Kauden toinen Sport-tupla – ”Menemme sinne voittamaan!”

KooKoon viikonloppu kuluu Vaasassa, missä pelataan tämän kauden toinen Sport-tupla.

KooKoon kolmen ottelun Liigaviikko alkoi tiistaina kotiottelulla Helsingin IFK:ta vastaan. IFK oli ottelussa selkeästi parempi ja jätti mustaoranssit maaleitta. Kolme pistettä lähti Helsinkiin lukemin 0–4.

– IFK:lla oli kaksi isoa voittoa Tapparaa vastaan, joten heillä tuntui olevan enemmän energiaa kuin meillä. Emme oikein saaneet tehtyä hyviä asioita niin puolustus- kuin hyökkäysalueellakaan, KooKoo-puolustaja Jake Newton kommentoi.  

– Annoimme heille liian paljon maalipaikkoja ja silloin, kun annat enemmän paikkoja kuin itse saat luotua, niin yleensä häviät pelin.

KooKoolla oli menossa hyvä jakso, kun viimeisestä kolmesta ottelusta kahdessa ensimmäisessä mustaoranssit kaivoivat voiton. Myös kolmannessa ottelussa voitto oli lähellä, mutta Kärpät kiri lopulta ohi. IFK:ta vastaan KooKoo ei saanut parastaan irti.

– Silloin kun annat kaikkesi joka päivä, niin silloin tulee nousuja ja laskuja. Emme voi tietenkään olla tyytyväisiä tiistaiseen esitykseen ja meidän täytyy ymmärtää, mikä tilanne sarjataulukossa on. Jos haluamme päästä pudotuspeleihin, niin emme voi pelata peliä tuollaisella asenteella, kuin IFK:ta vastaan pelasimme.

29-vuotias yhdysvaltalaispakki pelasi kaudella 2015-2016 58 ottelua juuri Vaasan Sportin paidassa. Viikonloppuna Newton pelaa ensimmäiset runkosarjapelinsä Vaasassa siirtymisensä jälkeen.

Yhden pelin Newton on jo Vaasassa pelannut, sillä KooKoo pelasi siellä kauden ensimmäisen harjoitusottelun.

– Ei minulla enää ole mitään erikoisia tuntemuksia sitä kohtaan. Valitettavasti minun kannaltani pelasimme siellä ensimmäisen harjoitusottelun, joten nämä ovat vain pelit muiden joukossa.

– Tietysti pelasin siellä vuoden ja heidän fanit varmasti antavat minulle pientä lisähuomiota. Muuten se on vain peli ja kaupunki muiden joukossa ja me menemme sinne voittamaan.

KooKoo ja Sport kohtasivat samanlaisessa tuplaviikonlopussa toisensa lokakuun lopussa Kouvolassa. Silloin molemmat ottelut etenivät lisäajalle – ensimmäinen voittolaukauskilpailuun ja toinen jatkoajalle.

Newton oli ratkaisijana ensimmäisessä kohtaamisessa ja ujutti upean rankkarin ohi Mika Järvisen. Lauantaisessa kohtaamisessa Olavi Vauhkonen oli ratkaisijana lauottuaan Sportin voitto-osuman ylivoimalla. 

Vaasassa on jaossa erittäin tärkeät kuusi pistettä, jotka molemmat joukkueet haluavat itselleen.  

– Me menemme sinne voittamaan. Meidän täytyy saada paljon vetoja maalille ja luoda paikkoja hyökkäysalueella. Puolustusalueella pitää pelata jämäkästi, jotta he eivät pääse hyörimään siellä liikaa. Siihen vielä hyvä maalivahtipeli, niin siinä on resepti kuuteen pisteeseen.

Kyseinen tuplaviikonloppu-systeemi on Liigan uusi kokeilu, jota kokeillaan tällä kaudella ensimmäistä kertaa. Newtonin mielestä kokeilu on onnistunut ja uskoo sen jatkuvan tuleville kausille.

– Minä pidän tästä systeemistä. Pääsemme poikien kanssa taas reissun päälle muutamaksi päiväksi ja samalla irti normaaleista arjen rutiineista. On mukavaa päästä viettämään vähän enemmän aikaa muiden pelaajien kanssa.

– Luulen myös, että muutkin tykkäävät tästä. Tämä on mukava juttu ja Liiga ilmeisesti yrittää mennä tähän suuntaan, mikä on hyvä asia.