Yhdessä läpi koronakauden – #Yksijoukkue-tukipaketit myynnissä!

KooKoo lanseeraa myyntiin kolme #Yksijoukkue-tukipakettia. Tukipaketin liput voi lahjoittaa myös hyväntekeväisyyteen.

Kuluvan Liiga-kauden 2020–2021 katsojamäärät ja ottelutapahtumien oheistuotteiden myynti on pudonnut rajusti aiemmista kausista. Nykymuodossaan koronapandemian vaikutukset iskevät kovalla kädellä KooKoon liiketoimintaan, jossa yleisötapahtumat ja oheispalvelut ovat toiminnan ytimessä. Pandemian vaikutukset seuran toimintaan ovat erittäin mittavat ja KooKoo hakee säästöjä joka puolelta kauden läpiviemiseksi.

KooKoo julkaisee uudenlaisen tukipakettisetin myyntiin #Yksijoukkue -teemalla. Tukipaketin hankkimalla ostajilla on mahdollisuus osallistua myös yhteiskuntavastuun toteuttamiseen, sillä pakettien liput voi halutessaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.

– Ajat ovat todella kovat, emme voi sitä kieltää. Olemme jo nyt joutuneet supistamaan kaikesta ja joudumme miettimään jatkuvasti, mistä voidaan leikata lisää ja samalla mistä voimme saada lisää tuloja. Näistä asioista huolimatta on liian monta asiaa, joihin me emme voi itse vaikuttaa, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kertoo.

KooKoo leikkasi koko henkilöstön palkkoja jo kesällä ja silloin organisaatio myös joutui lomauttamaan henkilöstöä. Keinoja kauden aloittamiseen – ja sen läpiviemiseen – on mietitty jo pitkään.

– Ottelutapahtumatuottojen näin raju pudotus tuli kaikesta huolimatta yllätyksenä. Emme olleet missään vaiheessa ajatelleet, että jäisimme jopa 2000 katsojan keskiarvoon tai että otteluiden yritysmyynti romahtaisi ihan tällä tavalla. Vaikutuksia on ollut hyvin vaikea arvioida vallitsevan epävarmuuden vuoksi.

– Mikään ei antanut moisesta pudotuksesta osviittaa näin kovalla kädellä. Esimerkiksi kausikorttimyynti sujui erinomaisesti ja harjoitusotteluiden osalta asiat olivat jopa aiempia vuosia paremmin tulojen suhteen. Tällä hetkellä varaudumme siihen tylyyn faktaan, että tämä tilanne jatkuu koko kuluvan pelikauden 2020–2021 loppuun asti, Välimaa kommentoi vakavana.

#Yksijoukkue-tukipaketteja on kolme: kulta-, hopea- ja pronssipaketti, jotka on suunniteltu portaittain, jotta KooKoolle äärimmäisen tärkeään tukikampanjaan osallistuminen olisi mahdollista mahdollisimman monelle.

– Toimistolle on tullut paljon kyselyitä siitä, miten seuraa voisi tukea tässä tilanteessa. Kyselyitä on tullut paljon sekä yrityksiltä että yksityisiltä ihmisiltä. Arvostamme sitä suuresti ja uskomme, että oheisille paketeille on tilausta.

– Nyt julkaistavien tukipakettien toivomme olevan juuri niitä, joilla jokainen voi osoittaa tukensa seuralle, vaikka ei itse pystyisi tai haluaisi osallistua ottelutapahtumiimme. Tukipakettien liput on mahdollista lahjoittaa eteenpäin hyväntekeväisyyteen Kouvolan Seurakunnan kautta vähävaraisille tai Kymsoten päihde- ja mielenterveyspalveluiden kautta päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

– Tukipaketeilla varmistetaan meidän toimintakyky ja mahdollistetaan urheilullisten tavoitteiden saavuttamista. Ajat ovat kaikille raskaat, mutta vain yhdessä yhden joukkueen voimin meillä on mahdollisuus päästä tästä yli. Tarvitsemme siihen nyt kuitenkin kaikkien tukea ja toivon, että tukipaketteja tullaan myymään merkittävä määrä, Välimaa päättää.

#Yksijoukkue -tukipaketit:

    #Yksijoukkue – Kulta: 100€

    • Nimi #Yksijoukkue-tukijoukkoihin
    • #Yksijoukkue-diplomi
    • Kultainen #Yksijoukkue-tukija -mitali
    • 2 avointa ottelulippua istumaan kaudelle 2020–2021
    • Paikka 2-kategorian kausikorttipaikan arvonnassa

    #Yksijoukkue – Hopea: 50€

    • Nimi #Yksijoukkue-tukijoukkoihin
    • #Yksijoukkue-diplomi
    • Hopea #Yksijoukkue-tukija -mitali
    • 1 avoin ottelulippu istumaan kaudelle 2020–2021
    • Paikka 3-kategorian kausikorttipaikan arvonnassa

    #Yksijoukkue – Pronssi: 20€

    • Nimi #Yksijoukkue-tukijoukkoihin
    • #Yksijoukkue-diplomi
    • Pronssinen #Yksijoukkue-tukija
      ​​​​​​​-mitali
    • 1 avoin seisomapaikkalippu kaudelle 2020–2021
    • Paikka seisomapaikkakausi-kortin arvonnassa

    Tukipaketteja myydään runkosarjan 2020–2021 loppuun. Asiakas voi halutessaan ilmoittaa ostoksen yhteydessä, jos ei halua nimeään näkyviin tukipakettien yhteyteen. Tukipaketin voi hankkia myös vierailemalla KooKoon toimistolla ja otteluiden aikana KooKoo-Shopissa. Voit tilata tukipaketin myös sähköpostitse office@kookoo.fi.

    Kaikkien pakettien ostajien kesken arvotaan kausikortteja seuraavasti:

    • Kulta-pakettien ostajien kesken arvotaan 2-kategorian kausikortti playoffseihin keväälle 2021 TAI runkosarjaan 2021–2022
    • Hopea-pakettien ostajien kesken arvotaan 3-kategorian kausikortti playoffseihin keväälle 2021 TAI runkosarjaan 2021–2022
    • Pronssipakettien ostajien kesken arvotaan seisomapaikkakausikortti playoffseihin keväälle 2021 TAI runkosarjaan 2021–2022

    Tukipakettien liput hyväntekeväisyyteen?

    Asiakas voi ostotapahtuman yhteydessä ilmoittaa halukkuudestaan lahjoittaa lunastamansa tukipaketin liput hyväntekeväisyyteen. Kaikki tukipakettien hyväntekeväisyyteen lahjoitetut liput lahjoitetaan Kouvolan Seurakunnan kautta vähävaraisille tai Kymsoten päihde- ja mielenterveyspalveluiden kautta päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

    Hyväntekeväisyyden avulla Liiga-otteluihin on mahdollisuus päästä myös sellaisilla henkilöillä, joilla ei muutoin ole mahdollisuutta päästä seuraamaan Liiga-kiekkoa. Kouvolan Seurakunta lunastaa myös itselleen kasan ottelulippuja.

    Yksi joukkue – monta tarinaa.

    Osta oma tukipakettisi alta!