Höyryt pihalle viikonlopun turnauksessa
KooKoo avaa historiallisen Liiga-kauden harjoitusottelunsa herkullisella kahden ottelun turnauksella alkavana viikonloppuna.
Kouvolan KooKoon lämmittelee historiallista Liigaan palaamiskautta varten kesän aikana yhteensä kahdeksan harjoitusottelun verran. Niistä kaksi ensimmäistä pelataan viikonloppuna Imatran Spa Areenalla GoSaimaa –turnauksessa.
KooKoo kohtaa perjantaina Lappeenrannan SaiPan herkullisessa #KaakonDerby-paikallisottelussa ja lauantaina jyväskyläläisen JYP:n.
- Kesän ensimmäinen ottelu aina tietysti iso askel ja hauskakin koitos. Kaikilla on paljon intoa, eli pääsemme päästelemään pahimmat höyryt perjantaina ja lauantaina pihalle, luonnehtii KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.
Oranssimusta miehistö on harjoitellut joukkueena jäällä maanantaista lähtien. Ensimmäiset koetukset tulevat aina nopeasti vastaan, niin nytkin. Ennen perjantain matsia joukkueella on alla vasta seitsemän yhteistä jääharjoitusta.
- Aikaisemmin olen aina miettinyt, että vasta yhden viikon treenaamisen jälkeen ensimmäinen peli tulee nopeasti, mutta nyt se tuntuu jopa ihan hyvältä, että pääsemme näin ripeästi kentälle tositoimiin.
- SaiPa on vielä vastassa ensimmäisessä pelissä, niin sehän on jokaiselle KooKoolaiselle ja kymenlaaksolaiselle hieno tilanne, Mattila kommentoi.
Kouvolalaisjoukkueesta uudistui viimeiseen Mestis-kauteen nähden noin puolet kokoonpanosta. Perjantaina ja lauantaina moni pelaaja saakin tulikasteensa KooKoon oranssimustassa sotisovassa.
Uusina pelaajina KooKoohon ovat kevään ja kesän aikana siirtyneet suomalaiset maalivahti Juha Järvenpää, puolustajat Ari Vallin, Julius Nyqvist, Mikko Lehtonen, Ossi-Petteri Grönholm ja Mikael Kurki sekä hyökkääjät Petri Lammassaari, Mikko Alikoski, Toni Hyvärinen ja Jarkko Malinen.
Ulkomaalaisväriä Kouvolaan tuovat maalivahti Frédéric Cloutierin lisäksi myös puolustaja Ryan O’Connor sekä hyökkääjät Josh Green, Matt Watkins ja Anthony Guttig.
- Puoli joukkuetta on täynnä uusia miehiä. Varmasti me kaikki odotamme mielenkiinnolla, mitä saamme aikaiseksi, kun pelipaidat puetaan päälle.
Lue lisää GoSaimaa-turnauksesta!
Liput myy Lippupalvelu!