Haaste Helsingissä
KooKoon ruuhkaviikko jatkuu perjantaina Helsingissä vierasottelulla IFK:ta vastaan.
Torstaina 51-vuotisottelunsa TPS:lle hävinnyt KooKoo jatkaa taistojaan heti perjantaina Helsingissä. KooKoo hakee jatkoa hyvänsuuntaisille peliesityksilleen ja pyrkii kampeamaan HIFK:n nurin toista kertaa tällä kaudella.
Numeroista huolimatta torstain TPS-peli oli vauhdikas ja tasainen vääntö. Oranssimusta joukkue on ottanut kahdessa pelaamassaan ottelussa Tuomas Tuokkolan alaisuudessa askeleita oikeaan suuntaan.
- Tepsi on ollut koko kauden hyvä joukkue ja vain parantanut peliään. Mietitään, mikä vauhti tuolla jäällä tänään oli ja kuinka kovan paineen he antoivat. Silti me pystyimme syöttämällä purkamaan paineen ja pelaamaan pitkiä hyökkäyksiä, Tuokkola kommentoi torstaina.
- Siinä mielessä on harmi, että tulos kasvoi lopulta noin isoksi. Se ei kerro kuitenkaan koko pelin kulkua tänään.
Uusi peli tulee nopeasti vastaan. Torstain palauttelun ja tankkauksen jälkeen katseen pitää kääntyä nopeasti punapaitoihin.
- Nollaamme tämän pelin ja istumme huomenna vähän taululla miettimässä. Sitkeys on asia numero ykkönen. Nyt keräämme vähän energiaa ja huomenna paneudumme matsiin, Tuokkola sanoi.
KooKoo on kerännyt viikon kahdesta matsista kolme pinnaa, kun tiistain vierasottelussa se kaatoi Mikkelissä Jukurit.
Pisteistä huolimatta joukkue kokenut tällä viikolla todella kovia. Jo ennestään sivussa olleet Josh Green, Toni Hyvärinen ja Julius Nyqvist ”saivat” sairastuvalle seurakseen Leland Irvingin, Samu Perhosen, Terry Broadhurstin ja Mikko Alikosken.
Poissaoloja paikkaamaan KooKoo lainasi maalivahti Markus Ruusun JYPistä ja hyökkääjä Tomi Peltosen Tapparasta.
Tuokkola tarttui KooKoo-laivan ruoriin maanantaina. Perjantain matsi on kolmas peli viiteen päivään, joten suuria muutoksia luotsi ei ole ehtinyt mukanaan tuoda.
- Haluan, että olemme kiekossa. Joukkueemme pystyy olemaan kiekossa ja rytmittämään hyökkäyspelaamista kiekolla, mutta samaan aikaan meidän täytyy tehdä hyviä valintoja karvauspelaamisessa, jotta paketti pysyy tiiviinä.
- Tykkään kiekosta ja uskon, että pelaajatkin tykkäävät. On mukavampi pelata kiekolla kuin ilman kiekkoa. Harmi, että äijiä tippuu koko ajan ja pelaamme kolmen pelin viikkoja, niin emme pääse harjoittelemaan, mutta emme me näille mitään voi.
Seuraavat kotiottelut:
Ke 30.11. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!
La 3.12. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!
Pe 9.12. klo 18:30 KooKoo–JYP – osta liput!