Elokuussa leireillään Sloveniassa
KooKoo pelaa kesällä kuusi harjoitusottelua, joista kaksi ajoittuu joukkueen ulkomaan leiriviikolle.
KooKoo valmistautuu tulevaan Liiga-kauteen elo-syyskuun taitteessa Slovenian Bledissä. Joukkue matkaa Sloveniaan maanantaina 27. elokuuta ja palaa takaisin kotimaahan saman viikon sunnuntaina.
Leiriviikkoon mahtuu myös kaksi harjoitusottelua, joissa oranssimusta joukkue kohtaa monikansallista EBEL-sarjaa pelaavat itävaltalaiset Graz 99ersin sekä Villacher SV:n.
99ersin KooKoo kohtaa torstaina 30. elokuuta Bledissä ja Villacherin sen kotikaupungissa Villachissa lauantaina 1. syyskuuta.
– Slovenian reissusta tulee varmasti hieno. Ensinnäkin joukkue saa rakentaa kemiaansa ja tarinaansa normaalista poikkeavissa puitteissa, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa sanoo.
– Toiseksi järjestämme sen yhteyteen myös yhteistyökumppaneillemme ainutlaatuisen seminaarimatkan, jolla asiakkaat pääsevät verkostoitumaan ja kehittämään yhteistyöverkostoamme edelleen. Seminaarimatka on jo kahta paikkaa vaille loppuunmyyty!
Kansainvälisten pelien lisäksi KooKoo valmistautuu Liiga-kauteen neljällä Suomessa pelattavalla harjoitusottelulla.
Kesä alkaa jo perinteisesti Imatran Bauer-turnauksella, joka pelataan 17.–18. elokuuta. Lisäksi KooKoo vierailee Lahdessa Pelicansin luona perjantaina 24. elokuuta ja isännöi Lumon Areenalla Mikkelin Jukureita torstaina 6. syyskuuta.
Pe 17.8. klo 16:00 SaiPa–KooKoo, Imatra
La 18.8. klo 18:00 Ketterä–KooKoo, Imatra
Pe 24.8. klo 18:30 Pelicans–KooKoo, Lahti
To 30.8. klo 18:30 KooKoo–Graz 99ers, Bled (SLO)
La 1.9. klo 18:30 Villacher SV–KooKoo, Villach (AUT)
To 6.9. klo 18:30 KooKoo–Jukurit, Kouvola