Raportti | 15.09.2018 20:38
SaiPa vahvempi myös Lappeenrannassa
Kauden toinen Kaakon Derby pelattiin heti perään Lappeenrannassa, jossa SaiPa meni kolmannessa erässä menojaan.
KooKoon pistesaldo ei karttunut Lappeenrannassa, jossa pelattiin back-to-back-pelien toinen osaottelu. KooKoo nousi toisessa erässä kahden maalin takaa ohi, mutta SaiPa meni kolmannessa erässä menojaan ja otti kolme pistettä lukemin 7–3 (1–0, 2–3, 4–0).
– Noh, olihan siinä taas kymmenen maalia. Tänään ei tosin mennyt maalit tasaisesti, niin kuin eilen, harmitteli KooKoon valmentaja Mikko Heiskanen ottelun päätyttyä.
Ottelun ensimmäinen erä oli pitkään maaliton, vaikka kentällä mentiin perjantaiseen tapaan päästä päähän vinhaa vauhtia. Lopulta maalihanat aukaisi SaiPan Topi Nättinen ylivoimalla.
Nättisen maali jäi myös erän ainokaiseksi, vaikka Toni Kähkönen pääsi muun muassa yrittämään Frans Tuohimaan ohittamista läpiajosta. Erän aikana molemmilla joukkueilla oli hyviä maalipaikkoja, mutta maalivahdit molemmissa päissä pelasivat varmaa peliä.
Toisen erän alku oli KooKoon kannalta karu, sillä jo ensimmäisen minuutin aikana mustaoranssit joutuivat alivoimalle. SaiPa myös rankaisi lähes välittömästi Jonatan Tanuksen kovalla rannelaukauksella.
Vierailijat eivät tästä kuitenkaan lannistuneet, sillä KooKoo iski tämän jälkeen ottelun kolme seuraavaa maalia.
Maalinteon aloitti Anrei Hakulinen, joka siivosi Tuohimaalta tippuneen irtokiekon verkon perukoille. Ottelun tasoitusmaalin puolestaan kirjautti Kimi Koivisto, kun Arttu Pellin komea laukaus ohjautui Koiviston mailasta verkkoon.
"Olihan siinä
taas kymmenen
maalia"
- Mikko Heiskanen
KooKoon vei johtoon Malte Strömwall Anrei Hakulisen esityöstä. Hakulinen syötti upean poikittaissyötön läpi hyökkäysalueen ja Strömwall täräytti suoraan syötöstä kiekon ohi Tuohimaan.
KooKoon iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä vain puolitoista minuuttia Strömwallin maalista SaiPan Tyler Morleyn laukaus yllätti Samu Perhosen ja toi lappeenrantalaiset tasoihin.
Ottelun toisen erän alkuun tuli pienimuotoinen erätauko, kun Kisapuiston pleksi hajosi. Tämä venytti ottelua noin kymmenen minuuttia.
– Kaksi erää olimme hyvin pelissä mukana ja pelattiin hyvää, tasaista peliä. Hyökkäyspeli oli raikasta ja maalipaikkoja oli kyllä riittävästi ottelun voittamiseen.
Myös kolmannen erän alkuun SaiPa syötti KooKoolle karvasta kalkkia, kun Tomi Iso-Mustajärvi kiepautti vanhanaikaisella keltapaidat jälleen johtoon ja teki Liiga-uransa ensimmäisen maalin.
Iso-Mustajärven maalin jälkeen KooKoo yritti vimmatusti tasoitusosumaa, kunnes takaa-ajo vaikeutui Ahti Oksasen karatessa nopeaan vastahyökkäykseen ja laukoessa kiekon tarkasti Perhosen maalin takakulmaan.
Kun kellossa oli jäljellä noin viisi minuuttia, Tuokkola otti aikalisän ja veti Perhosen pois maalista, jotta KooKoo pääsisi yrittämään kavennusosumaa kuudella kenttäpelaajalla. Hetken KooKoo sai hyökkäyksen pyörimään SaiPan alueella, mutta pian Ahti Oksasen heitto omasta päästä upposi tyhjään KooKoo-maaliin.
Ottelun numeroita kaunisteli vielä Emil Oksanen ylivoimalla minuutti ennen loppua. Perjantain tapaan varsinaisen peliajan maalien yhteislukema ylsi kymmeneen täysosumaan.
– Viimeisessä erässä jopa hallittiin hetkittäin, mutta omaan päähän tehtyjen maalien hintaa pitää selvästi nostaa. Onnistumisia tuli kyllä, mutta ei me jokaisessa pelissä voida kymmentä maalia tehdä tai laskea.
– Kolmannessa erässä 4-0 omiin, joten ei voi ottelua voittaa. Omiin meni liian helposti, puolustusalueen pelaamisessa on vielä tässä vaiheessa työnsarkaa, Heiskanen kiteyttää ja korostaa kehityskohteita.
KooKoon kausi jatkuu keskiviikkona 19.9. kotiyleisön edessä, kun Lumon Areenalle saapuu Tampereen Tappara. Ottelu alkaa klo 18.30.