Hovinen valmiina kotiavaukseen
KooKoon tämän viikonlopun agenda on KalPa-tupla, jonka jälkimmäinen osa pelataan lauantaina Lumon Areenalla.
Perjantaina Kuopiossa viikonloppunsa värikkäästi aloittaneet KooKoo ja KalPa kohtaavat lauantaina uudelleen - tällä kertaa Kouvolassa ja Lumon Areenalla. Tuplapelin ensimmäisessä kohtaamisessa KalPa vei voiton rangaistuslaukauskilpailun jälkeen 5–4-loppulukemin.
- Jos ajatellaan peliä kokonaisuutena, niin pelasimme helkatin hyvän matsin. Oli äärettömän pienestä kiinni, että emme tulleet voittajina pois kaukalosta, KooKoon pääluotsi Tuomas Tuokkola kommentoi perjantaina.
- Jätkät tekevät töitä ja ovat sitkeitä. Olen kokonaissuoritukseen ihan todella tyytyväinen. OIimme yhden sarjan kärkijoukkueista vieraana ja tulimme kahden maalin takaa rinnalle ja ohikin. Kun ollaan realisteja, niin siihen saa olla aika tyytyväinen.
Lauantain ottelu on KooKoolle runkosarjan neljäs ja samalla viimeinen mahdollisuus kaataa nyt sarjakolmosena keikkuva kuopiolaisryhmä. Aiempien kohtaamisten lopputulokset ovat olleet KalPan eduksi 3–1, 2–1 ja nyt 5–4.
KooKoon maalia vartioinee Niko Hovinen, joka sai tulikasteensa oranssimustaan pelipaitaan perjantaina Kuopiossa, missä hänet vaihdettiin loukkaantuneen Samu Perhosen tilalle. Hovinen suoriutui debyytistään mallikkaasti, sillä veskari torjui reilussa 37 minuutissa 19 kertaa antautuen vain kerran varsinaisella peliajalla ja kerran rankkareilla.
Kokeneen maalivahdin alkukausi on ollut yhtä värikäs kuin KooKoon ja KalPan perjantainen yhdeksän maalin karkelo. Hovinen aloitti kautensa KHL-joukkue Zagreb Medvescakissa, päätyi marraskuussa ottelukohtaisella pestillä KalPaan ja nyt tammikuussa vastaavalla diilillä KooKoon väreihin.
- Eihän tämä alkukausi ole optimaalinen ollut, kun on joutunut vaihtamaan seuraa. Täytyy olla tyytyväinen, että vaikka työt Zagrebissa loppuivat, niin olen saanut pelejä ensin Kuopiossa ja nyt täällä. Olen tosi iloinen, että pääsin nyt KooKoohon. Mennään rauhassa eteenpäin ja katsotaan mitä tapahtuu, Hovinen sanoo.
Ja Hovisen ensimmäinen vastustaja KooKoossa oli tietenkin juuri KalPa!
- Ihan kiva oli mennä Kuopioon. Se pesti tuli hyvään paikkaan vaikean alkukauden jälkeen. Sain pelejä, onnistumisia ja niistä itseluottamusta. Siellä tuli uusia kavereita, joita vastaan on hauska päästä pelaamaan ja kilpailemaan. En usko, että vastustajan tuntemisesta on kummallekaan osapuolelle etua.
- Ensimmäiset treenit Kouvolassa olivat vähän ruosteiset, kuten odottaa saattoi, mutta päivä päivältä tuntuu huomattavasti paremmalta.
KooKoon ja KalPan lauantainen ottelu on jo viidettä kertaa järjestettävä yleisölle ilmainen Mustaoranssi-peli. Otteluun on jaettu ilmaisia lippuja etukäteen useissa pisteissä ja pääsisäänkäynnillä jaetaan vielä 500 ilmaista lippua kello 16 alkaen.