Edessä viimeinen derby

KooKoo ja SaiPa pelaavat torstaina Lappeenrannassa kauden kuudennen ja samalla viimeisen Kaakon Derbyn.

Liiga-kauden kuudes Kaakon Derby näkee päivänvalon torstaina Lappeenrannan Kisapuistossa. Viiden väännön jälkeen SaiPa on voitoissa edellä 3–2 ja sarjapisteissä 8–7.

- Viimeinen Kaakon Derby tälle kaudelle. SaiPasta on tullut tässä kahden kauden ja parin sitä aiemman harjoituspelin aikana ihan erityinen vastustaja, onhan kyse paikallispelistä, KooKoon luottoratsu Jan-Mikael Juutilainen summaa.

- SaiPasta ei kyllä ole mitään tietoa, että millainen jengi sieltä vastaan tällä kertaa tulee. Aika kova myllerrys on ollut sielläkin päällä. Nuoria pelaajia on paljon, eli näyttöhaluja ja energiaa piisaa varmasti. Ja ihan hyviä tuloksiahan he ovat onnistuneet myös raapimaan.

KooKoo ja SaiPa taistelevat paikallisherruuden lisäksi myös sarjasijoituksista, sillä joukkueet ovat sarjassa peräkkäisillä sijoilla. Kisa käydään tosin taulun väärässä päässä: SaiPa on sijalla 15 ja KooKoo pykälän verran ylempänä. Kummallakaan ei ole enää saumoja pudotuspeleihin.

- Eihän tätä olisi kukaan ennen kauden alkua halunnut, mutta asia pitää vain hyväksyä ja pelata jäljellä olevat pelit mahdollisimman hyvin.

KooKoo pelasi edellisessä ottelussa tiistaina Lumon Areenalla mahdollisimman hyvin kaksi erää, mutta vaisun avauserän myötä Ilves voitti pelin 2–4. Toiseen ja kolmanteen erään isänniltä nähty tasonnosto jätti pelistä positiivistakin pureksittavaa.

- Puhuimme ensimmäisellä erätauolla, että tällaista peliä ei vaan voi kotiyleisön edessä pelata. Toisessa erässä aloimme luistella, kamppailla ja saimmekin pelistä kiinni.

Juutilainen pelasi avauserän normaalisti keskushyökkääjänä, mutta kaksi seuraavaa menivät puolustuksessa Oscar Eklundin pakkiparina. Ossi-Petteri Grönholm sai tällin avauserässä ja joutui jättämään pelin sikseen, minkä myötä Juutilainen siirrettiin alakertaan tuuraushommiin.

- Pakkina oli ihan kiva taas kokeilla. Pelin näkee ihan eri tavalla, eikä se ole niin kuluttavaa.

- Pelasin tällä kaudella joulukuussa jo yhden pelin puolustajana, mutta siinä on kaikki kokemukseni pakin tontilta. Edes junioreissa en ole puolustajana pelannut, ehkä jotain hajavaihtoja siellä täällä.

Missä #27 nähdään torstain vieraspelissä?

- Huomisesta pelipaikasta ei ole vielä tietoa. Olemme tänään vain palautelleet ja huoltaneet kroppaa SaiPaa varten. Katsotaan nyt, miten äijiä saadaan parsittua pelikuntoon.

Seuraavat kotiottelut:

Ma 13.3. KooKoo–HPK – osta liput!