Jyväskylä avaa superviikonlopun

KooKoon kahden kovan matsin viikonloppu starttaa perjantaina Jyväskylästä. Lauantaina edessä on kotimatsi SaiPaa vastaan.

Hienon kiekkoviikonlopun alkupalat tarjoillaan perjantaina Jyväskylän Hippoksella. Lauantaina KooKoo isännöi SaiPaa paikallispelissä Lumon Areenalla, mutta ennen sitä jaossa on kolme yhtä tärkeää sarjapistettä Jyväskylässä.

Hyökkääjä Anrei Hakuliselle perjantain JYP-peli on kolmas KooKoon paidassa.

- Joukkueena KooKoo on mielestäni todella potentiaalinen ja yllätysvalmis. Koppi on täynnä hyviä jätkiä. Minut otettiin hyvin vastaan ja olihan täällä jo entuudestaan tuttuja jätkiä, kuten Bobi Lehtonen, jonka huonoja juttuja meinasi olla jo vähän ikävä, Hakulinen veistelee.

Hakulinen pelasi muutamia vuosia sitten TUTO:ssa yhdessä nykyisten KooKoo-pelaajien Mikko Lehtosen ja Marlo Koposen kanssa.

Turusta toisen polven Liiga-kiekkoilijan tie vei Lahden Pelicansiin ja sieltä viime viikolla Kouvolaan.

- Pelicans oli enemmän sellainen suoraan ylöspäin painava joukkue. KooKoo pyrkii tulla fiksusti paineen alta pois, eikä ruiski vain. KooKoon systeemi sopii paremmin minun pelityyliini.  Erilainen tyyli ottaa alkuun varmasti hetken aikaa.

Hakulisen pistesaldo on karttunut kahden KooKoon Blues-voiton aikana yhdellä syöttöpisteellä. Hyökkääjän alustaman osuman viimeisteli viime sunnuntain kotiottelussa Mikko Lehtonen. Hakulinen on pelannut molemmat matsit Jarkko Malisen ja Juha-Pekka Haatajan ketjun vasemmassa laidassa.

- Alku on ollut ihan OK. Varmasti pelaaminen kehittyy koko ajan parempaan päin, kun pääsee paremmin joukkueen systeemiin sisään ja löytää yhteisen sävelen Malisen ja Haatajan kanssa, Hakulinen linjaa.

- Olen päässyt pelaamaan pari peliä aika paljon isommilla minuuteilla kuin Lahdessa. Siellä vastuu jäi viime aikoina pieneksi, joten on ollut todella mukavaa päästä taas kunnolla pelaamaan.

KooKoo kohtaa perjantaina JYPin kolmannen kerran. Ensimmäinen vääntö päättyi Jyväskylässä kotivoittoon 3–0 ja toinen Kouvolassa KooKoon eduksi samoin lukemin. Hakulinen ehti kohdata Pelicans-paidassa jyväskyläläiset kolmesti.

- Ensimmäinen kymmenminuuttinen tulee olemaan todella kova. JYP antaa ihan älyttömän kova paineen, mutta siitä kun selviämme, niin kaikki on mahdollista. Kolmea pistettä totta kai haetaan, mutta ensimmäisen kympin kanssa täytyy olla todella hereillä.

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
La 9.1. klo 17:00 KooKoo–SaiPa – osta liput!
Pe 15.1. klo 18:30 KooKoo–KalPa – osta liput!