"Tänään makseltiin oppirahoja" – HIFK niukasti parempi

KooKoo koki kirvelevän tappion keskiviikkona Helsingissä, kun IFK oli parempi kotonaan 4–2 (1–1, 1–1, 2–0).

Oranssimustien bussi käänsi keskiviikkona päivällä nokkansa kohti Helsinkiä, jossa illan ottelua isännöi vielä ainuttakaan tappiota tällä kaudella kokenut IFK. Jo etukäten oli tiedossa, että illan isäntäjoukkue on kova.

Ottelu sai vauhdikkaan alun IFK:n jäähyillä. Illan ikävin tilanne nähtiinkin jo ottelun alussa, kun Kyle Quincey taklasi kouvolalaispuolustaja Emil Kristenseniä päähän, Emilin joutuessa jättämään kentän tällin jälkeen.

Paria minuuttia myöhemmin Ed Wittchow kampitti puolittain läpi päässeen IFK-hyökkääjän ja Erik Thorell pääsi iskemään rangaistuslaukauksella ottelun avausmaalin.

Avauserän erikoisuudet eivät suinkaan päättyneet tähän, sillä puolustaja Kalle Valtola laukoi Liiga-uransa avausmaalin. Valtola laittoi kiekon siniviivasta isäntien maalia kohti – josta IFK:n maalivahti Atte Engren joutui kiekon vain hetkeä myöhemmin kaivamaan. Toiseen erään siirryttiin Valtolan tasoituksen ansiosta lukemissa 1–1.

Toisen erän alkuun Kyle Quincey onnistui viemään punanutut maalin karkumatkalle, mutta ottelun puolivälin jälkeen alkoi tapahtumaan. Kiekko siirtyi akselilla Miikka PitkänenMalte StrömwallMiikka Pitkänen ja upean kuvion päätteeksi Pitkänen tasoitti Nordiksen mediakuutiolle lukemat 2–2:een. Tasoitusmaaliin syöttöpiste myös kapteeni Toni Kähköselle.

Jos Nordiksen ilta oli vauhdikasta kiekkoa, tarjosi se myös rangaistuksien myötä sydämentykytyksiä molemmille joukkueille – ja erityisesti Kouvolasta bussilla saapuneelle oranssimustien kannattajaryhmälle.

– Jäähyihin meillä meni energiaa ja niiden alivoimien tappamiseen pois. Se on selvää, että enemmän pitää pystyä olemaan boksista pois, valmentaja Mikko Heiskanen kommentoi ottelun tapahtumia.

Tasavajaalla ajassa 54.35 Erik Thorell ohjasi maalin edustalta illan toisellaan HIFK:n kolmannen osuman, eikä KooKoo tämän jälkeen saanut enää kunnon kiriä aikaiseksi, vaikka kouvolalaisryhmä yrittikin tasoitusta vielä ilman maalivahtia.

Lopullisen niitin ottelulle viimeisteli Juhani Tyrväinen, jonka veto upposi KooKoon tyhjään maaliin toiseksi viimeisellä peliminuutilla.

– Ihan ookoo paketti ja tasainen ottelu. Turha meidän on laittaa päätä pensaaseen. Taisteltiin, yritystä ja kamppailua oli, mutta kaverin rutiini voittavissa tilanteissa oli parempi ja niissä meidän täytyy parantaa.

– Pieniin asioihin nämä usein ratkeaa ja kaveri pääsi tänään niistä rankaisemaan. Jokaisessa tilanteessa on oltava läsnä ja hereillä. Nyt maksellaan oppirahoja niistä, päättää Heiskanen.

KooKoon seuraava ottelu pelataan lauantaina 29.9. Lumon Areenalla, kun klo 16.00 alkavassa perhepelissä vastassa JYP.