KooKoon sopeuttamistoimet koronakriisissä

KooKoo on sopinut pelaajien, valmentajien, huollon ja muun taustaorganisaation sekä ravintola- ja toimistohenkilökunnan kanssa taloudellisista sopeuttamistoimenpiteistä. ​​​​​​​

Koronaviruspandemia aiheuttaa ihmisille ja yrityksille suuria huolenaiheita Suomessa ja koko maailmassa. KooKoo Hockey Oy kärsii koronakriisin vuoksi merkittäviä taloudellisia menetyksiä, jotka pakottavat seuran sopeuttamaan toimintaansa.

KooKoo on sopinut henkilökuntansa kanssa taloudellisista sopeutustoimenpiteistä koronapandemian taloudellisten vaikutusten minimoimiseksi.

– Neuvottelut sujuivat kaikkien tahojen kanssa koko ajan hyvässä hengessä. Haluankin kiittää kaikkia 45 työntekijäämme asiallisista ja avoimista neuvotteluista, sanoo KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa.

– Tilanne ei ole kenellekään helppo tai mieluisa. Löysimme yhdessä ratkaisut, jotka ovat seuralle kokonaisuutena merkittäviä, mutta eivät yksilöille kohtuuttomia.

Pelaajia ei lomauteta, sillä lähes kaikkien pelaajien kanssa päästiin sopimukseen palkkaleikkauksista. Kahden pelaajan osalta keskustelut säästöjen toteutustavasta ovat vielä kesken. Palkkaleikkausten ulkopuolelle jäävät pienimpien palkkaluokkien pelaajat.

– Elämme tällä hetkellä erikoisia ja monella tapaa haastavia aikoja. Maailma on taloudellisesti kovilla ja se vaikuttaa tottakai myös meihin. On selvää, että seuramme ja koko Liiga saivat kovan iskun, kun pudotuspelit jouduttiin perumaan, sanoo neuvotteluissa mukana ollut KooKoon kapteeni Alexander Bonsaksen.

– Olemme kaikki samassa veneessä ja on selvää, että pelaajien täytyy osaltaan osallistua talkoisiin. Nyt toivomme, että koronatilanne ei kestäisi enää kauaa, jotta pääsisimme palaamaan normaaliin arkeen mahdollisimman nopeasti.

– Kannattajillemme haluan vielä sanoa sen, että pysykää positiivisina ja terveinä! Yhdessä teemme ensi kaudella taas unohtumattomia muistoja!

Valmentajista, huoltajista ja muusta taustatiimistä osa lomautetaan ja osalle tulee palkkaleikkauksia. Joukkue harjoittelee tällä hetkellä omatoimisesti henkilökohtaisten harjoitusohjelmien mukaan.

Toimiston henkilökunta lomautetaan porrastetusti kevään, kesän ja syksyn aikana 30–90 päiväksi. Toimisto palvelee asiakkaita arkisin tiistaista torstaihin kello 10–16.

Lisäksi ravintolahenkilökunnasta osa lomautetaan. KooKoo-lounas palvelee vain take away -ravintolana arkisin kello 10.30–13.00. KooKoo-lounasta saa nyt myös K-Supermarket Kankarosta, K-Supermarket Koskituulesta ja K-Market Woikantorista.

KooKoo sitoutui neuvotteluissa hyvittämään sopeutustoimenpiteiden aiheuttamia tulonmenetyksiä takaisin henkilöstölle, jos yhdessä sovitut kriteerit täyttyvät tilikaudella 1.5.2020–30.4.2021.

LUE TÄSTÄ KOOKOON SEURAJOHDON KATSAUS TÄMÄN HETKEN TILANTEESTA!