Kasvot puhtaaksi rankkaritappiolla

KooKoo esiintyi lauantaina kotiyleisölleen miehekkäästi, mutta joutui silti taipumaan rankkarikisassa Espoon Bluesille.

Perjantaina Tampereella kyykännyt KooKoo löysi peli-ilmeensä takaisin yhdessä yössä. Joukkue oli lauantaina Lumon Areenan kotijäällä vanha tuttu, väkevä isäntä. Pisteitä kertyi silti plakkariin vain yksi, kun Blues oli paikoissaan tehokas ja voitti rankkareilla 4-5 (0-1, 1-0, 3-3, 0-0).

- Tappiosta huolimatta joukkueelle pitää nostaa hattua. Eilinen meni valmistautumisen osalta ohi, joten teimme tänään aamulla paljon töitä sen eteen. Pelaajat vastasivat huutoon hienosti ja pelasimme hyvän pelin, KooKoo-päävalmentaja Petri Mattila kommentoi.

- Totta kai pisteitä pitää ottaa silloin, kun niitä olisi otettavissa, ja häviämistä pitää vihata, mutta eilisen jälkeen tästä pelistä jäi päällimmäisenä mieleen hyvä ryhtiliike.

KooKoo teki ensimmäistä kertaa tällä kaudella neljä maalia varsinaisella peliajalla. Hyviä asioita löytyi pelistä todella runsaasti.

- Neljä tehtyä maalia ja tuo peli ilme, jolla joukkue pelasi tänään…. Hyökkäyspelinopeus oli erinomaista, kiekko liikkui ja olimme askeleen edellä. Pystyimme pitkästä aikaa pelaamaan pitkiä päätypelejä. Ylivoimapeli näytti siltä kuin ylivoimapelin pitääkin näyttää, Mattila kehui.

- Maalit ovat meille hyvää terapiaa, joka vie pelaamista varmasti eteenpäin. Ei tästä tuloksesta kauheasti tarvitse masentua.

Karvas loppumaku

Ottelu alkoi juhlallisuuksilla, kun KooKoo-puolustaja Mikael Kurki palkittiin taannoin Vaasan-vieraspelissä ylittämästään 300 pelatun Liiga-ottelun rajapyykistä.

Blues vastasi illan ensimmäisestä osumasta jo vajaan kuuden minuutin kohdalla. KooKoon vastaus roikkui pitkään ilmassa, kunnes Juha-Pekka Haataja viimein tasoitti pelin ylivoimalla toisen erän lopulla. Maailmanluokan esityön osumaan tarjoilivat Josh Green ja Jarkko Malinen.

Kolmannessa erässä joukkueet pääsivät irti oikein todenteolla, sillä reiluun yhdeksään minuuttiin iskettiin yhteensä kuusi osumaa.

Teemu Rinkinen vei ensin isännät johtoon Juha-Pekka Haatajan ja Mikko Lehtosen syötöistä, mutta Blues tuli Ville Korhosen maalilla tasoihin ja Kim Hirschovitsin osumalla ohi.

KooKoon Josh Green tasoitti pelin Matt Watkisin ja Petri Lammassaaren syötöistä hetkeä myöhemmin. 4-3-johtomaali oli puolestaan Lammassaaren viimeistelemä ja Greenin sekä Juuso Rajalan syöttämä.

- Kolmannessa erässä molemmat tekivät virheitä ja räiskivät maaleja aika huolella. Siinä tuli muutama puolustusvirhe ja yksi kiekonmenetys omalla sinisellä, joista maksoimme tänään pisteitä. Kolme pistettäkin oli tarjolla, Mattila manasi.

Blues tuli vielä Jari Sailion maalilla tasoihin ja lopulta ratkaisu haettiin voittolaukauskisasta. Illan paremmuus ratkesi vasta kuudennessa parissa Bluesin eduksi.

- Pelasimme kaksi hyvää erää, mutta kolmannessa tuli liikaa virheitä. Kolme pinnaa oli otettavissa, ja olisi pitänyt ottaa, joten karvas makuhan tästä jäi, illan juhlakalu Mikael Kurki tiivisti.
 

SEURAAVAT KOTIOTTELUT:
Ke 21.10. klo 18:30 KooKoo–HIFK –
osta liput!
La 24.10. klo 17:00 KooKoo–Ilves – osta liput!