KalPa kuori synttärikakusta kermat päältä

Lumon Areenan yleisölle oli ennen ottelua tarjolla täytekakkua, mutta joukkueelle tarjoiltiin vain pannukakkua, sillä KalPa vei ottelusta täydet kolme pistettä mukanaan.

KooKoon ja KalPan kohtaaminen torstaina oli tasainen, vähämaalinen ja samalla runsasjäähyinen vääntö, josta KalPa lopulta vahvempana luisteli pois. KalPa pilasi KooKoon 52-vuotissyntymäpäiväjuhlat hakemalla kolme pistettä lukemin 1–2 (0–1, 0–0, 1–1).

– Loimme tänään tarvittavat maalipaikat, mutta ensimmäinen maali tuli vasta pelin lopussa. Sen 1–2-kavennuksenkin jälkeen tulimme vielä hyvin päälle, KooKoon päävalmentaja Tuomas Tuokkola kertasi.

– En voi missään nimessä olla pettynyt meidän pelaamiseen tänään. Väänsimme ja käänsimme, yritimme päästä maalille ja pääsimmekin. Veskarit pelasivat tänään molemmilla maaleilla hyvät pelit.

Ottelun avausmaali nähtiin aivan avauserän lopussa, kun Mikael Seppälä ja Alexandre Texier namuttelivat KalPan johtoon erää ollessa jäljellä vain 39 sekuntia.

Toiseen erään KalPa tuli entistä kovemmalla paineella, kun KooKoon erän alku puolestaan oli hieman huolimaton ja vaikea. KooKoo joutui kärsimään erän avauspuoliskon aina kaksi alivoimaakin, mutta selviytyi niistä kunnialla läpi.

Taisteltujen alivoimien jälkeen mustaoranssit saivat ottelusta paremmin kiinni ja puolestaan KalPa sortui jäähyilyyn. KooKoo sai erän loppupuoliskolla kolme ylivoimamahdollisuutta, muttei hetken kahden miehen ylivoimastakaan huolimatta onnistunut maalinteossa.

– KalPa pani meidät ahtaalle ensimmäiset kolmekymmentä minuuttia. Tuo vääntömomentti mikä pelissä tänään oli ja KalPan luistelutehokkuus sekä -haastaminen oli kovaa tekemistä suhteessa siihen, miten yritimme siihen vastata.

– Ensimmäinen puoli tuntia olimme selkeästi ikeen alla ja jouduimme puolustamaan enemmän. Seuraavan puoli tuntia puolestaan me pääsimme peliin paremmin kiinni.

Ottelun kolmannesta erästä ei jäähyjä puuttunut, sillä KooKoo otti kolme jäähyä ja puolestaan KalPa kaksi, joista yksi oli isompi 2+10 minuuttinen Santeri Lukan töötättyä KooKoo-pelaajan selästä laitaan.

Mustaoranssit jäähyilivät ottelussa muutenkin liian kanssa, sillä joukkue otti ottelussa kuusi kaksiminuuttista ja näistä viisi muualla kuin omalla puolustusalueella. Kaksi jäähyä tuli tilanteen ulkopuolella annetuista poikittaisista mailoista, joista toinen myös kostautui.

KooKoon kärsiessä alivoimaa Otto Leskinen löysi Tommi Jokisen takatolpalta, josta Jokisella oli helppo työ iskeä KalPa kahden maalin johtoon.

– Jätän kommentoimatta jäähyjä. Ajattelen kyllä niistä ihan perkeleesti, mutta se ei ole painokelpoista tekstiä. Analysoimme ne joukkueen sisällä ja mietimme tilanteet kokonaisuudessaan mitä ne oli, Tuokkola puhisi.

Vaikka ottelussa nähtiin yhteensä kaksitoista kaksiminuuttista, niin ylivoimamaalit jäivät kahteen viimeiseen. KooKoo nimittäin onnistui kaventamaan pelin Mathew Maionen istuessa jäähyaitiossa.

Siim Liivik ja Eetu Pöysti petasivat paikan vapaana maalin edessä päivystäneelle Anrei Hakuliselle, joka ei paikasta erehtynyt. Hakulinen löi kauden seitsemännellä maalilla KooKoon kirin toden teolla käyntiin.

Mustaoranssit hakivatkin tasoitusta vimmatusti ilman maalivahtia ja maalipaikkojakin siunaantui. KalPan puolustajat kuitenkin uhrautuivat kiekon eteen urhoollisesti, eikä lisämaaleja syntynyt. KalPa vei näin ollen täydet kolme pistettä kotiinsa Kuopioon.

– Peli oli paljon kovempi kuin aiempi kohtaaminen Kuopiossa. Varmasti pelaamme tällä hetkellä paremmin kuin silloin ja samalla myös KalPa pelaa paljon paremmin. Tykkäsin pelin kokonaisuudesta, molempien joukkueiden 1–1-haastaminen sekä kiekossa pysyminen oli hyvää

– Kaksi jengiä väänsi pisteistä ja meidän on vain haettava seuraavaan peliin marginaalit pois ja voitettava peli. Maalejahan tämä peli huusi, sillä kokonaisuus oli muuten ihan ok.  

Seuraavat kotiottelut:

La 25.11. klo 17:00 KooKoo–Kärpät – osta liput!
Pe 1.12. klo 18:30 KooKoo–Jukurit – osta liput!