Jäähyt ratkaisivat Hakametsässä – ”Katse jo kohti Pelicans-matsia"
Ilves oli Tampereella maalin verran KooKoota parempi ja otti täydet kolme pistettä itselleen.
Tampereen perjantaisessa kiekkoillassa ei paljon tapahtumilla juhlittu. Maaleja tuli viisi kappaletta, mutta esimerkiksi illan ensimmäiset jäähyminuutit vihellettiin vasta kolmannessa erässä. Ne koituvat myös KooKoon kohtaloksi, kun Ilves teki kaksi ylivoimamaalia ja voitti ottelun luvuin 3–2 (0–0, 1–1, 2–1).
Ottelun avauserä oli maaliton, mutta heti toisen erän alkuun maaliverkko helisi. Ilves osui ensin, mutta KooKoon tappioasema kesti vain pari minuuttia kunnes Patrick Bjorkstrand tasoitti ottleun. Tanskalaisen jäännuoliainen yllätti Ilves-vahti Antti Lehtosen ja syöttöpisteet jaettiin Toni Kähköselle sekä Jyri Niemelle.
Kolmannessa erässä tapahtuikin sitten kahden ensimmäisen edestä. Illan ensimmäiset jäähyminuutit vihellettiin pienestä poikapainista Niemelle sekä Tapio Laaksolle, mutta heti sen jälkeen päivänvalon näki erikoinen tuomio. Michael Keränen passitettiin uusien linjausten myötä boksiin aloitustapahtumassa tapahtuneen rikkeen seurauksena.
Ilves pääsi pyörittämään neljä vastaan kolme –ylivoimaa, jossa se myös onnistui. Pian tästä KooKoo-pakki Niko Tuhkanen komennettiin kampituksesta jäähyaitioon ja Ilves rokotti jälleen ylivoimalla.
– Tiukka ja tasainen vääntö, jossa oli todella pienet marginaalit. Vähän jäi sapettamaan kolmannen erän jäähyt ja maalit, jotka he niillä ylivoimalla tekivät, KooKoo-valmentaja Simo Mälkiä mietti.
– Onhan se kaikkien tiedossa, että aloitussäännöt ovat tiukentuneet ja niitä katsotaan tarkalla kädellä, mutta oli se silti aika raaka tuomio. Peiliin voi tietysti myös katsoa, sillä se oli erittäin turha jäähy.
KooKoo sai kirin käyntiin pari minuuttia ennen ottelun päätössummeria, kun Ilveksen amerikkalaispakit ottivat perä perään kaksiminuuttiset. Maalivahdin poisoton jälkeen oranssipaidat pääsivät pyörittämään kolmen miehen ylivoimaa hyvällä tuloksella. Jake Newton löysi maalin kulmalta Emil Kristensenin, joka toi KooKoon maalin päähän.
Jatkuneesta ylivoimasta KooKoo ei kuitenkaan onnistunut tekemään tasoitusmaalia ja Ilves nappasi kolme pistettä lukemin 3–2.
”Erittäin tärkeitä pisteitä jaossa!”
Kovin kauan joukkueen ei parane tappiota miettiä, sillä KooKoo pelaa seuraavan pelin jo lauantaina kotoisella Lumon Areenalla Lahden Pelicansia vastaan. Pelicans pelasi niin ikään perjantai-iltana, kun se voitti Ässät Porissa maalein 1–2.
Peräkkäisillä sijoilla olevat KooKoo ja Pelicans ovat juuri alimman pudotuspeliviivan molemmin puolin. Piste-eroa joukkueiden välillä on kuitenkin 13 pistettä, joten paljon tärkeämpi peli ei voi KooKoon kannalta olla.
Oranssimustat ovat kohdanneet lahtelaiset tällä kaudella neljä kertaa, joissa voitot ovat tasattu 2–2, mutta KooKoo johtaa pisteissä 7–5.
– Heti pelin jälkeen pidimme pienen palaverin tästä päivästä, mutta nyt on jo katse kohti Pelicans-matsia. Nyt verrytellään ja syödään hyvin. Kohta bussi jo starttaakin kohti Kouvolaa.
– Tästä tappiosta sisuuntuu varmasti. Otamme tästä positiiviset asiat mukaan, sillä huomenna pelataan taas todella kova peli. Erittäin tärkeitä pisteitä on taas jaossa.
Seuraavat kotiottelut:La 6.1. klo 17:00 KooKoo–Pelicans – osta liput!
La 13.1. klo 17:00 KooKoo–Tappara – osta liput!
La 20.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!