Kärpät käänsi ja karkasi kolmannessa

KooKoo taisteli keskiviikkona Oulussa jo toisen pelin muutaman päivän sisään kolmella kentällä urhoollisesti – mutta ilman tulosta.

Flunssaepidemia on pakottanut KooKoon pelaamaan viikon molemmat ottelut vain kolmella kentällä, kun sairastuvalla on yhteensä 10 pelaajaa. Tilanne ei silti näkynyt keskiviikkona Oulussa, kun joukkue taistelu kolmella kentällä vähintäänkin kelvollisen suorituksen.

Urhoollisesta esityksestä huolimatta Kärpät vei pidemmän korren 3–0 (0–0, 0–0, 3–0)-lukemin.

- Harmittaa vietävästi, että emme saaneet tulosta, vaikka joukkue painaa tuollaisella sitkeydellä ja työmäärällä. Pelasimme koko 60-minuttisen hyvää peliä, mutta emme vain saaneet palkintoa, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola manasi.

- Jos ajatellaan tätä peliä ja edellistä JYP-peliä, niin luomillamme maalipaikoilla olisi ollut tehtävissä maaleja, mutta emme vain ole siinä onnistuneet.

Kotijoukkue Kärpät oli keskiviikon kamppailussa ensiminuutit niskan päällä, mutta kun KooKoo sai pelinsä toimimaan avauserän puolivälissä, taisteltiinkin kaukalossa jo tasapäin. Kahden erän jälkeen KooKoo oli laukonut maalia kohti 17 ja Kärpät 14 kertaa.

- Ensimmäisen erän alku oli meiltä vähän vaisu, ja siinä vähän näytti, että mitähän tästä tulee. Seuraavat puoli tuntia me kuitenkin hallitsimme peliä, eli 10 minuuttia ensimmäisestä erästä ja koko toisen erän ihan loppua lukuun ottamatta.

- Loimme siinä maalipaikkoja, olimme tosi hyvin pelissä kiinni ja Irving otti kiinni ne muutamat paikat, joita vastustajalle annoimme. Kokonaisuus oli helkatin hyvin hallussa.

Tasaisessa pelissä ensimmäisen maalin merkitys on suuri – niin tälläkin kertaa. Kärpät osui heti kolmannen erän alussa KooKoo-alakerran harhasyötön seurauksena. Kärpät teki nopeassa aikataulussa vielä kaksi lisämaalia.

- Muutama huolimaton pelaaminen – ei edes virhe, vaan huolimaton peli – ja kaveri meni johtoon. Taistelu kuitenkin jatkui koko ajan loppuun asti.

KooKoo haki kuparisen rikkomista – avausmaaliaan – yli kuusi ja puoli minuuttia ilman maalivahtia, mutta miesylivoimakaan ei maaliteossa auttanut. Kärppien Jussi Rynnäs vei tällä kertaa tulikuumien maalivahtien kaksintaiston nimiinsä torjumalla nollapelin 30 torjunnalla. KooKoo-maalilla Leland Irving venyi 17 torjuntaan.

- Kiekko pomppi meille vasta lopussa, kun kaveri laukoi meidän tyhjän maalin aikana omasta päästä kaksi kertaa tolppaan.

- Kohtalo on meille tällä hetkellä julma, kun pelaajia puuttuu paljon, mutta emme me sille mitään voi. Pelasimme toisen pelin tällä viikolla kolmella kentällä. Joukkueen työmoraali ja sitkeys on tosi hyvällä tasolla, mutta peli on raakaa.

Seuraavat kotiottelut:
La 7.1. klo 17:00 KooKoo–HIFK – osta liput!
Pe 13.1. klo 18:30 KooKoo–SaiPa – osta liput!
Ke 18.1. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!