”Valtava peli meille!”

KooKoo päättää viikkonsa lauantaina Hämeenlinnassa. Vastassa on vahvasti samoista sijoista kisaava Hämeenlinnan Pallokerho.

Sarjassa kymmenentenä oleva KooKoo matkaa lauantaina neljäntenätoista väijyvän HPK:n kotiluolaan Hämeenlinnaan. Matsi on tärkeä molemmille, sillä runkosarja kääntyy juuri viimeiselle kolmannekselle, jossa ratkaistaan pudotuspelipaikat lopullisesti.

- Olemme tiukasti mukana taistossa pudotuspelipaikasta, mutta tarvitsemme kipeästi pisteitä. Huominen on valtava peli meille, arvioi KooKoon kultakypärää kantava kanadalaissentteri Josh Green.

- Meillä oli takana kolme vaikeampaa peliä, joihin nähden tämän illan tasonnosto oli kova. Puhuimme ennen peliä työmäärästä ja joukkue todella vastasi huutoon, kommentoi puolestaan KooKoo-valmentaja Jari Kauppila.

KooKoo saalisti perjantaina Lumon Areenan kotikaukalossa yhden pisteen kaaduttuaan KalPaa vastaan voittolaukauskisassa maalein 2–3. Kotijoukkue oli lähellä voittoakin, mutta KalPa kiri päätöserässä kaksi kertaa takaa rinnalle ja voitti lopulta pitkän kaavan kautta.

Green oli tuttuun tapaan avainasemassa tekemällä ensimmäisen ja syöttämällä toisen osuman. Samalla nikkarihyökkääjä nousi KooKoon sisäisen pistepörssin kärkipaikalle.

 - Pelasimme hyvän pelin, mielestäni parhaan kokonaisuuden pitkään aikaan. Tietysti tulos oli lopulta pettymys, kaksi kertaa johtoaseman menettäminen kolmannessa erässä on kova pala purtavaksi. Onneksi pääsemme jatkamaan tästä heti huomenna, Green kommentoi perjantaina.

KooKoo sai KalPa-pinnalla katkaistua pisteettömän putkensa, mutta joukkue on yhtä neljän matsin tappioputkessa. Ennen KalPaa KooKoo koki kovia Lukon, SaiPan ja JYPin käsittelyssä.

HPK:kin on vielä mukana pudotuspelitaistossa, joten lauantai on tärkeä peli molemmille. KooKoon edellinen Hämeenlinnan-vierailu päättyi nihkeästi 1–3-tappioon, mutta Kouvolassa joukkue on kaatanut Kerhon kahdesti: syyskuussa lukemat olivat 3–2 ja joulukuussa 4–1.

- Tiedämme, millainen joukkue HPK on. Heillä on ollut tällä kaudella vaikeaa, mutta viime ajat ovat sujuneet paremmin. Meidän pitää jatkaa Hämeenlinnassa samoja hyviä asioita, joita teimme tänään. Emme saa ottaa mitään itsestäänselvyytenä.

HPK ei pelannut perjantaina, vaan sen edellinen koetus on keskiviikolta. Joukkue on ensimmäistä kertaa kuluvalla kaudella tilanteessa, jossa se on voittanut neljästä viime ottelustaan kolme. Hyvän syklinsä aikana joukkue on kaatanut Ässät, JYPin ja viimeisimpänä Bluesin.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Pe 22.1. klo 18:30 KooKoo–Pelicans – osta liput!
Ti 26.1. klo 18:30 KooKoo–HIFK – osta liput!