KooKoon jännittävässä 2–3 -johdossa.

Kolmannessa erässä illan kuudes maali ja KooKoon 2–4-osuma nähtiin Heikki Liedeksen lavasta. KooKoo käänsi pelin hienosti ja Liedes purjehti maalille keskialueelta. Syöttäjät Ari Gröndahl ja Joose Antonen.

Kolme minuuttia myöhemmin Andersson ja Ottosson pääsivät hyökkäykseen, jossa Andersson löysi toiseen laitaan yksin jääneen Ottossonin ja ruotsalaiskaksikko lisäsi KooKoon johdon kolmeen maaliin.

Valkopaitojen illan osumat eivät suinkaan jääneet tähän, sillä 2–6-osumasta vastasi kaksi vastaan yksi -hyökkäyksestä kokoonpanoon pitkän loukkaantumisen jälkeen palannut Samuli Ratinen. Paikan Ratiselle työsti Teemu Rautiainen.

Sportin Lari Heikkinen kaunisteli lukemiksi 3–6 ajassa 56.58, mutta sen suurempaa kiriä kotkaryhmä ei saanut aikaan ja KooKoon Pohjanmaan reissun ensimmäisestä kamppailusta täysi pistepotti mukaan Kouvolaan.

KooKoon seuraava ottelu pelataan lauantaina Oulussa, jossa Liiga-ottelua isännöi Kärpät. Ottelu alkaa klo 17.00!

Katso kaikki Liiga-videot www.mtvuutiset.fi/liiga!​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​


MAALIT:

1. erä

0–1 Linus Andersson
(Emil Molin, Axel Ottosson)

0–2 Miska Kukkonen
(Charle-Edouard D'Astous, Teemu Rautiainen)

2. erä

1–2 VT Sebastian Stålberg
(Simon Hjalmarsson, Emil Johansson)

1–3 Emil Molin
(Stefan Warg, Axel Ottosson)

2–3 YV Emil Johansson
(Axel Holmström, Simon Hjalmarsson)

3. erä

2–4 Heikki Liedes
(Ari Gröndahl, Joose Antonen)

2–5 Axel Ottosson
(Linus Andersson, Charle-Edouard D'Astous)

2–6 Samuli Ratinen
(Teemu Rautiainen, Miska Siikonen)

3–6 Lari Heikkinen
(Henrik Eriksson, Jesse Paukku)

TORJUNNAT:

Sport Rasmus Reijola 6 + 2 + 0 = 8
Sport Niko Hovinen 0 + 1 + 4 = 5

KooKoo Oskari Setänen 6 + 17 + 8 = 31


KOVIN LAUKAUS:

Emil Johansson
Sport
143,9 km/h

Linus Andersson
KooKoo
126,2 km/h
​​​​​​

NOPEIN LUISTELIJA:

Henrik Eriksson
Sport
35,5 km/h

Samuli Ratinen
KooKoo
35,1 km/h
​​​​​​​

PISIN LUISTELTU MATKA:

Emil Johansson
Sport
5639 m​​​​​​​

Linus Andersson
KooKoo
4009 m