Viides voitto putkeen! Pelicans kaatui jälleen

KooKoo haki lauantaina Lahdesta viikon kolmannen kolmen pisteen voittonsa maalein.

KooKoon vahva vire sai lauantaina jatkoa Lahden Isku Areenalla. Joukkue jatkoi siitä, mihin perjantaina Lumon Areenalla jäi. Yli toistasataapäinen kannattajaryhmä ja muutoinkin runsaasti kouvolalaisia sisältänyt yleisö sai nähdä ja kokea oranssimustan onnistumisen.

Vierasvoitto irtosi maalein 1–3 (1–1, 0–0‚ 0–2).

– Kyllä oli kova peli tänään, KooKoon päävalmentaja Jussi Ahokas huokaisi heti ottelun jälkeen.

KooKoo tiesi, että lauantaina isännät tuleva kovaa – ja revanssihengessä. Olihan KooKoo kellistänyt Pelicansin täyden pistepotin arvoisesti perjantaina Kouvolassa.

Oranssipaitainen KooKoo sai otteluun lentävän lähdön ensimmäisessä erässä, kun Anrei Hakulinen päätti pitkän kuivan kautensa ja vei oranssipaidat 1–0-johtoon ylivoimalla Kim Strömbergin ja Matt Caiton esityöstä.

Maalintekijän ilmeestä huokui helpotus, sillä edellisestä täysosumasta oli vierähtänyt pirteästä pelaamisesta huolimatta yli kuukausi.

Pelicans kuitenkin pusersi itsensä tasoihin ensimmäisen erän aikana, kun Juhamatti Aaltosen piiska pamahti KooKoon verkkoon niin ikään ylivoimalla.

KooKoo nousi upeasti voittoon kolmannessa erässä. Ensin onnistui U20-maajoukkueesta kotijoukkueeseensa palannut puolustaja Peetro Seppälä, jonka kauden toinen maali oli kaunokainen. Puolustaja hyökkäsi yksin neljää Pelicans-pelaajaa vastaan muiden kookoolaisten vaihtaessa ja laukoi kiekon Pelicans-puolustajan jaloista häkkiin.

Vain neljä minuuttia myöhemmin Trevor Mingoia namutteli ylivoimalla 3–1-lukemat upean syöttökuvion päätteeksi. Seppälän maaliin syöttöpinnat kirjattiin Juha-Pekka Haatajalle ja Anrei Hakuliselle, Mingoian maaliin illan toiset syöttöpisteensä napanneille Haatajalle ja Strömbergille.

– Ottelun alku oli tiukkaa ja tasaista pelaamista. Erikoistilanteet ratkaisivat tänään, ja me olimme sitkeitä. Viikon kolmannen pelin kolmannessa erässä löytyi vielä taistelutahtoa. Koko joukkueelta erittäin hyvä esitys.

– Kun voittoja tulee, itseluottamus kasvaa. Meidän pitää kuitenkin pysyä nöyrinä ja parantaa koko ajan kevättä kohti, Ahokas päätti tyytyväisenä.

Maalilla Niilo Halonen torjui ensimmäisen täyden ottelunsa yli kuukauteen todella varmasti. Illan 20 torjuntaan mahtui muutama upea venytys.

Voitto oli KooKoolle jo viides peräkkäinen ja samalla oranssimustat kasvattivat pisteputkensa kymmeneen otteluun.

Nopein luistelija:

Anrei Hakulinen (KooKoo) 35,30 km/h
Waltteri Merelä (Pelicans) 33,74 km/h

Kovin laukaus:

Martin Berger (KooKoo) 149,6 km/h
Topi Jaakola (Pelicans) 136,0 km/h

Seuraavat kotiottelut:

To 23.1. klo 18.30 KooKoo–Ässät
La 25.1. klo 17.00 KooKoo–HPK
La 1.2. klo 17.00 KooKoo–Jukurit


Seuraava kotiottelu: