Pe 9.10. 18:30 VS.

Muutoksia KooKoon toimistolla

Matti Lindholm siirtyy KooKoosta uusiin haasteisiin.

KooKoon myynti- ja viestintäpäällikkö Matti Lindholm lopettaa KooKoon palveluksessa kesäkuun lopussa.

Lindholm on työskennellyt KooKoon toimistolla keväästä 2014 ja hoitanut ennen tätä KooKoon viestintää freelancerina vuodesta 2012.

– Matti on ollut esimerkillinen työyhteisön jäsen, jonka rooli on kasvanut vuosi vuodelta. Olemme harmissamme, että hän lähtee, mutta myös ymmärrämme miehen halun kehittää ja haastaa itseään ja toivotamme menestystä jatkoon, kommentoi KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa.

– Samalla tilanne tarjoaa meille organisaationa mahdollisuuden tarkastella omaa toimintaamme ja rakennettamme. Pohdimme tällä hetkellä uutta organisaatiomalliamme ja sen kehittämistä. Toimintojen tehostaminen ja oikeiden roolien löytäminen organisaatiossa on nyt työn alla.

– Kehittelemme lisäksi parhaillaan meille kokonaan uuden liiketoiminnan aloittamista. Jo senkin takia on selvää, että tulemme rekrytoimaan toimistolle myöhemmin lisää henkilökuntaa.

Lindholm jättää KooKoon haikein, mutta kiitollisin mielin.

– Kirjoitin ensimmäiset jutut KooKoon kotisivuille jo 2010, eli olen ollut mukana jo 10 vuotta ja täydellä tehollakin jo yli kuusi vuotta. KooKoo on ollut erinomainen työpaikka, jossa tekemiseeni ja osaamiseeni on aina luotettu, Lindholm kehuu.

– Olen ollut etuoikeutetussa asemassa, kun olen saanut olla mukana rakentamassa KooKoosta uskottavan Liiga-seuran, yhden Kouvolan tunnetuimmista brändeistä ja koko maakunnan ylpeydenaiheen. Iso kiitos kollegoille, katsojille ja kumppaneille!