Ensimmäinen testi Mikkelissä

KooKoo pelaa tiistaina Mikkelissä ensimmäisen ottelunsa päävalmentaja Tuomas Tuokkolan alaisuudessa.

Kolmen ottelun viikko alkoi Lumon Areenalla maanantaina uuden päävalmentajan alaisuudessa, kun Tuomas Tuokkola korvasi Petri Mattilan oranssimustien penkin takana. KooKoo pelaa ensimmäisen ottelunsa Tuokkolan tiiminä tiistaina Mikkelissä.

- Päällimmäisenä mielessä on se, että ensimmäinen peli tulee nopeasti. Ehdimme vetää vasta yhden treenin, mutta onneksi edes sen, KooKoon uusi päävalmentaja Tuomas Tuokkola kommentoi maanantaina.

Joukkueella on pitänyt maanantaiaamusta kiirettä, kun uudistunut ryhmä on hionut yhteistä säveltä.

- Aika monta palaveria olemme pitäneet pienessä ajassa. Olemme käyneet läpi toimintasääntöjä, että mitä täällä on tehty ja mitä ajatuksia itselläni on. Kaikesta on välittynyt positiivinen kuva ja tekemisen meininki.

KooKoo on kärsinyt maajoukkuetauon jälkeen neljä yhden maalin ja yhden kolmen maalin tappion. Matseista kolme on venynyt jatkoajalle, eli oranssimustien pistepussi on lihonut kolmella pinnalla.

Sarjassa KooKoo on sijalla 14 ja matkaa pudotuspeliviivaan on kahdeksan pistettä.

- Tuokkolan KooKoolla on sama tavoite kuin KooKoolla kauteen lähtiessä. Meillä on 39 peliä aikaa saavuttaa tavoite, eli playoff-paikka. Olemme nyt muutaman pisteen sitä jäljessä. Teemme töitä sen eteen, että peli saadaan sen näköiseksi, että saavutamme sen playoff-paikan.

Tiistain testi on sarjanousija Jukurit, joka porskuttaa sarjassa peräti neljäntenä.

- Mikkeliin on hieno lähteä pelaamaan. Siellä on ollut paljon yleisöä tänä vuonna ja kaupungissa kova fiilis. Sinne on hieno lähteä katkaisemaan voittoputki.

Joukkueet ovat kohdanneet aiemmin tällä kaudella kertaalleen. Jukurit ryöväsi pari viikkoa sitten Lumon Areenalta voiton rankkarikisan jälkeen.

Seuraavat kotiottelut:
To 24.11. klo 18:30 KooKoo–TPS – osta liput!
Ke 30.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!
La 3.12. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!