Lumon Areenalla pikkujouluillaan lauantaina

Tule kirjoittamaan Suomen pisintä kirjettä joulupukille, hankkimaan oranssimustia joululahjoja ja tapaamaan joulupukkia!

KooKoon seuraava kotiottelu pelataan tulevana lauantaina, kun TPS saapuu vieraaksi Lumon Areenalle. Vieraita otteluun saadaan myös korvatunturilta asti, sillä joulupukki saapuu Areenalle tapaamaan kiekkoyleisöä. Huhut kertovat myös pukin pudottavan ottelun avauskiekon!

Suomen pisin kirje joulupukille

Oletko kirjoittanut jo joululahjatoiveesi joulupukille? Ei hätää, lauantaina se on mahdollista, sillä KooKoon ottelussa kirjoitamme yhdessä Suomen pisimmän joululahjatoivekirjeen joulupukille! Tule siis kirjoittamaan oma toiveesi kirjeeseen. Suomen pisin joululahjatoiveet sisältävä kirje matkaa ottelun jälkeen joulupukin matkassa Korvatunturille.

Oranssimustia joululahjoja & paketointipaja

KooKoo Shop muuntautuu joulushopiksi! Tule tekemään löytöjä – fanishopista oranssimustia lahjoja joulun tarjoushinnoin! KooKoo Shopista löytyy lauantaina myös valmiita tuotepaketteja lahjaksi. KooKoon omat tontut paketoivat lahjat sinulle valmiiksi Lumon Areenan aulasta löytyvästä paketointipajasta.

Tehdään yhdessä hyvää – Hanki joulumielipaketti!

KooKoo ohjaa tänä vuonna joulukortteihin tarkoitetut varat hyväntekeväisyyteen ja haastaa katsojat ja yrityskumppanit mukaan projektiin! Joulumieltä jaetaan tänä vuonna Joulumieli-paketeilla, jotka sisältävät 10 pääsylippua lauantaina 19. tammikuuta pelattavaan KooKoo–Sport-otteluun. Liput jaetaan vähävaraisille lapsiperheille MLL Kymen piiri ry:n ja Hope ry:n Kouvolan-yhdistyksen kautta. Joulumieli-paketin hinta on 150 euroa (sis. 10% alv) ja paketti on lauantaina ostettavissa KooKoo Shopista. Lue joulumielipaketista lisää TÄSTÄ!

PelaajatapaamiSIA

KooKoon kokoonpanon ulkopuoleisien pelaajien tapaaminen molemmilla erätauoilla pääaulassa! Fanikortteja, nimmareita ja yhteiskuvia – tule moikkaamaan suosikkipelaajaasi! Myös Topi Tiikeri ja joulupukki saapuvat erätauoilla tapaamaan matsivieraita pääaulaan.


Joulutunnelmaa Lumon Areenalla

Jouluisen tunnelman takaavat lauantain ottelun musiikkimaailma DJ Ticon johdolla. Myös Lumon Areenan ravintoloista joulutunnelmaa jouluherkuilla! Lisäksi lauantaina Orpe-klubin menusta löytyy joulupöytä. Tilaa omat VIP-lippusi Orpe-klubille tästä.


Talven ihmemaa -luisteluesitys

KooKoo Jäätaitureiden Kultaiset ja Tinat -ryhmät esittävät ensimmäisellä erätauolla esityksen Talven ihmemaa. Sama upea esitys tullaan näkemään myös parin viikon kuluttua SM-kisojen avajaisissa!